8/06/2017

EINOLAN VALMENNUSLEIRI 1/3

Moikka! Olin tosiaan viimeviikon, tarkemmin ottaen 30.7-5.8 Einolan tallilla, Imatralla, valmennusleirillä yhdessä Kuun, ja kaverini Miljan kanssa. Oli ihan huippuleiri, ja sen voi sanoa, että ainakin ratsastusta oli tarpeeksi (jopa 4 tuntia päivässä)! Tulen tekemään siis leiristä yhteensä kolme postausta (su-ti, ke-to,pe-la), koska ohjelmaa oli niiin paljon!

Saavuttiin Einolaan siis sunnuntaina siinä puoli kahdeksan aikaan, ja siitä mentiinkin kävelyttämään Kuuta, kun kopissa seisomista oli takana useampi tunti. Aikalailla heti sen jälkeen meillä oli leirinavaus, jossa meidät jaettiin ratsastusryhmiin ja kerrottiin muutenkin yleisesti kaikesta. Lähes kaikki olivat aika samantasoisia, joten ryhmät tehtiin kaveripohjalta, ja päästiin Miljan kanssa viimeiseen ryhmään. Ryhmiä oli siis kolme. Leirinavauksen jälkeen ei oikeastaan ollut mitään ihmeellistä, vaan järjesteltiin ja purettiin tavarat meidän aittaan, ja tutustuttiin vähän paikkoihin. Tämä oli siis molemmille ensimmäinen kerta Einolassa, ja oltiinkin ainoat, ketkä eivät olleet käyneet siellä aiemmin :D


Maanantaina alkoi varsinainen ohjelma, ja ensimmäisenä meillä oli koulutunti, joka myös videoitiin. Alussa ruvettiin tekemään käynnissä voltteja, mutta aika nopeasti siirrettiin jo raviin. Siinä jatkettiin samaa, ja tehtiin vähän itsenäistä alkverkkaa molempiin suuntiin. Itse tein paljon voltteja ja käyntiinsiirtymisiä. Kuu oli siinä ihan hyvä, mutta helposti lähti juoksemaan alta pois, ja tuli kiireiseksi. Laukkaa otettiin vielä verkkana toiseen suuntaan, tehden ympyröitä ja ravisiirtymisiä.

Alkuverkkojen jälkeen otettiin jalustimet kaulalle, ja ensin alettiin työstämään käyntiä isolla pääty-ympyrällä. Kuu oli siinä ihan hyvä, mutta meille vähän liian nopeasti otettiin raviin, enkä siinä ajassa ollut saanut Kuuta vielä kunnolla kuulolle. Tehtiin ensin ravi-käynti-siirtymisiä, ja käynnissä aina väistätettiin takaosaa joko ulos, tai sisälle. No, kun Kuu vielä oli vähän kaahottamispäällä, ei väistöistä tullut aluksi yhtään mitään. Ne ovat muutenkin vaikeita, ja nyt Kuu vain juoksi alta pois, kun yritti väistättää. Loppujenlopuksi saatiin kyllä hyviäkin pätkiä, kun Kuu malttoi rauhoittua, ja tulla kuulolle.



Väistöpätkien jälkeen siirryttiin kokonaan raviin, ja taas alkuun piti tehdä hirveästi pidätteitä, ja silti tuntui, että ne eivät menneet läpi. Kuitenkin aika hyvin Kuu alkoi pehmentymään ja rauhoottumaan, ja saatiin aika kivaa ja rauhallista ravia, ja Kuukin malttoi rentoutua. Se alkoi vihdoin taipumaan hyvin, ja kulkemaan oikeinpäin. Tehtiin tässäkin vähän oman hevosen ja mielen mukaan ympyröitä ja kaarevia uria, ja työstettiin vaan hevosia hyväksi. Se onnistuikin hyvin, ja Kuu tuli tosi kivaksi, ja alkoi liikkumaan niinkuin pitikin.

Lopussa otettiin vielä laukkaa, ja työskenneltiinkin siinä aika kauan. Tehtiin siinä paljon ympyröitä, ja tarkoitus oli saada hevoset asettumaan ja taipumaan hyvin laukassakin. Muoto laukassa on ollut Kuulle vielä aika vaikeaa, mutta nyt saatiin myös ihan superkivoja pätkiä siinäkin! Kuu jaksoi hienosti kantaa itsensä, eikä esimerkiksi yrittänyt kanttailla mihinkään suuntaan.


Maanantain toinen tunti oli puomitunti, ja sen aiheena lähestyminen. Alussa verkattiin taas käynnissä ja ravissa, ja tehtiin ympyröitä ja siirtymisiä. Nyt Kuulla ei ollut enää liikaa virtaa, ja se menikin sopivaa tahtia heti alusta alkaen. Ravissa alettiin tulemaan kolmea peräkkäistä ravipuomia pitkällä sivulla. Ne menivät tosi kivasti, ja nopeasti siirrytiinkin tehtävään, jossa ensi voltti lyhyen sivun kulmaan puomin yli, ravipuomit, ja niiden jälkeen laukannosto suoralla.

Voltti meni ihan hyvin joka kerta, ensin en käyttänyt ehkä ulkoapuja tarpeeksi, mutta kun sain asian korjattua, voltti sujui aina tasapainossa. Laukannosto puomien jälkeen onnistui myös joka kerta ihan tosi hyvin, eikä linja oikeastaan muuttunut yhtään! Toistettiin tätä tehtävää hetki, ja sen jälkeen siirryttiin uuteen.


Nyt tultiin laukassa kahta puomia kaarevalla uralla kahden askeleen välillä. Ne sujuivat aika hyvin myös, välillä Kuu pääsi pitenemään hiukan liikaa ja väli tuli ahtaaksi, mutta kun vaan muisti ottaa sen tarpeeksi lyhyeksi ja mennä vähän ulkoreunaan päin, onnistui kivasti.

Viimeiseksi tehtiin vielä toiseen suuntaan tehtävää, jossa ensin voltti kulmaan ja voltilla puomi, ja kulmassa sitten laukannosto jatkaen suoraa uraa. Ensin nosto pääsi venymään vähän liian pitkäksi ja tuli parin kiihdytysraviaskeleen kautta, mutta kun itse valmistelin sen huolella, tuli tosi napakat nostot ja laukka lähti heti rullaamaan hyvin. Loppuravit mentiin kevyessä istunnassa, ja siinä annoin Kuun venyttää kaulaa pitkäksi.


Illalla meillä oli vielä yksi koulutunti niille, jotka olivat maksaneet lerin etumaksun 2016 vuoden puolella. Itse olin siis myös menossa sinne, mutta jollain Einolan ponilla, ettei Kuulla mennä kolmea tuntia päivässä. Valitsinkin ratsukseni Welsh-poni Pinkin (Ein Think Pink).  Tunnin aihetta saatiin toivoa, ja meille aiheeksi valikoitui istunta. Pinkki oli alkuun tosi outo ratsastaa, kun se oli kaikinpuolin niin erilainen kuin Kuu! Siro, ohut, kapea ja pieni. 

Tunnin alussa alettiin heti työstämään käyntiä volteilla ja kaarevilla urilla. Pinkki oli myös tosi erilainen ratsastaa, joten kesti hetken, ennenkuin nappulat löytyivät. Sitten kevenneltiin hetki verkkaravia, ja sen jälkeen alettiin istumaan muutama askel harjoitusravissa, sitten taas muutama keventäen jne. Päätyyn tehtiin lisäksi ympyrä, joka mentiin kokonaan harjoitusravissa. Mun suurin ongelma oli tässä se, että helposti menin vähän kyyryyn. Alussa aika monesti pitikin huomauttaa, että avaa rintakehä. 


Ravissa en alkuun saanut minkäänlaista tuntumaa, mutta käynnissä alkoi jo löytymään aika hyvinkin. Pinkillä tuntuma pitikin pitää erittäin kevyenä, kun taas Kuulla se pitää pitää aika voimakkaana. Ravissakin sitten pikkuhiljaa alkoi tulemaan mukavia pätkiä, ja Pinkki rupesi kulkemaan pyöreänä ja rentona. Aloimme jossain vaiheessa tehtävää, jossa piti tulla ympyrälle harjoitusravissa, ensimmäisellä neljänneksellä siirtää käyntiin, puoli ympyrää käyntiä ja sitten ravi, ja kulmasta vielä laukka. Siirtymiset onnistui aina hyvin, ja ympyrällä käyntipätkät myös. Laukka oli myös ihan hyvää, varsinkin sitten kun sitä sai hetken työstettyä.

Toiseen suuntaan tehtiin vielä laukkaa niin, että ympyrälle nostettiin, ympyrä laukassa ja sen jälkeen uralle, ja mahdollisesti vielä toisessa päädyssä ympyrä. Tämän tehtävän alussa Pinkki alkoi ihan kunnolla tulla apujen väliin, ja meni kyllä tosi kivasti rennossa muodossa. Ai että, jos tästä fiiliksestä olisi saanut jatkaa heti toisen koulutunnin perään, niin olisi kyllä ollut ihan mahtava!


Tiistaina meillä oli aamusta estetunti, aiheena pituusesteet. Alkuverkaksi tehtiin kaikissa askellajeissa ympyröitä ja temponmuutoksia, ja sittean alettiin tulemaan laukassa kahta kavalettia ympyrän kaarella. Ensimmäisessä kierroksessa Kuu yritti punkea ulos ja lähteä kokoajan jonkun muun hevosen perään, enkä saanut ratsastettua apuja läpi. Toiseen kierrokseen ei ollut kuitenkaan minkäänlaista ongelmaa, ja saatiin aika tasaiset välit aina.

Verkkahypyksi tultiin ensin uralla muutaman kerran kapea lankkupysty, joka sujui tosi hyvin, ja saatiin terävät ja hyvät hyvät siihen. Toisena verkkaesteenä tultiin toinen pysty lävistäjällä, johon hypyt onnistuivat myös, mutta laukkoja ei saatu vaihtumaan suoraan.


Verkkahyppyjen jälkeen tultiin pari kertaa pelkää okseria lävistäjällä, ja niiden jälkeen jatketiin okserilta linjana viuhkalle. Ensimmäisellä kerralla linja jäi hiukan ahtaaksi seitsemäksi askeleeksi, mutta toisella tein pari pidätettä ja välistä tuli juuri sopiva. Molemmille esteille saatiin myös hyvät lähestymiset ja hypyt, sekä laukatkin vaihtui muutaman kerran jälkeen, kun itse annoin riittävän selkeät avut. Ensimmäisessä laukanvaihdossa se ihan sekosi jalkojensa kanssa ja kompastui, mutta kyllä se aika nopeasti hoksasi jutun jujun.

Näiden jälkeen tultiin sama okseri, mutta erisuuntaan ja sen jälkeen pidemmällä tiellä muuri. Muuria Kuu vähän katsoi ekalla kerralla, mutta hyppäsi kuitenkin. Hypystä tuli tosi hassu, mutta seuraavalla kerralla päästiin jo sujuvammin ja ilman kyttäystä.



Viimeiseksi tultiin vielä pysty-trippeli -linjaa. Se meni jokaisella kerralla oikeastaan aika mukavasti, ja Kuu hyppäsi tosi ilmavasti ja paikatkin onnistuivat. Ei tehnyt tiukkaakaan hypätä ysikympin trippeliä, vaan Kuu kyllä meni niin kevyesti! Muutkin esteet olivat lopulta siinä 80-90cm, ja Kuu meni ihan super hyvin!

Tiistaina päivällä meillä oli luvassa estemaasto, jonka menin Einolan ponilla, Cindalla (Ein Lucinda). Alkuun käppäiltiin yhdelle tielle, joka sitten ravattiin päähän, ja tultiin laukalla takaisin. Siitä lähdettiin kiertelemään metsäpolkuja, joilla mentiin vähän mitäkin askellajia. Tultiin yhteensä kaksi kertaa varsinaiset maastarit. Ensin oli kaksi pientä maastaria linjana, jotka menivät ihan heittämällä. Sitten kaksi 80-90cm maastaria linjana. Ensimmäistä Cinda aina kyttäsi, mutta hyppäsi sen kuitenkin hienosti. Ensimmäisellä se vain lähti askeleen ennen ponnistusta ja jäin vähän jälkeen, mutta toisella kerralla meni molemmat hyvin. Yksittäisenä hypättiin vielä valkoista seinää ja pikkupenkkiä, jotka menivät ihan ongelmitta.


Oli kyllä tosi kiva päästä hyppäämään maastareita jälleen, ja Cinda oli kyllä ihanan tulinen pikkutamma, jonka kanssa oli kiva baanattaa pitkin maastopolkuja!

Illalla meillä oli vielä ponikilpailut. Niissä meistä tehtiin kaksi joukkuetta, ja molemmilla joukkueilla oli yksi poni. Vuorotellen jokaisen joukkuelaisen piti suorittää tehtävärata, ja se joukkue, jonka kaikki jäsenet suorittivat tehtäväradan nopeiten, voitti. Tehtävärata meni siis niin, että ensin kavaletti, sitten pujottelu ja siitä pysähdys tötsien väliin, maalimanympärysmatka, ja siitä paluu takaisin lähtöön ja matkanvarrella vielä voltti esteen ympäri. Kierroksia otettiin kaksi, ja molemmat joukkueet menivät molemmilla poneilla. Oli tosi kivaa, ja varsinkin, kun meidän joukkue voitti molemmilla kerroilla ;)

Olitteko te kesällä ratsastusleirillä?

~Pauliina


12 kommenttia:

  1. Todella kiva postaus! olen itsekin ollut useaan otteeseen Einolassa leirillä, ja ensi vuonna suuntaan sinne taas. Tuo valmennusleiri olisi luultavasti harkinnassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo Einola oli kyllä huippu paikka, itsekin olen menossa taas sinne valkkuleirille ensi vuonna :)

      Poista
  2. Ihanan pitkä postaus, eikä yhtään pitkästyttävä lukea! Innolla odotan loppuja leiripostauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Loput julkaisen heti kun saan kirjoitettua :)!

      Poista
  3. Todella kivasti kirjoitettu eikä yhtään pitkästyttävä lukea! Itse olin viiden päivän yleisleirillä Muurimäen tilalla, vaikkakin jo kesäkuussa :)

    ponivoimatpelissa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Oon kuullut kyllä paljon hyvää Einolasta ja se vaikuttaa tänkin perusteella aika kivalta paikalta! Innolla odottelen loppuja leiripostauksia :D Ite olin tosiaan pari viikkoa sitten Yyterissä leirillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo itsekin ennen leiriä olin kuullut pelkkää hyvää, ja odotukset kyllä täsmäsivät! Joo, loput tulevat pikimmiten :)!

      Poista
  5. Toi Einola vaikuttaa kyllä kivalle leiripaikalle mitä oon useammilta henkilöiltä kuullut! Ja leiripostauksia on aina kiva lukea, joten mielenkiinnolla odotan seuraavia osia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se kyllä on :) Jep, itsekin tykkään lukea leiripostauksia, yritän saada loput osat kirjoitettua pian!

      Poista
  6. Tosi hyvä postaus, tykkäsin lukea ja vaikka olikin pitempi ei ollut yhtään pitkästyttävä tai työläs! :)
    Alkaa himottaa kokeilla Einolan leirejä, sillä KAIKKI hehkuttaa niitä kesä toisensa jälkeen- pitäisi varmaan koettaa joskus itsekin! :)
    Teillä on sujunut kyllä hienosti, kaikenlaista te osaatte ja kaikenlaisilla poneilla sinäkin se vaan osaat mennä! Innolla odotan jatkokuulumisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla ettei ollut pitkästyttävä, vaikkakin pitkä :) Sosittelen kyllä Einolaa paljon, kaikki hehkutukset kyllä pitävät paikkaansa, oli se kyllä ihan huippu paikka, ja tosi kivat opetushevoset! Kiitos paljon, jatkokuulumisia tulossa pian :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :--)