7/30/2017

MUUTTOUUTISIA JA RATATREENEJÄ

Moikka! Pitkästä aikaa olisi kuulumispostausta, kun meillä on ollut nyt melko paljon ohjelmaa, joista mulla on paljon julkaisemattomia kuvia ja videoita! 

Viime viikon keskiviikkona oli vuorossa Kaisan koulutreenit pitkästä aikaa. Alkuverkat tein itsenäisesti, ja niissä lähinnä ratsastin Kuuta ohjan ja pohkeen väliin, ja työstin askellajien sisällä. Kuu tuli aika mukavaksi siinä, ja päästiin aloittamaan hyvässä moodissa. Käynnissä jäin neliön muotoiselle alueelle, ja tehtävänä oli ensimmäisenä avotaivutus.

Käsittelyssä oli ensin Kuun vaikeampi suunta, joten pidettiin pätkät ihan lyhyinä, ja parin onnistuneen askeleen jälkeen jo suoristettiin. Tämä onnistui kyllä hyvin sitten, kuin itse tein riittävän paljon, tai riittävän vähän. Se riippui aika siitä tietystä pätkästä. Kuu helposti ahdistuu tälläisistä tehtävistä, joten jos esimerkiksi ensimmäisellä yrittämällä mentiin liian poikittan, otin heti suoristuksen ja uuden voltin, ja aloitettiin ns. puhtaalta pöydältä. 



Ravia alettiin työstämään jonkun ajan kuluttua, ja siinä keskityttiin kulmiin ja siihen, että Kuu kulkee myös suoralla samassa muodossa, kuin kaarteissakin. Tätä ajatusta lähdin työstmämään niin, että suorilla asetin aina hieman sisälle, ja pitämällä mahdollisimman hyvän tuntuman koko ajan. Kuu kulkikin tosi kivasti nyt, ja saatiin se ihan samanlaiseksi, kuin esimerkiksi ympyrän kaarteella.

Sitten vaihdettiin suuntaa, ja tehtiin samat jutut käynnissä ja ravissa toisinpäin. Avotaivutus oli helpompaa tähän suuntaan, ja nyt saikin varoa, ettei Kuu lähtenyt  väistämään. Helposti tein itse liikaa, mutta kun löysin tarpeeksi pienet avut, onnistui tosi mukavasti! Ravi meni tähän suuntaan myös hyvin, eikä siinä ollut juuri eroja toiseen suuntaan verrattuna. Kuu oli kuitenkin jo selkeästi parempi, koska sitä oli työstetty tähän mennessä jo jonkun verran.



Loppuun otettiin vielä laukkaa molempiin suuntiin, jossa mentiin koko ajan ympyrällä. Siinä oli tarkoitus aina kahdessa kohtaa lyhentää laukkaa muutaman askeleen ajaksi, ja sitten taas pidentää normaaliin. Tämäkin onnistui ihan hyvin, kun itse jaksoin tehdä siirtymiset laukan sisällä loppuun asti, ja jarruttaa myös istunnalla. Välillä saatiinkin ihan super lyhennyksiä, kun kaikki onnistui siinä hetkessä!

Lauantaina meillä piti olla siis alunperin maastoestekisat Alavudella, mutta vähäisen osallistujamäärän takia kisat muutettiin rataharkoiksi. Tämähän me saatiin tietää vasta paikanpäällä, mutta toisaalta ei se haitannut, koska kuitenkin pääsisi hyppäämään ihan kunnon rataa. Toisaalta oli ehkä parempi aloittaakin näin treenimielessä tämä maastoestekisatouhu, niin ei oo niin vakavaa heti alussa!


Metsässä käytiin kiertämässä ratsain rata, joka meillä Kuun kanssa oli miniharraste, eli 60cm. Sopiva pikkuluokka ensimmäiseksi maastoesteradaksi. En juuri kerinnyt näyttää esteitä Kuulle, ja etenkin hauta ja värikäs penkki hieman arveluttivat. Ne kun olivat viimeksi olleet ne pahimmat. Radankävelyn jälkeen siirryin verkkaesteille, joilla ensin otin pikkutukkia, sitten kerran isomman valkoisen seinän, ja loppuun vielä kerran tikapuu-esteen. Kaikki menivät ihan ongelmitta, ja Kuu oli fiiliksissä!

Radalla jatkui sama fiilis, eikä Kuu kertakaikkiaan katsonut yhtään mitään! Oli portaat, tukkeja, koivu- ja mäntypystyjä, penkkiä, vettä, hautaa ja muita räikeänpuoleisia esteitä. Joka esteelle päästiin aika hyvin, ja Kuu hyppäsi juuri niin hienosti, kuin ihan oikea kenttäponi! Ainoastaan vikalle ihan perusseinälle tuli yksi ohimeno, joka ei todellakaan johtunut siitä että Kuu olisi kytännyt sitä. Äiti oli kuvaamassa esteen jälkeen, joten Kuu hieman katsoi tätä. Itse en myöskään ratsastanut ehkä tarpeeksi, sillä se oli sellainen este "josta se nyt ainakin menee". Toisella yrittämällä ihan ongelmitta. Kuitenkin ihan supertyytyväinen saa olla rataan ja Kuuhun, suoritti se niin rehellisesti ja varmasti koko radan! Tästä on niiiin mukava jatkaa maastaritreenejä, ja ehkä tästä tulee vielä se meidän laji ;)!

Sunnuntaina  Senni oli meillä, ja kuvattiinkin päivästä myday. Tallilla ensin ajettiin Leenu, joka meni tosi hyvin! Leenu käyttäytyi, ja päästiin ottamaan muutama kunnon hiittipätkä myös! Sen jälkeen ratsastettiin Kuu.



Ensin menin itse puolisentuntia, ja ratsastin vain askellajit läpi ja työstin niiden sisällä siirtymisillä ja väistöillä. Kuu oli alkuun vähän sitä mieltä, että mielummin olisi laitumella, mutta alun jälkeen meni ihan super mageesti ja hyvin! 

Alkukäyntien ja -ravien jälkeen työstin pitkään käynnissä tehden pysähdyksiä ja voltteja. Niillä Kuun saa parhaiten kuulolle jo heti alussa, ja niiden avulla ainakin itse sen hyvin ohjan ja pohkeen väliin. Näiden jälkeen keventelin ensin, ja sitten istuin satulaan. Jatkoin ympyröillä ja käyntiinsiirtymisillä. Laukassa otin taas lyhennyksiä, jotka sujuivat ihan ok. Kun olin mennyt reilu puolituntia, vaihdettiin kuskia ja Senni pääsi koittamaan Kuuta.


Keskiviikkona meillä oli Tyttelin rataharjoitus, jossa hypättiin kaksi rataa. Alkuverkat tein itsenäisesti, ja verkkahypyt aloitettiin ensin ristikolla, joka parin hypyn jälkeen nostettiin pystyksi. Hypyt siihen tulivat ihan hyvin, ensin Kuu vähän katsoi esteen vieressä seisovaa ihmistä, mutta ei siitä sitten juurikaan välittänyt. Toisena verkkaesteenä tultiin muuriokseria, joka sekin meni ongelmitta. Ainut ongelma oli mun katse, joka välillä eksyy vähän liian alas :D

Ensimmäisen radan tulin 70-80cm korkeudella, ja se meni oikeastaan aika sujuvasti. Parille itse hätiköin liikaa, ja aloin työntämään, mutta muuten meni tosi hyvin! Yksi puomi tuli vikalle, koska jälleen, kiirehdin itse.


Toinen rata tultiin korkeudella 80-90cm, ja se sujui ihan super hyvin! Yksi puomi siitäkin, koska kaarteessa tein hieman liian loivan tien, jonka takia kuusi askelta jäi liian ahtaaksi ja tultiin lähelle. Muuten koko rata oli tosi sujuva, ja parempi kuin edellinen! Tulin radan jälkeen vielä uudestaan sen tien, missä viimeksi tuli puomi, ja nyt päästiin puhtaasti ja hyvin linja ilman pudotuksia.

Tytteli sanoikin ettei näin teknistä rataa tule kyllä ihan heti vastaan, mitä nyt oli. Siihen nähden meni kyllä tosi hyvin, ja kun itse muistan olla kiirehtimättä, niin menee jo tosi sujuvasti.


Nyt sunnuntaina lähdetäänkin Kuun ja mun kaverin Miljan  kanssa valmennusleirille Einolan tallille, Imatralle. Sieltä tulee varmasti sitten parikin postausta, mutta leiriviikolla tuskin ehdin kirjoittaa. Ollaan siellä siis su 30.7 - la 5.8. Odotan leiriä ihan todella paljon, koska kaikki ovat kehuneet Einolaa, ja valmennusleirin ohjelma näytti todella kivalta ja monipuoliselta!

Einolasta tultuamme tapahtuu myös tosi iso muutos. Kuuhan on tähän asti ollut vuokraponini, mutta nyt se siirtyy mulle ylläpitoon! Tämän takia Kuu vaihtaakin tallia, ja tallimatka meillä lyhenee 50 kilometristä kilometriin. Niin kivaa!

Tähän ylläpitoon päädyttiin siten, että nyt kun mulla alkaa lukio, en millään pysty käymään noin kaukana ratsastamassa, koska siinä menee aina koko ilta. Varsinkaan jos haluan harrastaa ja kisata samalla tavalla, siitä ei tule mitään, jos Kuu asuu noin kaukana. Onneksi Kuun omistaja ihanasti suostui ylläpitoon, ja nyt saadaan Kuun kanssa jatkaa ihan samalla tavalla<3 Onhan se haikeaa lähteä tuolta tallilta, mutta Leenu jokatapauksessa jää sinne, joten ei siellä käymistä tarvitse kokonaan lopettaa. Voitte kuitenkin kuvitella, kuinka paljon helpottaa, kun tallimatkaan menee 45 minuutin sijasta minuutti!

~Pauliina



4 kommenttia:

  1. Hei! Asiani ei liity postaukseesi. Olemme käynnistelemässä Suomen Haflingeryhdistyksen toimintaa. Kiinnostaisiko sinua sellainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kiinnostaa kyllä! Laitatko vaikka spostia pauliina.tasala@gmail.com :)

      Poista
  2. Oot kehittyny ihan sairaasti:) Tosi nätti muoto ponilla noissa kuvissa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :--)