4/26/2017

KAKSI PÄIVÄÄ, KOLME RATAA

Viime perjantaina oltiin Kuun kanssa rataharjoituksissa Niihamassa, ja lauantaina sitten kisoissa Kangasalalla. Ajattelinkin kertoa molemmista kerroista nyt samassa postauksessa, ja menään vaan itse asiaan!

Perjantaina oli siis rataharjoitukset pitkästä aikaa, ja tarkoituksena oli kokeilla ensimmäistä kertaa hypätä ysikymppiä ratana. Aiemmin päivällä olimme käyneet myös satulansovituksessa, ja testissä olikin ensimmäistä kertaa estesatulaehdokas. Kuun vanha satula kun on jo aika epäsopiva Kuun selälle. 

Aloitettiin verkkaamaan ensin ravissa molempiin suuntiin, ja tein lähinnä ympyröitä ja temponmuutoksia. Sitten otettiin laukkaa vasempaan kierrokseen, ja siinä jatkoin verkkaamista samalla tavalla, kuin ravissa. Kohta alettiin tulemaan verkkahyppyjä ensin pienelle ristikolle. Ensimmäisellä lähestymisellä Kuu kanttasi kauheasti ulos, ja lopulta sitten veti esteen sivuun. Uusi lähestyminen, ja nyt olin itsekin vasta tarpeeksi napakka. Tällä kertaa ei mitään ongelmia, eikä samoin parilla seuraavallakaan hypyllä ristikolle. Aluksi ristikon jälkeen Kuu jäi aina vastalaukkaan, mutta myöhemmin isommilla esteillä tämä jäi pois.

Kuvista kiitos Veeralle!


Kun oltiin tultu muutamat hyvät hypyt ristikolle, nostettiin se pystyksi. Tultiin niin, että aina yksi hyvä hyppy/korkeus. Pystyä nostettiin johonkin kasikymppiin asti, ja saatiin jokaisella kerralla ihan hyviä hyppyjä. Yksi korkeus tultiin kaksi kertaa, kun ensimmäisellä kerralla tuli puomi huonon lähestymisen takia.

Toiseen suuntaan otettiin ensin laukkaa sileellä, josta alettiin tulemaan verkkahyppyinä okseria. Tultiin tätä samalla idealla kuin pystyä, eli yksi hyvä hyppy/korkeus. Tähän hypyt onnistuivat itseasiassa paremmin, ja kohta siirryttiinkin odottelemaan omaa vuoroa suorittaa rata.





Meidän vuoro olikin viimeisenä, koska hypättiin korkeimpana ysikymppi. Rata alkoi okserilla, josta mentiin lyhyelle sivulle, ja kulmasta kaarrettiin pystylle. Pystyltä jatkettiin kaarevalla linjalla toiselle pystylle. Linjalta lyhyen sivun poikki ja kulmasta käännös sarjalle. Tässä Kuu tuli hieman lähelle, ja puomi tulikin mukaan. Sarjan B-osa meni kuitenkin hyvin. Sarjalta vähän pidempi tie linjalle, jossa pysty meni hyvin, mutta okserilla tultiin erittäin lähelle. Kuu kuitenkin pomppasi jonkun sortin tasajalkahypyn (?), mutta päästiin puhtaasti! Tämän jälkeen okseri, jonka hyppy onnistui hyvin, mutta sen jälkeen Kuu olisi kovasti halunnut mennä kavereiden luo. Vähän käytiin verkan puolella kääntymässä, mutta sain kuitenkin jatkettua ilman ylimääräisiä teitä viimeiselle linjalle. Okserille tulikin hieman kiemura tie, josta syystä tuli toinenkin puomi. Viimeinen pysty onnistui jälleen hyvin.

Ensimmäisen radan jälkeen tulin esteet 4-8 uudestaan, jotka nyt onnistui ihan ilman ongelmia, ja saatiin ihan sujuva pätkä. Sen jälkeen tultiin vielä yksittäisenä 7. esteen, eli okseri, josta Kuu aiemmin porhalsi verkkaan. Se onnistui tällä kertaa myös ihan hyvin.

Näistä rataharkoista jäi tosi hyvä fiilis, ja kyllä se Kuu ysikympin ihan kevyesti menee! ;) Saatiin hyvä ratatempo heti radan alusta käyntiin, ja Kuu keskittyi tosi hyvin (lukuunottamatta sitä verkkaan menoa). Ja ottaen huomioon sen, että ei olla treenattu ysikymppiä kuin yhdessä valkussa, hypyt sujuivat tosi kivasti!



Tässä tää tasajalkahyppy :D


Lauantaina oli siis estekisat Kangasalalla. Mentiin luokat 70&80.

Ensimmäisen luokan, eli seiskakympin verkan aloitin ravailemalla molempiin suuntiin ympyröillä, ja muuttelemalla tempoa. Jossain vaiheessa otin laukkaa, ja verkkahyppyjä molempiin suuntiin ensin ristikolle, ja sitten pystylle ja okserille. Ajoittain sujui hyvin, mutta välillä Kuulle tuli jo kauan poissaollut possuiluvaihde päälle. Se ei olisi välillä suostunut kääntymään ja meni joissain kohdissa ihan miten sattuu. Kohta menin kävelemään radan, ja sen jälkeen työstin Kuuta siirtymisillä, ja ratsastin vain kuulolle. Ja koska verkka oli ulkona, niin tästä kaikestahan puuttui vielä tämä Suomen kevään ihana räntäsade, joten ennenkuin pääsin maneesiin, olin kerennyt kastua jo ihan läpimäräksi. Maneesissa otin vielä yhden verkkahypyn, ja työstin Kuuta edelleen siirtymisillä. Siinä se tuntui jo ihan hyvältäkin.

Rata alkoi okserilla, joka sujui ihan hyvin. Tämän jälkeen laukanvaihdossa Kuu ei olisi suostunut nostamaan laukkaa heti, mutta nosti sen sitten kyllä. Päästiin ihan hyvin 2.-3.-linjalle, joka sujuikin tosi hyvin. Siitä sjatkettiin sarjalle, jonka kaarteessa Kuu hieman punki sisälle. Sarja kuitenkin meni ihan hyvin myös. Sarjan jälkeen tuli pitkä lähestyminen okserille, jolle tultiin vähän lähelle, mutta muuten se sujui. Seuraavaksi oli aika tiukka kaarre pystylle, ja siinä Kuu ei olisi halunnut kääntyä.  Pienen temuamisen jälkeen sain Kuun menemään esteelle, tosin ravissa, mutta seiskakymppi on niin matala, ettei ravilähestyminen tuota ongelmaa. Pystyn jälkeen oli toinen samanlainen tiukka kaarre, jossa Kuu punki ulospäin, ja laukanvaihto venyi. Päästiin vielä perusradan viimeinen este puhtaasti. Sen jälkeen tosin Kuu yritti kääntyä väärään suuntaan, mutta kun en päästänyt, niin päästiin sitten vielä maalilinjankin yli.



Uusinta oli uudella lähtömerkillä, ja saatiin se hetken päästä. Uusinnan ensimmäinen tuli hieman pohjaan, mutta meni ihan ok. Sitten oli taas se tiukka käännös, joka tällä kerralla meni jo hieman paremmin. Seuraavana sarja, joka nyt meni tavallaan ihan hyvin, mutta Kuu venkoili ennen, ja jälkeen sen aika paljon. Sarjan jälkeen Kuu kanttasi taas paljon ulos, laukanvaihto venyi. Toisiksi viimeisenä okseri, jonka jälkeen vielä pysty, joka menikin yllättävän hyvin.

Radasta jäi tosi ristiriitaiset fiilikset, koska joo, saatiin puhdas rata, mutta Kuu possuili koko radan. Positiivista oli kuitenkin se, että sain menemään sen kaikista esteistä puhtaasti. Perusradalta oikeastaan vitosen jälkeen alkoivat ongelmat, alkuratahan meni ihan hyvin. Voisi kyllä sanoa, että rata todellakin oikea työvoitto.

Kasikymppiin en verkannut kauheasti, mutta alusta asti Kuu tuntui jo paljon paremmalta. Verkka sujui hyvin, hypyt oli kivoja, ja nyt missään kääntymisessä tms, ei ollut mitään ongelmaa. Ratsastin myös tässä Kuuta paljon siirtymisillä. Pääsinkin jo pian maneesiin, ja siellä verkkasin vielä jonkin aikaa, ja otin muutaman verkkahypyn. Nyt oli paljon parempi fiilis mennä radallekin, kun poni toimi verkassa.



Kasikympissä oli sama rata, kuin edellisessä luokassa. Kaikki hypyt sujuivat itseasiassa tosi hyvin, ja tempo säilyi. Ravirikkoja ei tullut, ja Kuu keskittyi niin kuin kuuluukin. Kutoselle tultiin vähän lähelle, mikä sitten johti yhteen puomiin. Muuten ei ollut mitään ongelmaa koko radassa, ja se olikin sujuva, vaikkei uusintaan päästykään! Mietittiinkin, että edellisen luokan possuilu johtuu varman siitä, että Kuu ei jaksa keskittyä  ja panostaa enää niin paljoa seiskakymppiin, koska ne ovat sille nykyään pikkuesteitä. Sitä ollaan kuitenkin menty jo niin kauan, mutta samoin myös isompaa, joilla sen keskittyminen on puolestaan 110%.

Tämä olikin varmaan viimeinen seiskakympin startti kisoissa ainakin näillä näkymin, ja ensi lauantaina (29.4) hypätään meidän eka ysikymppi kisoissa! Siinä ja kasikympissä Kuulle ei jää aikaa pelleilylle, koska niissä korkeuksissa se keskittyy jo niin hyvin!

~Pauliina


6 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Ootte kyllä kehittyny niin paljon Kuun kanssa siitä pisteestä kun alotitte teiän yhteistyön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja joo, onhan sitä kehitystä kyllä tullut, kun vertaa tekemiseen 1,5 vuotta sitten :D!

      Poista
  2. Jee, hyvältä näyttää! Tsemppii kisoihi :)

    VastaaPoista
  3. Oi meillähän on sama kisapäivä, tsemppiä teillekin huomiseen koitokseen! :)<3
    Ihania kuvia, jotenkin hurjan teräviä ja hyvälaatuisia! Tykkäsin kyllä, kun oli paljon kuvia :)
    Onnea ja menestystä nyt sitten hei 90cm radoille siirryttäessä! Mä hyppäsin Pillerin kanssa tuossa viime tunnilla ekan 90cm radan (tosin ei kaikki esteet olleet ihan 90cm, mutta osa oli jo vähän ylikin:D), ja melkein harmittaa, kun meidän kisoissa isoin luokka on 80cm. Pillerin näppäryys tulee vasta isommilla kunnolla esiin, kuten myös Kuusta sanoit! Oli kyllä kunnon voittajafiilis, vaikka lnija teilattiinkin ensiyrittämällä ihan kunnolla- toisella kerralla sitten puhtaasti ja ai että, on mulla huippu heppanen! :) Toivottavasti teidänkin taipale lähtee nyt sitten hyvin käyntiin, teissä on kyllä ainesta mihin vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niimpä onkin! :D Kiitos :) Joo, tykkään noista kuvista itsekin, onneksi on kivoja kavereita, jotka viitsii kuvata! Kiitos paljon, ja samoin teille treeneihin ja kisoihinkin! Se taitaa olla monella niin, että isommilla esteillä vasta heppa syttyy! Ja tiedän kyllä miltä susta tuntui, se on ihan huippu fiilis! Toivon myös itse, että saadaan hyvin lähtemään nämä ysikympin radatkin käyntiin, toivottavasti teillä lähtee myös :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :--)