2/11/2017

VALMISTELUTREENEJÄ KISOIHIN

Moikka! Meillä on tänään, sunnuntaina kisat, ja ajattelin kirjoittaa nyt hieman kisoja edeltävistä treeneistä. Kuvina saa toimia eilisen kuvat. Kisoista tulee postausta sitten vähän myöhemmin ;)

Keskiviikkona meille oli estevalkku. Alkuun tehtiin käynnissä niin, että lisättiin käyntiä ja sitten otettiin takaisin. Sen jälkeen tehtiin samaa ravissa, mutta siirrettiin käyntiin. Vielä samaa jatkettiin laukassa, mutta nyt ei ollut pakko siirtää raviin, jos poni tuli takaisin hyvin ilman raviinsiirtymistä.Kuu reagoikin ihan kivasti ja herkästi, eikä laukassakaan lähtenyt turhia kiihdyttelemään. Tehtiin näitä vielä toiseen suuntaan alkaen käynnistä. Tähän suuntaan Kuu kuuntelikin jo vielä paremmin ja pidätteidenkin tarvitsi olla vain ihan pieniä.


Tämän jälkeen alettiin tulemaan laukassa kolmen kavaletin jumppasarjaa. Se menikin joka kerta tosi hyvin, ja Kuu malttoi hienosti myös ennen estettä. Tehtiin tätä muutama kerta ja sen jälkeen tultiin toisesta suunnasta sama, mutta jumppiksen jälkeen tuli vielä kolme askelta ja este. Tämäkin meni ihan hyvin, mutta aluksi Kuu kiihdytti vähän liiaksikin, mutta muutaman kerran jälkeen se tasoittui jo ja meni aika rauhallisesti. 

Kun oltiin saatu hyviä pätkiä, unohdettiin jumppis hetkeksi.Seuraava tehtävä oli viiden askeleen ristikko-okseri kaareva linja. Myös tämä tehtävä sujui mukavasti, mitä nyt Kuu vähän kiihdytteli välillä, mutta pysyi kuitenkin hallinnassa hyvin ja linjan jälkeen tuli superhyvin takaisin. Mentiin tätäkin jonkun aikaa, kunnes siirryttiin viimeiseen tehtävään.


Viimeisenä tehtävänä oli siis rata. Aluksi kavalettijumppis ja este, siitä lyhyelle sivulle ja sen lopusta käännös kokorataleikkaa-linjalla olevalle esteelle. Sen jälkeen vasemmalle ja sitten vielä ristikko-okseri-linja. Tultiin rata yhteensä kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla jumppis ja sen jälkeinen este menivät hyvin, mutta kokorataleikkaa-linjalla olevalle esteelle käännettiin liian myöhään ja siitä ei olisi enää saanut oikeen minkäänlaista reittiä. Mentiin siis ohi ja tein voltin, mutta sen jälkeen päästiin se hyvin, samoin loppu. Toisella ja kolmannella kerralla ei oikeastaan ollut ongelmaa missään kohtaa. Kuu kuunteli tosi hyvin ja laukka oli säädeltävissä. 

Torstaina oli normitunti. Aiheena meillä oli puomit ja suoruus. Aloitettiin käynti- ja ravityöskentelyllä ympyröillä. Sitten alettiin tekemään toiselle sivulle väistöä ensin uralta pois ja sitten takaisin uralle. Toisella sivulla tehtiin ravia ja siinä voltteja. Väistöt sujuivat vähän vaihtelevasti, mutta saatiin ihan onnistuneitakin pätkiä. Tehtiin samoja juttuja myös hetken aikaa toiseen suuntaan. 

Sileetyöskentelyn jälkeen alettiin tulemaan yksittäistä puomia toisella pitkällä sivulla pari kertaa ravissa ja sen jäleen laukassa. Muualle tehtiin ympyröitä. Kuu meni hyvää ja rauhallista laukkaa ja saatiin puomille hyviä lähestymisiä. Kun oltiin laukattu jonkin aikaa, vaihdettiin suunta, ja laukattiin siihen suuntaan vielä vähän.


Tämän jälkeen mentiin päivän varsinaiseen tehtävään. Ensin oltiin siis oikeassa kierroksessa. Meillä oli tavallaan kaksi eri linjaa ja saatiin aina itse valita, kumpaa tultiin. Toinen linja oli sellainen, että käännyttiin suunnilleen puolesta välistä lyhyttä sivua pituushalkaisijalinjalle, jossa ylitettiin puomi. Puomin jälkeen lähdettiin kääntämään ympyrälle, jonka keskikohdassa ylitettiin vielä toinen puomi. Palatessa linjalla takaisin mentiin vielä ensimmäisen puomin yli. 

Toinen linja oli taas melkein uralla. Ensiksi oli yksittäinen puomi ja sen jälkeen jonkin matkan päässsä kolme ravipuomia. Suora linja siis. 

Aluksi tulimme molempia linjoja pari kertaa ravissa, mutta sitten ympyrä-linjaa sai ruveta tulemaan kokonaan laukassa ja suoran linjan keskelle piti tehdä käyntiinsiirtymien. Tultiin molempia aika vuorotellen ja ne sujuivat hyvin. Suorassa linjassa ei ollut oikeastaan mitään ihmeellisempää. Toisella linjalla tehtiin aluksi hieman liian isoa ympyrää, mutta saatiin korjatua ympyrän kokoakin sopivammaksi. 

Myös näitä linjoja tultiin toisestakin suunnasta. Nyt suoralla linjalla ravipuomien jälkeen nostettiin laukka, ja ympyrälinjaa tultiin edelleen laukassa. Kuu vähän kaahotti ensiksi ympyrälinjalla, mutta työstämisen jälkeen parani kokoajan ja alkoi taas kuuntelemaan normaalisti.


Perjantaina oli taas estetunti. Tehtiin itsenäinen alkuverkka ja tein paljon ympyröitä ja voltteja. Verkan jälkeen aloitettiin heti hyppääminen. Aluksi tultiin puomi-askel-pysty-tehtävää. Aluksi lähestymiset meni vähän pieleen, kun tultiin joko liian hitaassa tai nopeassa temmossa, mutta mutaman kerran jälkeen löydettiin se sopiva vauhti ja onnistui tosi hyvin!  

Sitten siirryttiin samanlaiseen tehtävään toisessa suunnassa, mutta tälläkertaa esteenä oli okseri. Ekoilla kahdella kerralla Kuulla oli vähän vauhti päällä ja jätettiin se askel siitä puomin ja esteen välistä pois ja tuli siis hieman iso hyppy. Tämän jälkeen kuitenkin saatiin hyviä lähestymisiä ja hyppyjä rauhallisesta vauhdista. 



Yksittäisten hyppyjen jälkeen tultiin pientä rataa. Ensin okseri, josta jatkettiin lyhyen sivun läpi ja pitkän sivun puolesta välistä käännettiin vinosti laineelle. Siitä jatkettiin vasemmalle ja lyhyen sivun läpi pitkälle sivulle, josta käännyttiin loivasti pystylle, jota tultiin ihan ensimmäiseksi. Tutliin tämä rata pari kertaa ja kaikinpuolin sujui hyvin. Kuu malttoi superisti ja laukka ja etäisyydet oli mun sädeltävissä. Välillä tultiin vähän lähelle, mutta mielummin niin, kuin liian kaukaa! 

Sitten tultiin samaaa rataa vielä muutaman kerran, mutta tosinpäin. Ensin siis pysty, siitä suoraan pitkää sivua ja lyhyen sivun lopusta tiukempi käännös laineelle. Laineelta lyhyen sivun alkuun, josta käännös okserille. Myös tässä kierroksessa sujui oikeastaan kaikki tosi hyvin! Ekalla kerralla käännyttiin vähän liian aikaisin laineelle, mutta toisilla kerroilla tultiin vielä pari askelta pidempään ennen kääntymistä, joten saatiin parempi reitti. Viimeisellä kierroksella  vikalle okserille kääntyminen meni vähän pitkäksi, joten tultiin se vielä pelkästään uudestaan ja meni hyvin.


Lauantaina pidettiin palautteluratsastus. Menin lähes koko tunnin ilman jalustimia ja ratsastin Kuuta vain rennoksi. Tein ensin pitkän käyntityöskentelyn ja siinä tein voltteja molempiin suuntiin. Samaa jatkoin ravissa ja Kuu oli tosi rento ja meni pyöreästi! Tein myös pitkään ravityöskentelyä ja menin ympyröitä ja voltteja molempiin suuntiin. Kuu tuli tosi hyväksi.

Laukka otin isolla keskiympyrällä. Myös laukassa Kuu kantoi itseään tosi hienosti ja paremmin kuin koskaan! Laukannostoissakaan se ei nostanut päätä ylös, vaan pysyi pyöreänä. Laukkasin molempiin suuntiin aika pitkään ja sainkin työstettyä Kuuta hyvin.

Lopuksi menin vielä kaksi kertaa läpi tutustumisluokan kouluohjelman (HeC), koska mennään se 19.2 kisoissa. 


Treenit on siis menneet todella hyvin ja Kuu on ollut rento ihan joka tunnilla ja ratsastuksessa. 

Pääsin myös muuten Playsson.netin Junnutiimin bloggaajaksi, joten käykää ihmeessä katsomassa meidän ensimmäinen postaus ja pysykää kuulolla, jos yhtään kiinnostaa! Oon itsekin superinnoissani, että mitä kaikkea tää oikein tuo tullessaan!

~Pauliina

4 kommenttia:

  1. Ai että, näytätte ihan superilta taas! :) Ja ei nuo treenit kuulosta kovin kehnosti menneenkään- en spoilaa teidän kisatulosta tässä kommentissa, mutta kyllähän se oli arvattavissa, kun treenit oli sujunut näin hyvin ennen kisoja! :) Siitä se lähtee taas kisakausi rullaamaan, olette huippuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon! :) Juu, sitä toivoin myös itse, että treenit olisivat enne kisoista ja niinhän ne vähän olivatkin! Jep, tämä oli kyllä hyvää jatkoa kaudelle :) Kiitos, te Pillerin kanssa myös! :)

      Poista
  2. Kiva postaus! Meette tosi hyvin! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :--)