4/14/2017

HEVOSET 2017 -MESSUT

Moikka! 8.-9.4 oli tosiaan  vuoden perinteinen kohokohta, eli Hevoset-messut. Olin Miljan kanssa molempina päivinä messuilla, ja tänä vuonna mulla (ja Miljallakin) olikin enemmän hommia esiintyjänä ja työntekijänä, kuin itse vierailijana. Olin siis Playssonin ja Junnutiimin hommissa molemmat päivät, ja lisäksi lauantaina olin Kuun kanssa maastakäsittelykisassa ja satulansovitusnäytöksessä. Sunnuntaina olin koko aamun edustamassa muiden koulutalent-ratsastajien kanssa kisavaatteissa areenalla ja olin Miljan kanssa Horzen pisteellä kaksi tuntia töissä. Siellä jaettiin arvontalipukkeita. Todella toiminnantäytteinen viikonloppu siis, mutta onneksi myös shoppailullle jäi aikaa! Kerron nyt vähän tarkemmin koko viikonlopusta.

Lauantaina mentiin messuille jo hieman ennen niiden aukeamista, koska mun piti mennä Playssonin osastolle hoitamaan tulevat kuviot selväksi. Tämän jälkeen aamupäivä meni osittain shoppaillen ja osittain juosten Playssonin kautta voitettujen/saatujen lippujen kanssa pääovilla antamassa niitä oikeille henkilöille. Kerittiin onneksi katsoa myös hetki Mikael Forsténin esteklinikkaa, jonka halusinkin nähdä! Kohta jo äiti toi Kuun hallille, ja mentiinkin odottamaan satulansovitusnäytöksen alkua. Onneksi päästiin vähän aiemmin siihen Racing-areenalle tutustumaan, ja totuttelemaan. Kuu olikin ensin vähän hämmästynyt, mutta tottui ja rentoutui kuitenkin hyvin ennen satulansovituksen alkua.


Satulansovitusnätös sujui todella hyvin Kuun osalta, ja se malttoi olla paikallaan tosi hienosti. Muutenkin se oli todella hyödyllinen, kun sai havainnollistettuja esimerkkejä siitä, mistä huomaa, onko satula epäsopiva. Tämän jälkeen siirrettiin Kuu karsinaan hetkeksi ja jäätiin odottelemaan maastakäsittelykilpailun alkua.

Osallistujia kisassa oli neljä, joten järjestelyt menivät niin, että kaksi kilpailijaa oli samaan aikaan areenalla. Olin ensimmäinen lähtijä, joten pääsin aika nopeasti areenalle. Siellä saimme ensin hetken tutustua itsenäisesti rataan. Lähinnä siis näytin Kuulle pressua. No, tietysti pressu oli taas sellainen löllö pressu, joka tarttuu kavioihin, eli niin tapahtui myös ekalla kerralla, kun Kuu käveli siitä yli. Sitähän se vasta säikähti, mutta onneksi sain sen pressun yli kävelemään vielä. Ennen varsinaista kisasuoritusta saatiin tehdä lisäksi harjoituskierrosrata, jossa mentiin ihan koko rata, mutta ilman arvostelua. Se ei nyt mitenkään kehuttavasti mennyt, ja onneksi se olikin vielä harjoitus! Kuu pelkäsi siinä pressua, ja muutenkin kolisteli puomeille. No, sitten piti aloittaa jo oikea arvioitava kierros.




Ensin oli pressulle meno, pysähdys ja tervehdys. Se meni hyvin, ja saatiin 8. Tämän jälkeen muutama kulma (joista myös 8) ja kieppaus puomille väistöön. Väistö sujui tähän suuntaan super hyvin, ja mun ei tarvinnut edes koskea Kuuhun. Siitä tuli pisteiksi myös 8. Tämän jälkeen talutuspuolenvaihto (8), ja melkein kokonainen kierros toiseen suuntaan. Tässä yhdessä kohdassa meidän piti oikaista hieman, koska piti kiertää pressu toiselta puolelta kuin suunnitelmassa alunperin oli, koska Kuu ei suostunut menemään toiselta puolelta. Saatiin arvosanaksi siis 6, mutta mielummin se, kuin viiden minuutin suostuttelu, että mennäänkö. Tästä jatkettiin puomikujalle, jossa oli viiden askeleen peruutus. Se meni ihan hyvin, mutta hieman hitaasti, jota sitten arvostelussakin sanottiin. Siitä 7. Peruutuksesta melkein heti puomiväistö toiseen suuntaan, joka oli Kuun vaikeampi suunta. Se meni ihan hyvin, mutta ei niin sujuvasti, 6½. Toisen väistön jälkeen seurasi lähettäminen. Se meni ihan super hyvin, paremmin melkein kuin treeneissä, ja saatiin 8½. Lähetyksessä piti mennä puomikujan läpi, joka ei Kuulle tuottanut edelleenkään ongelmia. Siitä saatiin myös 8. Toisena hevosen piti mennä myös pressun päältä, joka ei myöskään treeneissä tai viime vuoden kisassa ollut ikinä tuottanut ongelmia. Nyt kuitenkin Kuu ei suostunut menemään siitä, ei sitten millään. Yritin pari kertaa, mutta aina se meni ohi. Ilmeisesti sen takia, koska A.) Pressun tarttuminen jalkoihin oli Kuun tuoreessa muistissa ja B.) Pressu oli ryttääntynyt ihan solmuun, joka ei ainakaan rohkaissut Kuuta menemään sen yli.
Harmitti tosi paljon, koska siinä ei ikinä ollut ollut minkäänlaista ongelmaa! No, aina ei voi mennä täydellisesti. Saatiin prosentteja 75% kuitenkin, jotka sijoittivat meidät sitten toisiksi.

Olen kuitenkin tosi tyytyväinen siihen, että Kuu oli jälleen rento, ja teki muut tehtävät kuitenkin hyvin ja parhaansa mukaan! <3




Kiitos Hannelelle kuvaamisesta!

Kun Kuu oltiin saatu koppiin, kiidettiin Miljan kanssa Playssonille, koska meillä oli livehaastattelut. Haastateltiin siis Essiä Dancing On Four Legs -blogista Playssonin instaliveen. Tämän jälkeen meillä olikin vapaata ja päästiin vihdoin kiertämään expoa kunnolla, ja katsomaan esityksiä.

Sunnuntaina mentiin taas hieman ennen messujen aukeamista paikalle, koska meillä koulutalenteilla oli siis edustustehtävä ennen Anna Von Wendtin kouluklinikan alkua. Kokoonnuttiin ensin meidän kouluvalmentajan, Hanna Heiskasen, ständille ja siitä lähdettiin ulos verkka-alueen viereen. Meidän piti odottaa siinä hetki, ja sitten saatiin lähteä areenalle. Kun kaikki oli päässeet sisään, Anna ratsasti meidän muodostaman kahden jono välistä. Meidät ja talent-toiminta esiteltiin lyhyesti, ja sitten jäätiin katsomaan kouluklinikkaa katsomoon. Se oli oikeasti tosi kiinnostava, koska Anna ratsasti itse samalla, kuin kertoi. Sain myös pari hyvää vinkkiä verkkaamiseen ja ratsastukseen yleensäkin.



Klinikan jälkeen seurasi kür-kilpailu, jonka aikana Miljan kanssa mentiin jakamaan niitä Horzen arvontakuponkeja. Hieman ennen kisan päättymistä piti kuitenkin mennä takaisin katsomoon, sillä oltiin saatu vielä toinen edustustehtävä. 

Kun kür-kilpailun palkintojenjako koitti, oli meidän määrä taas saapua lavalle, tällä kertaa myös muutama Ypäjän opilas oli mukana. Ennen kunniakierrosta meidät otettiin mukaan ensi vuoden videoon, ja meidän tehtävänä oli huutaa kameralle "tervetuloa messuille!" Kolmannella kerralla saatiin hyvä otos ja sen jälkeen lähdettiin areenalta pois, ja päästettiin kuumana käyvät ratsukot kunniakierrokselle.

Toki tähän ei vielä edustustehtävät päättyneet, sillä nyt meidän piti lähteä jälleen kouluvalmentajamme osastolle kuvaukseen. Ensin otettiin kuvia ihan vain talenttejen kesken, ja vihdoin odottamamme Anna Von Wendt saapui myös, ja otimme hänen kanssaan ryhmäkuvia. Kuvausten jälkeen saatiin kysellä Annalta kysymyksiä, ja olikin mukavaa kuulla kaikkea hänen ratsastusutaltaan erilaisia juttuja! Lopuksi saatiin vielä mennä pyytämään nimmareita ja yhteiskuvia Annalta, ja pitihän sitä sellaisetkin mennä ottamaan. 


Talent-edustustehtävien lopulta kiisin vaihtamaan normivaatteet ja sieltä juoksin Playssonin blogimiittiin. Onneksi tällä kertaa siellä oli sentään muutama ihminen, kun lauantaina ei kuulemma ollut ollut ketään :D Siinä sitten miitattiin hetken aikaa, ja muutaman tunnin päästä oli livehaastikset taas Playssonin instaan, jossa ensimmäisenä oli Maunolla on asiaa -blogin Alex, Mira ja Danny -blogin Mira, sekä Pienten ponien elämää -blogin Seija. Toisessa livessä puolestaan oli Muuliprojekti-blogin Kaisa ja Ride Love Laugh -blogin Rosita. Livet menikin taas tosi kivasti, ja niiden jälkeen meillä oli vihdoinkin vapaa-aikaa (tosin jaettiin osa siitä taas arvontalipukkeita). Nyt oikeastaan ostin vasta melkein kaiken, ja voisinkin näin loppuun esitellä ostokset.

Otsapanta, 2e

Kannukset, 25e

Kisahanskat, 25e
Kanusremmit, 7e

Likit-nuoluherkku, 5e

Ajolasit, 5e

Ajokypärä, 120e

Ajotakki, 35e

Hevosmessut olivat taas tuttuun tapaansa tosi hyvät ja monipuoliset, itse tykkäsin tosi paljon! Mitä te olitte mieltä?

~Pauliina

12 kommenttia:

  1. Oho sullahan olikin kiireinen viikonloppu, mutta kuulosti kyllä oikein tapahtumarikkaalta! :) Olisin kovasti halunnut nähdä tuon satulansovitusnäytöksen, kun oman liikutushevoseni selkä on vähän samantyylinen kuin Kuun, mutta empäs sitten ehtinytkään paikalle.. Mutta täytyy kyllä myöntää, että messut tosiaan olivat taas todella kiva kokemus :) Kivoja ostoksia oot muuten löytäny!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sitä se kyllä oli! Joo, se satulansovitus oli kyllä hyödyllinen ihan yleistiedon kannaltakin. Jep, tuntuu että messut vain joka vuosi paranee! :) ja kiitos!

      Poista
  2. Sulla on ilmeisesti ollut monipuolinen viikonloppu messuilla! Kivalta kuulosti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kyllä todella monipuolinen ja kiva! :)

      Poista
  3. Mielenkiintosta kuulla tosta maastakäsittelykisasta, en tiennytkään että siellä saa pisteitä ja prosentit samaan tapaan kuin kouluradalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se on aikalailla samanlaista, kuin koulukisoissakin! Vain hevosen esittämismuoto on eri :D

      Poista
  4. Kiitos kun kerroit noin tarkkaan maastakäsittelykilpailusta kun en ehtinyt katsoa sitä itse ollenkaan ja järjestetään sitä kesällä aasileirillä :) toki rata muokataan aaseille sopivaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oli hyötyä stoorista! ;)

      Poista
  5. Kivoi ostoksii löysit. :) Vitsi oisin kans halunnu nähdä ton kouluklinikan!

    VastaaPoista
  6. Superkiva postaus! :) Onnittelut sijoituksesta, harmi, kun Kuu nyt säikähti pressua niin pahoin- olisitte muuten olleet varmasti ykkösiä! :)
    Ihanat ostokset, voi että! Uudet hanskat olisivat myös minulle ajankohtainen hankinta, mutta odotetaan nyt vielä, että reikä tulee edellisiin ennenkuin hätiköidään... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ja kiitos :) No niinpä, ei meinaan prosenttierot olleet kovin suuret voittajaan! No, hopee ei oo häpee ;) Kiitti, tykkään itsekin noista jutuista kyllä paljon, mitä ostin! Ja itseasiassa mulle juuri tulikin reikä kisahanskoihin, eli oli ihan kunnon syy hankkiakin uudet :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :--)