3/10/2017

HYVÄNMIELEN TREENIT

Moi! Olen ratsastanut nyt Kuulla tähän perjaintaihin mennessä tällä viikolla vain kolme kertaa, sillä olen itse ollut kipeänä aika vaihtelevasti. Sunnuntaina pitäisi olla estekisat, mutta on vielä epävamaa, päästäänkö sinne. Jos huomenna jo pääsisin selkään, sitten mennään. Toivotaan parasta! Meillä oli siis tiistaina ja torstaina estetunnit, ja keskiviikkona menin sileellä Kuun omalla kentällä. Vaikka ollaan treenattu vähemmän, kuin yleensä, on joka treeni mennyt hyvin! Tuntuu, että Kuu on muutenkin ollut pelkästään hyvä viimeisimmät viikot! Toivon, että sama moodi jatkuisi pitkään! Mennään kuitenkin itse postauksen asiaan, eli meidän tämän viikon tähänastisiin treeneihin. Kuvina toimii keskiviikkona otetut kuvat!


Tiistaina oli siis Tyttelin estetunti. Kuulla oli ollu maanantai vapaa, joten tultiin jo aikaisemmin paikan päälle, että kerkiän ottaa kaikki askellajit läpi ennen tunnin alkua. Kuulla olikin vähän virtaa, eli onneksi kerkisin ottamaan myös laukkaa molempiin suuntiin reilusti, muuten oltaisiin voitu olla seinästä läpi.

Itse tunti aloitettiin ravityöskentelyllä itsenäisesti. Tein ympyröitä ja temponmuutoksia molempiin suuntiin. Kohta otettiin laukkaa ja laukassa tultiinkin kahta kavalettia jatkuvalla syötöllä. Saatiin hyviä lähestymisiä lähes joka kerralla, ja Kuu malttoi hyvin. Tuli vain muutam Kuun bravuurihyppy, eli tasajalkapomppu. Se kun ei jaksa noilla pienillä miettiä, miten jalkansa laittaa. Sitten vaihdettiin suuntaa ja vuorossa oli ensimmäinen varsinainen tehtävä. Tultiin vasemmassa kierroksessa pitkän sivun lopussa oleva kavaletti, josta sitten jatkettiin lyhyen sivun kautta pitkän sivun keskellä olevalle pystylle. Tultiin näin joitakin kertoja, ja meni tosi hyvin! varsinkin lopun kerrat, kun annoin Kuulle vähän enemmän päätäntävaltaa esteen lähestymisen suhteen.

Tämän jälkeen vaihdettiin tehtävää. Tultiin nyt oikeassa kierroksessa ensin se sama kavaletti, mikä äsken. Siitä jatkettiin aika tiukalla tiellä kokorataleikkaa-linjalla olevalle pystylle. Ensimmäisen kerran Kuu ei suostunut kääntymään pystylle, sillä Tytteli seisoi siinä vieressä... No, kun Tytteli siirtyi, joka kerta meni ongelmitta! Kuulla on vieläkin Tytteliä kohtaan vähän se juttu, joka on jokaista uutta ihmistä kohtaan. Eli Kuu ei suostu ainakaan laukkaamaan vierasta ihmistä kohti. Johtuu varmaankin Kuun menneisyydestä. 


Näiden jälkeen tultiin vielä rataa. Siihen sisältyi siis nuo kaksi edellistä tehtävää, sekä vielä okseri. Tultiin kolme kertaa, kaksi ensimmäistä hieman matalampan ja kolmas sitten kasikymppinä. Jokainen kerta meni ihan hyvin ja Kuu meni reippaasti eteenpäin, mutta kuunteli kuitenkin pidätteitä. Ollaan nyt lisätty sille vähän Peacemakeria, ja tuntuu, että nyt sillä on virtaa juuri oikea määrä. Se on itse menossa ja ottaa reippaampiakin pätkiä, mutta pysyy kuitenkin käissä. (Ellei ole kahta vapaapäivää takana, niinkuin viime su hypätessä)

Keskiviikkona oltiin siis ihan vain Kuun omalla kentällä ratsastelemassa. Aloitin pitkällä käyntityöskentelyllä ilma jalustimia, ja Kuu tulikin tosi nopeasti rennoksi ja alkoi kantamaan itseään. Tein lähinnä voltteja ja ympyröitä. Jatkoin samaa ravissa ja työstin sitäkin hetken. Kuu tuli siinäkin hyvin avuille, kun muistin vaan itse pyytää tarpeeksi etenevää ravia. Helposti kun meinaan jäädä istumaan siihen "nojatuoliraviin", vaikka ei se Kuun isompi ravikaan ole kauhean vaikeaa istuttavaa. Kun olin työstänyt parikymmentä minuuttia käyntiä ja ravia, otin laukkaa molempiin suuntiin isolla keskiympyrällä. Heti ensimmäisestä nostosta lähtien Kuu lähti kantamaan itseään myös laukassa. Oli kyllä tosi kiva työstää laukkaa, kun ponikin yritti täysillä!


Näiden juttujen jälkeen tein väistöjä. Ihan siis uran sisäpuoleta uralle ja takaosan väistätystä uran sisäpuolelle. Ihme kyllä nyt olen itse myös oppinut tykkäämään väistöistä! Tein ensiksi uralle normiväistöä molempiin suuntiin, joka sujuikin ihan kivasti. Kuukin alkaa pikkuhiljaa hoksaamaan, että mistä on oikein kyse. Näiden jälkeen tarkoitus oli tehdä takaosanväistöä.  Alkuun ne jäivätkin juuri tuoksi tarkoitukseksi, koska Kuu oli sitä mieltä, että kun tulee pidäte, siitä lähdetään suoraan sivulle normaaliin väistöön! Siinä sitten mentiinkin hetki jyrkkää väistöä sivulle, kun Kuu vain jatkoi väistättämistä, olin sitten hiljaa, tai tein pidätteitä. Kun sain sen sitten ymmärtämään, että pelkkä pysähtyminenkin riittää, alkoi se harjoittelemaan takaosakäännöstä pelkästä väistöpohkeesta. Ehkä se jo haluaisi mennä niitä vaativia liikkeitä? Eihän siinä voinut, kuin nauraa, mutta lopulta myös takaosan väistätykset onnistuivat, kun Kuukin suostui tekemään niin "helppoa liikettä".

Viimeisenä tehtävänä tehtiin laukannostoja käynnistä ja laukasta käyntiin siirtymistä kokorataleikkaa-linjan päätteeksi. Laukannostot sujuivat tosi hyvin, ja nosto nostolta Kuu tuli aina vain herkemmäksi ja oli super hyvä! Myös käyntiinsiirtymiset laukasta menivät jo ihan hyvin, lopuksi enään muutaman raviaskeleen kautta.


Torstaina olikin taas estetunti. Aluksi otettiin käynti ja ravityöskentelyä, ja Kuu oli alusta asti ihan huippu! Ravissa tultiin omaan tatiin kahta kavalettia, jotka olivat toisen pitkän sivun alussa ja lopussa. Toisella pitkällä sivulla tultiin puomisarjaa. Kuu malttoi näille kivasti, eikä vauhti juurikaan lisääntynyt ennen, tai jälkeen kavaletin/puomien.

Ravityöskentelyn jälkeen tultiin laukassa myös kavaletteja, mutta niiden väliin piti tehdä voltti. Kavalettien ylitykset meni yleisesti tosi hyvin, mitä nyt tasajalkahyppyjä tuli välillä, mutta eihän ne sinänsä haittaa. Kuu ei vaan jaksa keskittyä niin hyvin kavaletteihin, se kun tulee kunnon vireeseen vasta isoilla. Ongelmaa tulikin sitten volteissa. Käntyminen voltille sujui, mutta kun olisi pitänyt sitten jatkaa sitä voltin kaarta, niin ei. Syy oli siis se, kun opettaja seisoi siinä kulmassa, ja Kuun olisi pitänyt laukata sitä kohti. Tämä tuli vastaan molemmissa kierroksissa, mutta lopulta kyllä saatiin hyviäkin voltteja. Kuulla vie vaan aikaa tottua uuteen opettajaan, vaatihan se yli puolivuotta tottua Tytteliinkin, ja silti se välillä väistää vielä sitäkin. Ehkäpä tän torstain tunnin open pitää ottaa samat metodit käyttöön, kun Tyttelillä alussa. (=Kuun suorituksen ajaksi menee toisen hevosen taakse piiloon :D)


Tämän jälkeen tultiin kaksi yksittäistä tehtävää. Ensin tultiin yksittäinen este muutaman kerran ravissa, sitten laukassa. Se sujui oikein hyvin joka kerta, ja saatiin hyvät lähestymiset.

Toisena tehtävänä oli sama, kuin tiistain tunnilla. Ensin siis kavaletti lyhyen sivun lopussa ja siitä tiukka käännös kokorataleikkaa-linjalla olevalle pystylle. Tultiin tämä kerran ja se menikin hyvin. Sitten siirryttiin ratsastamaan rataa.

Rata alkoi kavaletilla, josta jatkettiin pystylle. Samalle pystlle, jota tultiin aiemmin siis ensimmäisenä "kunnon" tehtävänä kavalettien jälkeen. Sen jälkeen lyhyelle sivulle, jonka päätteeksi kavaletti ja tiukka käännös pystylle, joka oli kokorataleikkaa-linjalla. Siitä myös tiukempi käännös kavaletille, josta jatkettiin vielä toisella kokorataleikkaa-linjalla olevalle okserille.

Molemmat kerrat meni ihan hyvin, ja Kuu toimi kivasti. Näistä treeneistä on kiva jatkaa kisoihin, jos sinne nyt päästään!


~Pauliina

6 kommenttia:

  1. Kuu näyttää ja vaikuttaa kyllä tosi kivalle! Toivottavasti pääsette kisoihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä :) Ja sitä mäkin toivoin, onneksi päästiin!

      Poista
  2. Ai että, teillä sujuu nyt kyllä treenin treenin jälkeen hurjan hyvin! :) Olkaa iloisia ja ylpeitä itsestänne, todella! :)
    Toivottavasti tosiaan pääsisitte kisoihin, pidän peukkuja teille pystyssä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Ollaan kyllä, ja nautitaan niin kauan, kun tätä nyt jatkuu :) Toivottavasti pitkään! Jep, onneksi päästiin kuitenkin kisoihin ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :--)