2/28/2017

THE KISAVIIKONLOPPU OSA 2

Moikka! Nyt olisi vuorossa toinen osa näistä reilun viikon takaisten kisojen kisapostauksesta. Sunnuntaina oli siis koulukisat, jotka olivat meidän kolmannet koulukisat. Edelliset koulukisat eivät olleet menneet kovin hyvin(toisessa 2 radaltapoistumisyritystä, toisessa poistuttiin radalta). Tavoitteena olikin lähinnä pysyä aitojen sisäpuolella.

Jo oikeastaan aamulla kaikki alkoi menemään huonompaan suuntaan. Kun saavuttiin tallille, oltiin 20 minuuttia aikataulusta jäljessä. Jos oltaisiin siis haluttu pysyä aikataulussa, meidän olisi pitänyt laittaa Kuu 10 minuutin aikana valmiiksi ja vielä kopittaakin. Saatiin kirittyä aikataulua kiinni ja nyt oltiin enää n. vartin jäljessä aikataulusta. 


No, tietenkin tämä oli vasta alkua ja noin 10 minuutin ajomatkan jälkeen meidän matka stoppasi, koska tiellä oli sattunut keskisuuri liikenneonnettomuus. Eipä siinä sitten kun odottelemaan. Kun oltiin odoteltu jonkin aikaa, päätin soittaa kisapaikalle, sillä olin toinen lähtijä ja luokan alkuun oli tällöin puoli tuntia. Sain siirrettyä meidän vuoron toisiksi viimeisiksi. 20 minuutin päästä päästiin lähtemään myös liikkelle, kun onnettomuuspaikka saatiin jotenkin siivottua. Saavuttiinkin kisapaikalle vähän sen jälkeen, kun luokka oli alkanut. Onneksi koulukisoissa menee aina enemmän aikaa, joten meillä oli ihan hyvää aikaa verkata.

Aloitin verkkaamaan pikkumaneesissa. Tein paljon käyntityöskentelyä. Sitten otin ravia ja tein siirtymisiä ja voltteja. Aika perusjuttuja siis. Molempiin suuntiin näitä tehtyäni, otin laukkaa. Laukkasin vaan ympyrällä, kun oikeastaan muuta ei mahtunut tekemään. 


Kohta päästiinkin verkkaamaan verkkaryhmässä radalle. Totutin Kuun taas pitkästä aikaa ensin kouluaitoihin ja tuomarinpäätyyn kävelemällä vain niiden ohi muutamia kertoja. Kuu ei onneksi paljoa katsonut niitä, ja tottui aika nopeasti. Sitten tein käynti- ja ravityöskentelyä ympyröillä ja suorilla, sekä lopulta laukkaa suoralla ja ympyröillä. Verkka meni ihan ok, Kuu jäi ehkä vain vähän hitaaksi ajoittain. Tän jälkeen vielä menin hetkeksi pikkumaneesiin odottelemaan meidän vuoroa. Siellä lähinnä kävelin enää pitkin ohjin ja tein käynti- ja ravityöskentelyä ja siirtymisiä. 

Kohta olikin meidän vuoro mennä kisamaneesiin, sillä oltiin valmistautuva ratsukko. Kun katselin edellisen suoritusta, huomasin, että jotain on nyt pielessä. Rata ei näyttänyt samalta, minkä olin opetellut. Sitten iski paniikki ja käskin äitiä mennä katsomaan, että mikä rata meidän nyt siis pitää mennä. Tutustumisluokan kouluohjelma 2016. Olin opetellut version 2009. Kun mut kuulutettiin radalle, en ollut kerinnyt vielä kun todeta, että olen opetellut väärän radan, enkä osaa sitä, mikä mun seuravaaksi pitäisi mennä. Siinä sitten paniikissa menin tuomarin luokse ja kysyin, että voinko startata viimeisenä. Sain luvan ja aloin opettelemaan rataa yhden ratsukon ajan. 


No, sitten olikin meidän vuoro mennä radalle. Keskihalkaisijalla Kuu hieman yritti kiemurrella, mutta sain pidettyä sen ihan ok suorana. Siitä matka jatkui pitkälle sivulle ja puolikaalle kasille. Ensimmäisellä puolivoltilla Kuu kanttasi ulospäin, sillä meitä edeltävä ratsukko oli maneesissa vielä, ja sehän vasta vetikin Kuuta puoleensa. Toinen puoli sujui ok. Siitä lyhyelle sivulle, jota jatkettiin kokorata leikkaa- linjalle. Siinä piti olla askeleen pidennys, mutta se mentiin aika kiemurrellen ja normiravissa, sillä edellinen ratsukko veti taas Kuuta puoleensa. Tämän jälkeen lyhyen sivun keskellä oli 3-5 askelta käyntiä, joka onnistui oikeastaan tosi hyvin! Kulman jälkeen seuasi laukannosto, joka onnistui hyvin pisteessä. Myös laukkakeskiympyä meni hyvin, vaikka pientä punkemista oli siinäkin havaittavissa. Laukkalävistäjään asti meni ihan hyvin, mutta juui ennen kuin oltiin lähdössä lävistäjälle, Kuu yitti mennä nyt aidan toisella puolella olevan ratsukon luo. Tästä seurasi tietenkin se, että se siirtyi raviin. Sain kuitenkin pidettyä sen reitillä, mutta laukkalävistäjä muuttui ravilävistäjäksi. Tämän jälkeen oli lyhyen sivun keskeltä uusi laukannosto, joka meni taasen hyvin. Myös tähän suuntaan laukkakeskiympyrä oli ihan hyvä, Kuu olisi voinut olla vähän suorempi vaan. Seuraavaksi tuli samanlainen reitti lyhyen sivun läpi ja kulmasta laukkalävistäjälle. Kulmassa Kuu otti pari askelta ravia, kun yritti samaa kuin viimeksi. Nyt sain kuitenkin korjattua sen heti ja päästiin lävistäjä ihan laukalla. Itse lävistäjällä Kuu yritti taas lähteä sivulle kanttaamaan ponin luokse, mutta sain pidettyä sen melko hyvin reitillä. Loppu menikin sitten hyvin, käyntiinsiirtymisen meinasin unohtaa, mutta muistin sen viimehetkellä, onneksi!



Radasta jäi kaikenkaikkiaan vähän ristiriitaiset fiilikset. Tavoite oli saavutettu, Kuu pysyi radalla. Toisaalta musta itsestä tuntui, että Kuu jäi hitaaksi ja lähinnä kantattiin koko rata sen edellisen ratsukon takia. Odotukset pisteiden suhteen ei siis olleet korkeat. 

No, siksi isona yllätykseä tulikin, että ei se mennytkään niin huonosti! Saatiin 62,222%. Oon tosi tyytyväien, vaikka aluksi tuntuikin, että nämä kisat meni ihan penkin alle. 


Näistä kisoista 5 päivää (pe 24.2) oltiin taas koulukisoissa Niihamassa. Mentiin HeC EB special, ja meni jo niiin paljon paremmin! Kuu oli tosi rento, eikä yhtään kanttaillut, tai mitään, Kaikenlisäksi se meni jo muodossa myös radalla, mikä on edistystä ;) En niistä tee postausta, joten laitan ratavideon vielä tähän. Voin kyllä sanoa, että oon niin ylpee Kuusta. Saatiin 68,57%, ja oltiin ensimmäiset ei-sijoittuneet! Näistä kisoista saa kyllä tosi paljon lisämotivaatiota myös koulukisojen suhteen!


~Pauliina


2 kommenttia:

  1. Selkeesti jo kehitystä tossa seuraavassa radassa! Näyttäs myös liikkuvan paljon paremmin eteen, hyvä. :) Onnea siisteistä suorituksista!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :--)