9/19/2016

ALAVUS WEEKEND

Moi! Olin Saran kanssa nyt viime viikonloppuna Alavudella "tehoviikonlopulla". Kuu tuli mulle siis mukaan. Mentiin siksi juuri Alavudelle, koska se on mulle ennestään tosi tuttu paikka ja mun mummula on sinä parin kilometrin päässä tallista. Haluttiin myös maastoesteille ja Alavudella on ainakin hyvät puitteet mennä niitä, sillä siellähän on siis kansallisen tason maastoesterata!

Tultiin Alavudelle puol viis ja sen jälkeen kävelytettiin Kuuta maneesissa ja sitten vietiin se karsinaan ja purettiin kamat. 

Meillä oli 18-19 koulutunti ja tehtiin ihan perusjuttuja, että Hiltsu näkee vähän, minkälainen Kuu on. Aloitettiin isolla pääty-ympyrällä käynnissä, ja yritettiin vaan pitää tahti hyvänä ja poni suorana. Sen jälkeen siirryttiin raviin ja tehtiin samaa, mutta toiseen päähän tehtiin vielä n.12 metrin voltti. Alkuun Kuu punki vähän sisälle, mutta sain kuitenkin sen korjattua ihan hyvin. Sitten nostettiin laukka ja mentiin laukassa pelkkää ympyrää. Myös laukassa Kuu vähän punkesi sisälle etenkin toisessa päädyssä, mutta kun vain ite keskityin tarpeeksi, sain Kuunkin pysymään uralla ja reitillä.




 Parin kierroksen jälkeen tehtiin myös se voltti laukassa, ja ensin Kuu alkoi voltilla vähän vetämään kaveria kohti, mutta kunnon ulkoavut, niin tääkin korjautui aika nopeesti. Kohta vaihdettiin suuntaa ja taas aloitettiin käynnissä ympyrää, sitten ravissa ja laukassa. Tää suunta oli Kuulle huomattavasti helpompi, mutta siinä taas se lähti vähän ulospäin varsinkin ravissa, mutta sen sain palautettua reitille ihan hyvin. 



Hetken huilitauon jälkeen siirryttiin isolle neliölle ja otettiin jalkkarit pois ja siinä tehtiin ensin käynnissä työskentelyä. Kulmat piti siis tehdä tosi terävästi. Aluksi kävi vähän niin, että kun asetin sisään ennen kulmaa, Kuu lähti ulospäin. Piti olla siis ulkopohkeella tosi tarkkana. Sitten alettiin tulla tätä ravissa ja se oikeestaan meni paremmin kuin käynnissä! Toisella pitkällä sivulla Kuu meinas vaan vähän valua uralle, kun mentiin siis uran sisäpuolella, mutta lopuksi korjaantu sekin. Sitten otettiin vielä laukkaa tällä neliöllä. Nyt kulmia ei tarvinnut tehdäniin  terävästi, vaan sai tehdä pyöreämmin. Laukassa sujui kanssa ihan kivasti, siinä myös Kuu yritti valua uralle toisella pitkällä sivulla, mutta sain sen kyllä sitten menemään suoraakin. Tän jälkeen tehtiin vielä samaa toiseen suuntaan, johon meni kyllä vähän paremmin. Tunnista jäi ihan ok fiilis.


Lauantaina oli vuorossa maastoesteet. Olin jo aamulla käynyt pienellä kävelymaastolla ja näyttänyt Kuulle esteitä etukäteen. Lähdettiin Saran kanssa tallilta kaksin kävelemään maastareille ja Hiltsu meni jo mönkkärillä edeltä. Käveltiin siis eka tienpätkä ja ravattiin toinen. Maastossa mentiin eka pieneen kuoppaan, missä oli yksi pieni tukkieste, jota käytettiin sitten verkkaesteenä. Mentiin tätä kahdeksikkona, eli vuorotellen käännyttiin eri suuntiin. Aluksi tää meni vähän niin ja näin, kun ihan ekaksi Kuu ei olisi suostunut meneen sille esteelle ja sitten kun se suostu, oltiin vähän erimieltä kumpaan suuntaan mennään :D Kuulla oli  pelhameissa deltat ja päätettiin sitten ottaa ne pois, että pidätteet menisi vähän paremmin läpi. Tää autto heti tosi paljon ja tehtäväkin alko onnistuun tosi hyvin. Kuu oikein imi aina esteelle! 

sori kun vähän huonolaatuinen kuva!

Verkan jälkeen siirryttiin "kunnon maastoesteille" ja alotettiin seinällä. Kuu ei aluksi suostunut menemään, mutta uudella ravilähestymisellä se meni yli, mutta ei nostanut jalkojaan kunnolla ja kolahti vähän. Tän jälkeen kyllä nosti jalat! Tulin tän pari kertaa vielä, toisen kerran ravissa ja vielä molemmista suunnista laukassa. Ne kerrat meni tosi hyvin ja Kuu imi myös tälle. 



Sitten siirryttiin tikapuille. Tätä Kuu ihmetteli myös aluksi. Mutta uskalatautui ensin ravissa yli ja sitten ihan ongelmitta laukassa.


Tästä siirryttiin koivutukille ja portaille. Ensin hypättiin koivutukki kerran, ei ollu mitään ongelmia. Siitä jatkettiin portaille, jotka myös sujui tosi hyvin. Tarkoituksena oli tulla portaat heti takaisin alaspäin ravissa. Kuu ei kuitenkaan ensin uskaltanut tulla isompaa porrasta(pudotus n.60cm) alas ja tultiin ensin vain se pieni porras, jonka jälkeen mentiin sitten molemmat, jotka menikin sujuvasti! 






Näsitä jatkettiin seuraaville esteille, eli mäntypysty ja sen jälkeen Brasilia-penkki. Mäntypysty meni helposti kerrasta, mutta se penkki oli Kuun mielestä vähän liian räikeä, joten sitä piti käydä tutkimassa pari kertaa, ennen kuin se uskalsi mennä siitä yli! Hienosti kuitenkin sitten uskalsi mennä sen ja hyppäsikin sen tosi hyvin.




Näiden jälkeen siirryttiin alas hiekkakuopan pohjaan, jossa hypättiin vielä pari etsettä. Ensiksi oli vuorossa hauta. Mua vähän arvelutti, että suostuuko Kuu edes menemään haudasta, sillä joksus se ei suostunut ylittämääm edes ojaa! Näytin siis haudan ja lähdin tulemaan laukassa. Melkein ihan loppuunasti se oli tulossa korvat hörössä, mutta siinä kun olisi pitänyt hypätä, se tajusi, että se olikin hauta. Kuu teki siihen sitten sellaisen äkkistopin, mutta pysyin onneksi kyydissä! Otettiin uusi ravilähestyminen ja sillä jo mentiinkin yli. Tultiin vielä toiseen suuntaankin ravissa ja sitten vielä kerran laukassa.



Viimeisenä oli vuorossa vesieste, joka siis oli vähän niinkuin vesiallas. Aluksi vain käveltiin sen läpi luiskasta ja menin siis Saran ja Callen perässä, että Kuu saisi vähän vetoapua. Ensiksi Kuu vähän ihmetteli, mutta meni kyllä ihan itse veteen ja alkoi kuopimaan. Sitten tultiin ravissa ja Kuu kyllä tuli ihan reippaasti veteen. Tutliin näin pari kertaa, olisi saanut tulla laukassakin, mutta ihan siihen Kuu ei kuitenkaan pystynyt :D Vaihdettiin suuntaa ja tultiin pieneltä korokkeelta veteen. Tälläkertaa tultiin myös pois niin, että ponin täytyi hypätä reunan yli. Kuu lähinnä kyllä kiipesi :D Yritin tulla pari kertaa laukassakin, mutta Kuu veti ohi. Ravissa kuitenkin onnistui ihan hyvin.



Tää on juuri siltä hetkeltä, kun tultiin ylös vedestä :D

Ihan lopuksi oli vuorossa "happomäki", eli tosi jyrkkä mäki montun pohjalta ylös. Oon mennyt sen pari kertaa aiemminkin ja siinä kyllä hevoset vetää aina ihan täysiä. Lähdettiin sitten laukkamaan ja Sara meni Callella siis edellä ja me tultiin Kuun kanssa perässä. Aluksi siinä on vähän loivempi ylämäki, tosin jyrkkä sekin, sitten suoristus ja sen jälkeen varsinainen happomäki, eli melkeimpä seinäjyrkkä rinne. Hepat kyllä pisteli ihan parastaan ja Kuukin jaksoi laukata ihan loppuun asti, tosin se vähän hyytyi lopussa. Kivaa se kyllä oli!

Lähdössä ensimmäiseen, loivempaan mäkeen.



Sunnuntaina meillä oli estevalkku. Aluksi alettiin tulemaan ravissa innarivälipuomeja , jotka oli laitettu kaarevasti. Sain heti aika hyvä tahdin Kuulle. Tultiin tätä molempiin suuntiin. Yhdellä kerralla Kuu lähti ulkokautta pois, mutta se oli kyllä ihan mun ona moka, kun ohjasin sen liian reunaan. Sitten alettiin tulemaan samaa laukassa, puomit vaan nostettiin ristikoiksi ja kaarella oli nyt kolme ristikkoa innariväleillä. Ajattelin ensin, että nyt kyllä Kuu ainakin kerran yrittää suikata ulkokautta pois linjalta, mutta ei suikkannut tai edes yrittänyt! Mentiin vielä tosi monta kertaa tätä ja joka kerta meni oikeastaan tosi hyvin! Aluksi lähdin kaartamaan vähän liian aikaisin, mutta sain kyllä korjattua sen nopeasti. Sen jälkeen tultiin niin, että vasemmassa kierroksessa innariristikot ja siitä suht. tiukka käännös ja pysty. 



Ensin alotin kääntään liian aikasin ja puomi tippu, mutta kun kiinnitin vaan reittiin enemmän huomiota, päästin sujuvammin ja puhtaasti yli. Parin kerran jälkeen lisattiin tähän yksi este, jossa oli sini-puna-valkoinen portti alla ja siihen piti siis myös kääntää aika tiukkaan. 


Tääkin meni ekalla kerralla ihan hyvin, ja Kuu ei edes katsonut sitä. Tultiin tätä vielä jonkin aikaa ja se sujuikin myös muilla kerroilla kivasti. Taas lisättiin pari estettä, eli portin jälkeen innarisarja takaisin ja siitä yhden askeleen pysty-okseri sarjalle. Nyt ei myöskään tultu alussa innarisarjaa, vaan aloitettiin suoraan pystystä. 





Okserin alla oli pallokoristeet ja tiesin, että  Kuu saattaisi niitä vähän katsoa. Hiltsu siis neuvoikin, että ei juurikaan myötää kauheasti pystyllä, kun kuitenkin suht. pieni ja sitten sen jälkeen pysyy liikkeen takana okserille ja vähän levittää käsiä. Tää kyllä autto ja päästiin tosi sujuvasti yli. En tiedä olisiko Kuu edes katsonut niitä, mutta tää onkin hyvä tapa myös jatkoa ajatellen ja varsinkin lähestymistä erikoisesteille. On kyllä tästä joskus ollut puhetta Tyttelinkin kanssa, mutta en kyllä enää sitä muistanut :D Ekan kerran kun tultiin tää, tulin vinosti ekalle pystylle ja portille tuli huono tie, joten Kuu kielsi. Aloitin  alusta ja tälläkertaa tulin suoraan. Tosin nyt Kuu pelkäsi Hiltsua, joka oli esteen vieressä ja hyppäsi vähän oudosti ja puomi putosi. Se lähti myös samalla liiraaman vähän sisälle, mutta sain sen reitille kuitenkin ja päästiin puhtaasti. Innarisarja meni hyvin ja samoin siis se "normisarja". Tultiin vielä sama toisen kerran, jolloin myös alku meni ongelmitta.




Sitten tultiin lopuksi vielä koko rata. Eli sama alku kun äsken, mutta sarjan jälkeen jatkettiin seuraavalle pitkälle sivulle, josta käännettiin kentän keskellä olevalle pystylle ja siitä jatkettiin vasemmalle ja lyhyelle sivulle, jossa oli myös pysty ja harmaa-punainen portti alla. Siitä vielä sini-valko-punaiselle porttiesteelle ja tiukka käännös pystylle, joka tultiin myös ensimmäisenä. (Eli kuvassa ekana pinkki, sit sininen viiva)






Kun tultiin ekan kerran, eka putos, mutta toka meni hyvin. Innarisarja meni taas kivasti, samoin sarja. Radan keskellä olevalle pystylle lähdin kääntään ehkä vähän liian aikasin ja siitä seurauksena luhellä sivulla olevalle porttiesteelle tuli tosi huono tie, kun en mynnyt uralle asti.Kuu kielsi, mutta osasyynä varmaankin oli esteen väritys, puna-harmaa. Hiltsu sanoi, että aika moni kattoo sitä juuri värityksen takia. Otin uuden lähestymisen kentän keskellä olevalle esteella ja tälläkertaaa myös reitti oli parempi. Kuu kuitenkin kielsi taas. Nyt otin uuden lähestymisen pelkälle punaharmaalle esteelle ja päästin yli. Siitä vielä jatkoin kaksi viimeistä, jotka meni hyvin. Tultiin radan loppu vielä toisen kerran, eli aloitettiin sarjasta. Nyt koko rata meni ihan superisti ja Kuu hyppäsi tosi hyvin! Muutenkin tää valkku meni kyllä mun mielestä tosi hyvin, vaikka pari kieltoa tulikin, mutta pääasiallisesti Kuu ei kytännyt mitään ja hyppäsi hyvin! Esteet oli lopussa 75cm-80cm ja siis tosi hyvää ratatreeniä oikean kokoisena nyt viikonloppuna tuleviin kisoihin!

Ootteko te hypännyt ikinä maastoesteitä?

~Pauliina


6 kommenttia:

  1. En oo kunnon maastoesteitä hypänny, mutta kyllä joku pieni puunrunko on tullu hypättyä. Taas tosi kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  2. Kivankuulonen viikonloppu teillä! Oon ite muutaman kerran Yyterissä hypännyt joitakin maastareita. :)

    VastaaPoista
  3. Harmi etten päässy... mut kuva ku teillä molemmilla meni hyvin :) kuuhan meni kaikki maastarit ihan super hyvin :) ja kyllä mää ehkä oon hypääny maastoesteitä ;) kiva postaus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :( Ja jep, Kuu oli kyllä maastotykki! ;) Ai oot vai? :o Ei vaa :DD Mut kiitti :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :--)