7/21/2016

RATSASTUSRIPARI 2/2

Nyt tulee siis ratsastusriparin toisesta viikosta tämä postaus ja eiköhän vaan aloiteta.

Maanantai 13.6

Aamusta mulla oli yksi toimintaoppitunti ja sen jälkeen menin laitamaan Kuuta, kun tunti alkoi 10.30. Me mentiin alkukäynnit maastossa ja sitten siirryttiin kentälle verkkaamaan ravissa ja laukassa aika itsenäisesti. Tunnin aihe oli siis sulkutaivutukset ja ennen sitä jo vähän jännitti, kun Kuulla ei ole ikinä niitä menty. Aluksi haettiin sulkutaivutuksen asento pysähdyksestä ja sitten alettiin tulemaan niitä ensin käynnissä vasempaan kierrokseen. Kuu ei oikein ymmärtänyt, mstä tässä jutussa oli kyse ja pysähteli ja peruutti muutaman kerran, mutta saatiin pari ihan hyvää pätkää. Sen jälkeen aletttiin työstämään niitä oikeaan kierrokseen, mutta siitä ei kyllä tullut yhtään mitään. Kuulla on vähän sellainen tapa, että kun se ei osaa jotain, se kiristää vauhtia, peruuttaa yms. Tätä se sitten tekikin, eikä ollenkaan enää jaksanut keskittyä siihen sulkutaivutukseen. Päädyttiin sit open kanssa, että tarkoitus olisi saada se pelkkä sulkutaivuksen asento tässä kierroksessa ja lopulta se sitten onnistui. Tän jälkeen tein loppuraveja volteilla ja uralla. Huomasin kuitenkin, että näiden sulkutaivutustreenien jälkeen Kuu rupesi ravaamaan kivasti peräänannossa! Tästä tunnista jäi ehkä vähän huono fiilis, mutta eihän toki Kuu voi niitä sulkutaivutuksia heti osata, kun se ei ole niitä ikinä tehnyt! Heti ratsastuksen jälkeen oli ruoka ja sitten pitkä vapaa, jossa päätettiin mennä pienellä porukalla kuvailemaan. Sitten oli taas isostunti ja oppitunti ja niiden jälkeen sitten ruoka. Tän jälkeen olisi ollut uiminen ja saunat, mutta niitä ei ollut, kun siellä oli jotain huoltojuttuja. Päätettiin siis mennä vielä kuvailemaan ennen iltaohjelmaa. Iltaohjelma oli siis ulkona ja sen takia ei olisi saanut kastella hiuksia. No, siinä kuvailuissa innostuttiin ottaa niitä "arstykuvia" eli niitä, kun hiukset on märät ja sitten heilauttaa ne sillee edestä taakse. Vähän siinä puolivahingossa kastuin sitten kokonaan, mutta ei monikaan onneksi huomannut :D

Tässä siis tää "artsykuva"

Tiistai 14.6

Aamulla oli taas kaksi toimintatuntia ja niiden jälkeen olikin jo ruoka. Me oltiin nyt kolmannessa ratsastusryhmässä, mikä oli ehkä huonoin, koska silloin ei ollut pitkää päivävapaata. Meillä oli tunnin aiheena siis puomit. Verkattiin ensin ravissa ja laukassa. Kuu innostuikin tässä jo aika paljon ja kun mulla oli tänään pelham-kuolaimet, niin piti ottaa niistä ne deltat pois, että jarru löytyisi vähän paremmin. Kuu alkoikin heti kuuntelemaan paljon paremmin. Tehtiin erilaisia puomitehtäviä ensin ravissa ja sitten laukassa, esim tultiin ensin puomisarja, sitten voltti ja toinen puomisarja. Viimeisessä tehtävässä, joka oli siis toi äsken mainitsema, niin Kuu ei kuunnellut yhtään ja kaahotti vaan. Ihmettelinkin, kun ei se noilla kuolaimilla ikinä tee sellasta. No, kuitenkin kun lähdettiin loppukäynneille mastoon, huomasin syyn. Kuun alaturpahihna oli lähtenyt kokonaan pois turvan ympäriltä! Opettajakaan ei ollut huoannut sitä. Se oli siis viimeisessä reiässä, mutta oli siltikin liian löysä! Ratsastuksen jälkeen meillä oli heti isostunti ja oppitunti, ja ruuan jälkeen sitten saatiin mennä taas uimaan ja saunaan.




Keskiviikko 15.6

Mulle ja Julialle(jolla oli myös oma heppa mukana) oltiin varattu täksi päiväksi kuvaaja, että otetaan siis rippikuvat heppojen kanssa. Vähän ennen toisen toimintatunnin loppua mentiin valmistautumaan ja laittamaan itsemme kuntoon ja ruuan jälkeen sitten mentiin laittamaan hepat kuntoon. Sai muuten olla varovainen, ettei Kuu liannut mekkoa karsinassa! ;D Kuvaaja oli tullut jo hyvissä ajoin, että näkisi paikat ja katsoisi hyvän kuvauspaikan. Päädyttiin sitten ottamaan kuvat metsäpolulla. Julian kuvat otettiin ensin ja sitten meidän. Otettiin Kuun kanssa kuvat selästä päin ja taluttaen. Pari meidän kaveria lähti onneksi avustamaan ja rapistelemaan karkkipussia, että kuvissa hevosten korvat olisi hörössä. Kiitos heille! Kuvausten jälkeen meillä alkoi heti tunti ja aiheena oli tälläkertaa istuntatunti. Mentiin taas alkukäynnit maastossa. Alkuverkat tehtiin ravissa ja laukassa taas ympyröitä ja uraa käyttäen ja sitten siirryttiin työskentelemään itsenäisesti ilman jalustimia. Tällä välin opettaja otti jokaisen yksi kerrallaan peilin eteen ja katsottiin oma istunta. Mun piti korjata ne, että jalat piti olla hieman taaempana, että muodost uuolkapää-lonkka-kantapää- linja ja lapaluita piti työntää vähän toisiaan kohden. Tän jälkeen jäätiin ympyrälle ja jokaisen piti kiinnittää huomiota niihiin asioihin, mitä piti korjata. Ensin mentiin käyntiä, sitten ravia ja laukkaa. Aluksi tuntui kyllä tosi oudolla olla "oikeassa asennossa", mutta sitten siihenmin jo tottui.

Rippikuvat (c) Jenni Kosonen
1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

Torstai 16.6

Meillä oli heti aamusta ratsastus(joka oli myös leirin viimeinen) ja mentiinkin taas aamupalan jälkeen laittamaan hevosia. Tunnin aihe oli laukanvaihdot. Alkuverkassa keskityttiin eilisiin istunta-asioihin. Alettiin tulemaan nelikaarista kiemurauraa ensin käynnissä kerran ja sitten ravissa niin, että suoristuksiin tehtiin käyntiinsiirtymiset. Tän jälkeen alettiin tulemaan laukassa ja tehtiin vaihdot ravin kautta. Kuu aluksi vähän sinkoili minne sattuu ja muutaman kerran tulinkin kokonaan ravissa, että se rauhottuu. Saatiin kuitenkin myös tosi hyviä vaihtoja ravin kautta. Nyt meillä ei ollut enää oppitunteja, mutta ratsastuksen jälkeen meillä oli loppukoe, josta jo luulin, että se olisi kirjallinen ja vähän ahdisti, kun tiesin etten ollut lukenut hirveästi. Se oli kuitenkin suullinen ja tehtiin se ryhmässä, joten se oli iso helpotus! :D Sitten meillä oli ruoka ja sen jälkeen taas pitkä tauko, jossa yllätys pelattiin tennistä ja kuvailtiin! Tän jälkeen oli ruoka ja saatiinkin grilliruokaa. Siellä oli meilkeimpä kaikkea, mitä toivoa saattoi! Sitten ruuan jälkeen meille oli laitettu paljut, jossa saatiin uimisen ja saunomisen lisäksi olla. 



Perjantai 17.6

Aamupalan jälkeen meillä oli vielä lauluharkat ja sen jälkeen mentiin valmistautumaan konfirmaatiota varten eli meikattiin ja puettiin ja pakattiin vielä viimeiset tavarat. Sitten meillä oli vielä ruoka ja siitä lähdettiinkin sitten Hirvensalmen kirkkoa kohti. Konfirmaation jälkeen tultiin vielä hakemaan Kuu ja sitten lähdettiinkin kotiin. Oli kyllä aivan super ripari, kiitos kaikille!💗



Mikä rippikuva oli teidän lemppari?

-Pauliina

4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :--)