12/08/2017

KATSAUS TÄMÄN KAUDEN TAVOITTEISIIN - SAAVUTETTU VAIKO EI?

Nyt kun vuosikin alkaa olla jo aika lailla lopuillaan, eikä mitään kovin suurta muutosta tämän vuoden puolella todennäköisesti tule tapahtumaan, on mielestäni tässä vaiheessa sopiva käydä läpi viime jouluna asetettuja tavoitteita. Viime vuoden joulukalenterissa kokosin siis kahdeksan tavoittetta täksi vuodeksi ja kisakaudeksi mulle ja Kuulle, ja nyt olisi vihdoin aika katsoa, kuinka me niistä suoriuduttiin!


Viime vuonna aika lailla samoihin aikoihin tavoitteita asettaessa meillä oli lievästi sanottuna vielä aika paljon ongelmia reitin ja vauhdin, toisin sanoen koko ponin hallinnassa esteradalla, ja oikeastaan koko loppuvuosi lähdettiinkin paljolti kisoista tuloksena hylky ainakin toisesta radasta. Näinpä ensimmäinen tavoite olikin saada Kuu pysymään reitillä ja hallinnassa esteradalla.

Niin itsestään selvältä asialta kuin se ehkä kuulostaakin, ei se sitä meille tuolloin ollut. Kuitenkin vuoden alusta saatiin ihan uusi suunta maastakäsittelyn ja muutosten ruokinnan suhteen kanssa, joten tämä asia korjaantui siinä samassa aika hyvin. Kevääseen ja alkukesäänkin asti meillä oli ongelmia ratatempon kanssa, sillä takaraivossa kummitteleva muisto päättömästä menosta radalla teki sen, että itse otin Kuuta liikaakin kiinni, kun se kerrankin tuli takaisin ja kuunteli. Tästäkin päästiin eroon, ja saatiin mielestäni huikea ero viimevuotiseen ratasuorittamiseen! Ei enää hallitsematonta ponia, saatikka sitten radaltapoistumisia. Tämä tavoite tuli siis ainakin suoritettua.

   (c) Sara T.

Toisena tavoitteena oli saada sujuvia nollaratoja kasikympistä. Tämä oli tietysti paljon kytköksissä edelliseen kohtaan, sillä ilman kontrollia ei kovin hyvällä menestyksellä saada nollaratoja, sujuvuudesta puhumattakaan. Lähes automaattisesti siis hallinnan parantumisen ja rutiinin lisääntymisen kautta rupesi nollaratoja kasikympistä tulemaan, sillä vuonna 2016 niitä ei saatu tuolta korkeudelta yhtään. Tänä vuonna niitä oli sitäkin enemmän, monista kisoista päästiin lähtemään hymyssä suin hyvien ratojen jälkeen. Tämäkin kohta siis suoritettu!

Tänä vuonna tarkoitus oli päästä myös kisaamaan aluetasolla. Erityisesti ajattelin, että kunhan esteitä pääsisi 2-tasolla kisaamaan, mutta kuinka kävikään, loppupeleissä kisattiin esteiden lisäksi myös koulua, vaikka ei tuolloin sitä olisi uskonutkaan! Viimevuonna käytiin seitsemän 2-tason starttia, joista viisi oli esteillä. Noihin 2-tason lähtöihin mahtui suurella skaalalla erilaisia ratoja, ja kaikista mieleenpainuneimmat kisat 2-tasolla olivatkin TalentCupin-finaalit Ypäjällä, jotka olivat myös yksi tavoite!

Kuva TalentCupin estefinaalin jälkeen

Yksi tavoite oli myöskin siirtyä ysikympin ratohin. Kisoissa päästiin starttaamaan muuatmia ysikymppejä, ja osa radoista menikin oikeasti tosi hyvin! Alkuvuodesta tai ennen kesää ei oltu vielä valmiita ratatempon etsimisen takia. Kesällä sitten taas olisikin ollut hyvää aikaa lähteä myös ysikympin radoille, mutta se ei ollutkaan mahdollista erinäisistä syistä riippuen (ei ratsastuksellisista). Syksyllä päästiin taas muutamaan starttiin, mutta päätetttiin kuitenkin treenata tämä syksy vielä treeneissä sitä korkeampaa korkeutta, ja otttaa ns. uusi alku sitten vuoden alusta. Treeneissä ollaankin menty ihan sujuvasti ysikympin tehtäviä, ja Kuu kyllä oikeasti hyppää tosi hyvin, kun esteet vähän nousevat!

Myös kouluratsastuksen suhteen asetettiin muutama tavoite tälle kaudella, jotka olivat päästä starttaamaan HeC ja HeB ratoja, sekä saada Kuu kulkemaan peräänannossa myös laukassa. Viimevuoden syksyllä meidän aloitettua Talent-kouluvalmennukset, saatiin ihan uusi kehitysvaihde myös kouluun, ja sitä myötä tavoitteeksi tuli myös koulussa kisaaminen. Tietenkin esteet ovat olleet aina päälajimme, mutta koulukisat toisivat kivaa vaihtelua. Kouluvalmennusten alettua sain myös Kuuhun lisää liikettä, ja pikkuhiljaa pääsimme siihen pisteeseen, kun Kuu osasi jo perusasiat, ja siltä pystyi alkaa vaatimaan enemmän. Tällä tavalla, valmennus valmennukselta sain Kuuta pikkuhiljaa ratsastettua niin, että se oikeasti käyttää selkäänsä ja alkaa kulkemaan hyvin.


Tänä vuonna päästiinkin käymään koulukisoja, sekä starttaamaan B:n ratoihin asti. Kuu alkoi kulkemaan hyvin, ja itse opin vaatimaan siltä kunnolla asioita. Kaisan tullessa taas mukaan kuvioihin päästiin huima harppaus eteenpäin, ja ennen vaikein askellaji, laukka, saatiin hiottua tosi hyväksi! Nykyään laukassa pystyy työstämään erittäin hyvin, ja se on noussut melkein Kuun parhaaksi askellajiksi.

Viimeinen tavoitteemme oli aika yleispätevä, nimittäin kehittyä mahdollisimman paljon ratsukkona. Jos nyt vertaa vuosi taaksepäin olevaan kehitystasoon, oltiin juuri saatu perusasiat kuntoon, mutta ei niitäkään jokaisessa tapauksessa. Esimerkiksi juuri kisoissa ja ratasuorittamisessa oli vielä paljon puutteita. Nykyään hypätään Kuun kanssa sujuvasti ratana ysikymppiin asti, ollaan käyty maastoesteradalla, mennään treeneissä joitain helpon A:n asioita ja mikä ehkä suurimpana, nyt ollaan saatu myös meidän luottamus ratsukkona kuntoon! Viime vuoden tavoitepostauksessa kirjoitinkin,


"Ei myöskään treenata mikään verenmaku suussa ja että on pakko voittaa ja sijoittua ensi kaudella, vaan että saataisiin hyviä suorituksia ja kivoja kokemuksia molemmille :)Tää tavoite kattaa myös sen. että meidän suhde myös ratsastuksen ulkopuolella kehittyy paljon ja päästään tekemään erilaisia juttuja ja kokemaan erilaisia tapahtumia myös maastakäsin". Mielestäni ollaankin päästy aika hyvin tähän, mitä tuossa hain. Saatiin aikalailla oikeastaan kaikki tavoitteet suoritettua, eli kaikenkaikkiaan varsin onnistunut ja kehityksellinen vuosi tämä 2016 oli meidän osalta :)

Alkuperäinen ideahan tätä postausta kirjoittaessa oli liittää tähän samaan myös tavoitteet ensi kaudelle, mutta koska tästä tuli jo nyt melko pitkä, ajattelin tehdä niistä ihan oman postauksensa. Joten tavoitepostaus ensi vuodelle on kyllä tulossa, stay tuned ;)

~Pauliina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :--)