12/26/2017

HANKIRALLIA JA JOULUFIILISTELYÄ

Hyvää joulua näin pari päivää jälkikäteen! Näin joulun alla Kuulla on perinteisesti jokavuotiset huoltotoimenpiteet, eli rokotus ja raspaus, sekä se saa ottaa myös hieman rennommin nämä pari viikkoa. Siitä syystä ollaankin käyty paljon maastossa sekä pellolla, ja höntsäilty ilman satulaa ja kuolaimetta kentällä. Välillä tekee kyllä enemmän kuin hyvää päästä menemään vain ihan rennosti ilman sen suurempia suunnitelmia, niin kuskille kuin ponillekin!

Aatonaattona suunnitelmissa oli mennä päästelemään pellolle, sillä puolimetrinen hanki näytti kieltämättä todella houkuttelevalta! Ei myöskään oltu vielä Kuun kanssa päästy tekemään kunnon hankitreeniä, joten vihdoin oli korkea aikakin. Pientä alkusähellystä tähän juttuun toi kuitenkin laitumien reunalla oleva kutsumaton vieras, tai oikeastaan kaksi. Nimittäin pari hirveä oli päättänyt parkkeerata katselemaan hevosia metsän laidalle, ja sekös vasta ihmetytti Kuuta ja paria muuta hevosta! Kuitenkin kun hirvet vihdoin lähtivät, malttoi Kuukin rauhoittua kentällä otetuissa alkuverkoissa, ja vihdoin päästiin pellolle!








Itse aattona lähdettiin Kuun kanssa joulumaastoon, ja päästiinkin baanattamaan ihania ja pitkiä lumisia metsäteitä auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta! Kuu nautti selkeästi hangessa päästelystä, sekä olihan se itsellekin ihana vain päästellä ilman sen kummempia. Kuu on kyllä siitä niin ihana, että se on tosi maastovarma (vaikkei ehkä usoisi :D), että sen kanssa voi huoletta esimerkiksi baanattaa vähän kovempaakin laukkaa, eikä se silti yritä koskaan lähteä käsistä. 

Maaston jälkeen olikin tosi kiva palata talliin, kun sinne oli ihanasti laitettu glögiä, pipareita ja suklaata, joista myös Kuu sai tottakai osansa. Piparit nimittäin maistuivat Kuullekin oikein hyvin! Joululahjaksi tänä vuonna ostettiin Kuulle kokonainen purupaali, joka sitten leviteltiinkin sen karsinaan odottamaan iltaa :)









Vuorostaan joulupäivänä päätettiin höntsyillä kentällä, ja mentiinkin ilman satulaa ja kuolaimettomilla. Tehtiin ihan perusjuttuja, ja kun Kuu selätti alkujärkytyksen porohatusta, saatiin oikein hyvää pätkää vaikkei nyt tosissaan koulua tuupattukaan. Etenkin laukassa Kuu meni ehkä parhaiten tähänasti kuolaimettomilla! Harmi vain, ettei hirveästi päästy sitä fiilistelemään, koska kentällä ei tuolloin voinut hirveästi laukata sen paikottaisen liukkauden takia.










Miten teidän joulu meni?

~Pauliina

2 kommenttia:

  1. Haha hirvi.. :D Ihania kuvia! Näist just kaikista huokuu semmonen ilonen fiilis! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se oli kyllä aika odottamaton vieras :D Kiitti, kiva kuulla ! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :--)