11/05/2017

SYKSYN PARHAAT PALAT

Moikka! Syksy alkaa olla lopuillaan, ja ajattelinkin sen takia tehdä tällaisen koontipostauksen meidän syksystä ja sen kohokohdista. Nyt syksyn alussa tapahtuikin aika paljon kaikkea isoa ja kivaa, ja suurimmat jutut olivatkin varmasti Kuun muutto, ja siirtyminen mulle ylläpitoon, sekä se, että itse aloitin lukion Tampereen Yhteiskoulun ilmaisutaidon erikoislukiossa :) Mennään kuitenkin katsomaan, mikä teki juuri meidän syksystä hyvän!


MIELEENPAINUVIN VALMENNUS

Nyt tähän mennessä ollaan käyty aktiivisesti jokaviikkoisella tiistan pienryhmäesteteholla Niihamassa, mutta sen lisäksi Kaisa on tullut kerran viikossa pitämään yksityistuntia, ja ollaan myös käyty jokakuukaisittaisessa seuraestevalmennuksessa kolme kertaa, ja seurakenttävalmennuksessa kaksi. Itseasiassa monet valmennukset ja tunnit ovat menneet tosi kivasti, ja ollaan saatu paljon onnistumisia ja uusia oivalluksia.

Ehkä mieleenpainuvin valmennus oli kuitenkin lokakuun seurakenttävalmennus. Meillä tuolla seurakenttävalmennuksissa valmentajana toimii Tuija Rosenqvist, ja tykkään kyllä tyylistä tosi paljon! Ensimmäisessä kenttävalkussa Kuu oli ollut vaihteeksi ihan pöljä, ja siellä mentiin melkein pitkin seiniä :D Nyt kuitenkin seuraavassa valmennuksessa meni ihan super hyvin! Alkuun tehtiin ympyrällä sileetyöskentelyä, jossa tarkoituksena oli vain saada ponit taipumaan ja asettumaan hyvin, sekä liikkumaan pohkeesta eteen. Mentiin tätä käynnissä ja ravissa, ja Kuu meni itseasiassa heti tosi hyvin, ja tuli avuille nopeasti. 

Tämän jälkeen lähdettiin tulemaan puomeja ravissa suoralla linjalla, jotka kohta muutettiin laukkapuomeiksi ja sitten kavaleteiksi. Ensin viisi askelta jäi väliin hieman liian lyhyeksi, mutta sitten Kuu alkoi malttamaan, ja tuli tosi hyvin! Mentiin tämän jälkeen myös ravilähestymisellä puomi-ristikko-okseri tehtävää, ja Kuu tuli niiiin hyvin joka kerta ravilähestymisen ja saatiin joka kerta hyvä askel ja ponnistus okserille, ja vielä kaikenlisäksi aina oikea laukka! Tästä jatkettiin vielä pystylle, jossa laukanvaihto (joka muuten onnistui sekin!) ja siitä vielä kavalettilinja. Kuu oli ihan super hyvä lähes kokoajan, ja vaikka intoa ja vauhtia olikin, malttoi se aina loppujenlopuksi kivasti.



HYÖDYLLISIN OSTOS

Nyt syksyn myötä on tullut myös tehtyä vähän kaikenlaisia tavarahankintoja, josta suuri osa olikin Tallinn Horse Showsta. Paras ostos syksyn aikana on kutienkin ehkä ollut Micklem-suitset, jotka ostettiin Kuulle koulusuitsiksi. Meillähän tuossa alkusyksystä olikin vähän ongelmana se, että Kuu kyllä hyvin tukeutui kuolaimettomiin, mutta kuolaimella se ei ollut niin hyvä. Mietittiin jo erilaisia kuolainvaihtoehtoja ja yksiä kokeiltiinkin, mutta ne eivät olleet hyvät. Yksi CR-opettaja kuitenkin suositteli kokeilemaan Micklemeitä, ja ne osoittautuivatkin tosi hyviksi! Niihin Kuu tukeutuu mukavasti, eikä kuolainta tarvinnutkaan pistää vaihtoon.

Toinen hyvä ostos tältä syksyltä oli ehdottomasti uudet suojat! Tilattiin Kuulle sekä uudet etu- ja takasuojat, jotka ovat sisältä keraamiset, ja estävät jalkojen lämpenemistä. Lisäksi niissä on nappikiinnitys, eli varmasti pysyvät jalassa. Niissä vanhoissa suojissa kun oli tarrat, ja kin hiekkaa meni väliin, lähtivät ne muutaman kerran irti.

HUIKEIN TAPAHTUMA

Syksyn aikana oli parissa tapahtumassa, mutta ehdottomasti paras ja huikein niistä oli Tallin Horse Show! Pääsimme tutustumaan bäkkärille ja tallialueelle, sekä seuraamaan huippuratsastusta ja hauskoja esityksiä kahden päivän ajan! Tallinnan Horse Show oli aikalailla estepainotteinen, mutta sehän sopi mainiosti, ja oli tosi kiva katsoa erilaisia luokkia 95 sentistä 150 senttiin! Lisäksi expo oli pienestä koostaan ihan huippuhyvä, ja lähes joka pisteellä oli oikeasti hyviä tarjouksia merkkituotteistakin. Ehdottomasti menisin uudelleenkin, oli kyllä tosi kiva tapahtuma!

(c) Olga M.

PARHAIMMAT KISAT

Nyt syksyllä ollaan käyty yhteensä yhdeksissä kisoissa, joista yhdet ovat olleet koulukisat. Heti kun siirrytään maneesiin, ja syksy alkaa, tulee Kuusta vähän pöllöttäjä, ja sille tulee hieman enemmän vielä kuin normaalisti omia ajatuksia ja mielipiteitä oikeastaan kaikesta, sekä silloin esittää varmasti kaikki haffitemppunsa. Maneesikisat ovatkin menneet vähän vaihtelevasti, ja suoritukset ovat välillä olleet oikeita työvoittoja, kun on päästy maaliin asti. No, varmasti katsojilla on ollut ainakin hauskaa ;)

Mutta niihin parhaisiin kisoihin. Ne olivat itseasiassa viimeiset ulkokauden kisat, ja samalla siis ne kunnanmestaruuskisat. Niissä saatiin tasainen ja hyvä rata, ja kun kaikenlisäksi saatiin kultaa kunnanmestaruudessa viimeisenä virallisena ponivuotena, oli se juuri se, mikä oli ollut unelmana ja tavoitteena!

IHANIN YHTEISKUVA

Syksyn aikana saatiin pidettyä muutamat ihan kunnon kuvaussessiot, ja muutenkin kuvia tuli otettua tosi paljon! Ehkä onnistunein otos tulee kuitenkin tuolta meidän 2-vuotis kuvausreissulta, jossa kuvia tuli otettua ihan reilulla kädellä eri paikoissa. Tämä kuva on varmaankin se, josta teettäisin esimerkiksi taulun, jos pitäisi valita.


KUUN HAUSKIN JEKKU

Nyt syksyn myötä myös Kuulle on tullut muutamia temppuja, mitä se yrittää välillä tehdä ratsastettaessa. Paras ja harmittomin on ehkä pukittelu. Kuuhan ei osaa siis pukittaa ratsastaja selässä (mikä tietysti hyvä juttu, eikä mitenkään toivottavaakaan!), mutta nykyään se aina välillä ottaa jostain jutusta (esim vesimatosta) kiksit ja yrittää vetää päätä alas, ja köyriä pienesti. Huvittavaahan tästä tekee siis sen, että tästä seurauksena on vain sellaista räpellystä, ja kun toinen ihan tosissaan yrittää, eihän sille voi kun nauraa! :D

LUETUIN POSTAUS

Tällähetkellä kahdessa luetuimmassa postauksessa on täsmälleen saman verran lukukertoja, ja molemmat niistä on julkaistu nyt syksyn aikana. Eli Einolan valmennusleiri 3/3 ja Tallinn Horse Show ostokset, joissa molemmissa on 855 lukukertaa. Jos nyt vertaa vaikka puoli vuotta taaksepäin, on aivan käsittämätöntä, että lukukerrat ovat nousseet noin huimiksi lyhyessä ajassa, kiitos siitä! Ja kommentteihinhan saa aina laittaa siis postausehdotuksia, jos on vain mielessä, mitä te haluaisitte lukea täältä! Yritän pitää mahdollisimman mielenkiintoista sisältöä, mutta ideoita otetaan aina ilomielin vastaan :)



MUKAVIN AJO

Kuun tallinvaihdoksen ja lukion alkamisen myötä mun on ollut pakko suhteuttaa aika Leenulla käymiseen, ja nykyään käyn aina viikonloppuisin ajamassa Leenua ja puuhailemassa sen kanssa. Nyt Leenu on käyttäytynyt koko syksyn itseasiassa aika mukavasti, ja ajaessa se on ollut oiken kiva! Parasta hetkeä onkin vaikea sanoa, mutta ainakin yhksi mainitsemisen arvoinen ajolenkki oli vielä silloin, kun ei ollut lunta. Ilta oli jo vähän pimenevä, ja oli ajamassa Leenua eräällä suoralla. Leenulla oli kivasti virtaa, ja päästiin ottamaan ihan kuunnon hiittipätkiä auringonlaskun valaistessa. Ilma oli hieno ja Leenu oli super, joten voiko siistä muuta tullakkaan kuin hyvä mieli? :)


Miten teidän syksy meni? Ajattelin muuten tehdä uuden kysmysy-vastaus-postauksen lähiaikoina, eli heittäkäähän kommentteihin kysymyksiä!

~Pauliina

4 kommenttia:

  1. Hitsi, miten hyvin teillä onkaan sujunut, vau! Saatte kyllä ehdottomasti olla ylpeitä itsestänne :)
    Naurahdin ihan ääneen tuolle Kuun pukittelu-yritykselle, tiedän nimittäin tunteen- hirveästi hevosta kiukuttaisi tai muuten vain pöllöttäisi, mutta ei se pukittaminen vain ota onnistuakseen, vaan siitä tulee juurikin sellaista epämääräistä köyryilyä tai oikein sujuvia lentäviä laukanvaihtoja perätysten! :D Voi noita ponituksia, kun ne osaa olla hassuja- ei varmaan saisi nauraa toisen niin totiselle yritykselle, mutta ei siellä kovin vakavallakaan naamalla ole selässä :''D

    Tsemppiä myös jatkoon, jatkakaa samalla flow'lla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä voi ihan tyytyväinen olla, nyt on mennyt kyllä mukavasti! :) Joo toi Kuun "pukittelu" on kyllä aika huvittavaa, ei siellä selässäkään yleensä voi kun nauraa kun toinen niin tosissaan yrittää :D

      Kiiti, yritetään jatkaa mahdollisimman pitkään tälläisellä fiiliksellä :)

      Poista
  2. Ootte kehittynyt paljon! Teillä on mahkut jopa ponicuppiin esteillä ens kaudella!? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosi mukava kuulla :)! Voisi ehkä ollakin, mutta harmi vaan itse olen yli poni-iän jo ensi vuonna, eli sinne ei ainakaan päästäisi sen puolesta :/

      Poista

Kiitos kommentistasi! :--)