10/14/2017

TALLINN HORSE SHOW -OSTOKSET

Kuten Instagramia seuraavat tietävätkin, olin tuossa viime viikolla to-la Playssonin tiimin kautta käymässä Tallin International Horse Show'ssa. Päästiin siis edustamaan Junnutiimiä sinne Veeran ja Olgan kanssa, ja sen voin kyllä sanoa, että oli ihan huippureissu huipussa seurassa!

Varsinainen Horse Show alkoi vasta perjantaina, mutta Tallinnaan saavuttiin laivasta myöhästymisen pienten mutkien kautta torstaina. Ja niinkuin aina tälläisissä tapahtumissa, ostetttavaa on jos jonkinlaista, ja myös tälläkertaa exposta tarttui mukaan vähän kaikenlaista. Hinnat tuolla Virossa kun ovat niin alhaiset, että merkkituotteitakin sai todella halvalla. Eiköhän kuitenkin mennä sitten niihin itse ostoksiin!

HKM-SATULAHUOPA

Satulahuopa on kyllä kieltämättä melkein jokaisen shoppailureissun must have -tuote, ja tältäkin reissulta oli tarkoitus ostaa joku kiva satulahuopa Kuulle. Melkein heti hallille saavuttuamme eräällä myyntipisteellä silmiin osuikin aika erilainen, mutta todella hieno huopa. Se oli kuitenkin valitettavasti kouluhupa, ja tarkoitus oli ostaa yleishuopa. Onneksi kuitenkin expon kiertelyn jälkeen löysin toisesta paikasta täsmälleen samanlaisen, mutta yleishuopana. 

Tälläistä ei tule kyllä ihan heti muilla vastaan, ja itse tykkään erityisesti huovan väreistä, monista pienistä yksityiskohdista ,ja yleensäkin ulkonäöstä kovasti! Se sopii Kuun väritykseen erittäin hyvin, joten tämän huovan kanssa Kuu näyttää kyllä vähän satuponilta ;) Huopa on lisäksi aika paksu ja laadukkaan oloinen, joten toivottavasti se kestää myös pitkään, sillä se on aika hyvä valinta esimerkiksi kesän kisakautta ajatellen!





KINGSLAND PARKATAKKI

Tämä olikin itseasiassa ihan ensimmäinen juttu, minkä ostin! Perjantaina ennen edes halliin sisälle menoa kävimme tietysti katsomassa ainoan ulkokojun, Manskin osaston. Sama yritys on myös ollut useasti HIHS'issä, mutta tuolla Tallinnassa hinnat olivat vielä halvemmat.

 Siellä sitten melkein heti silmiin pistikin rekki, jossa oli Kingslandin pitkiä takkeja 40 eurolla! Tämä maastonvihreä takki pitää myös sadetta vaikka ei sadetakki olekaan, joka on kyllä iso plussa tähän Suomen säähän. Muutenkin itse tykkään mallista kovasti, ja tätä voi käyttää todellakin muuallakin, kuin tallilla! Lisäksi tuo nuo pari yksityiskohtaa ovat kiva lisä muuten yksiväriseen takkiin!




KINGSLAND LIPPIS

Myös tämä tuote on jo yllämainutusta Manskista ostettu. Mulla ei ole oiken ollut mitään tallilippistä, joten yleensä en ole käyttänyt mitään päähinettä. Olen kuitenkin katsellut tasaisin väliajoin kaupoista, jos löytyisi joku oikeasti laadukas, hieno ja halpa lippis. Tämä olikin vain 15 euroa, joten myöskään sen ostamista ei juuri tarvinnut miettiä! 



KINGSLAND KORVAHUPPU

Kun olin ostanut tuon huovan, oli meillä Veeran kanssa missiona löytää siihen sopiva korvahuppu. Meillä kotona on ennestään vain musta, sininen ja puna-musta, eikä niistä mikään sovi oikein tuon kanssa. 

Lopulta sitten löysimmekin, ylläty yllätys, Kingslandin korvahupun, joka sopii täydellisesti huopaan, ja maksoikin vain 25 euroa! Muuten siis aika perus vaaleanharmaa korvahuppu, jossa otsassa on  hienona yksityiskohtama Kingslandin musta-hopeinen logo. Kivan simppeli, mutta hieno huppu siis!




MUSTA TEKNINEN PAITA

Mun on pitänyt jo jonkin aikaa ostaa tekninen pitkähihainen ratsastukseen, jota voisi käyttää myös vähän kylmemmillä keleillä, ja jolla mahdollisesti pärjäisi pelkästään maneesissa pikkupakkasillakin. Tallinnasta olikin hyvä tilaisuus katsella tälläistä, ja perjantai-illan aleja kierrellessä löysin tämän ihan perusmustan teknisen pitkähihaisen, jossa on korkea kaulus. 

Paidan sisäpuolella on ihan ohut fleecentapainen kangas, joten sillä tarkenee todella hyvin, mutta se ei ole kuitenkaan hiostava. Tämänkin sain tosi halvalla, koska rekin missä tämä oli, kaikki tuotteet olivat -50%. Tämä onkin päässyt jo tämän viikon ratsastuksissa ahkeraan käyttöön, ja on kyllä ollut juuri sellainen, mitä odotin!



HORSE COMFORT -RIIMU

Tältä reissulta lähdin hakemaan myös Leenulle uutta riimua. Tuo vanha riimu mikä sillä oli, on palvellut tarhariimuna hyvin siitä asti kun Leenu siirtyi meidän nimiin, mutta vähän aikaa senkin tie tuli päätökseen.

Shettiskoon riimuja tuolla ei kauheasti ollut, mutta onneksi kuitenkin löysin tuollaisen supersöpön porkkanariimun 7 eurolla, joka vaikuttaisi olevan Leenulle kuin tehty! Odotankin kovasti, että pääsisin nyt lähipäivinä käymään taas ajelemassa, jotta saisin vietyä ja sovitettua myös tämän riimun!



SPRINGSTAR PANTA

Itse en ole hirveästi sitä tyyppiä, joka tykkäisi käyttää pipoa jo nyt näin syksyllä. Voi kyllä johtua myös siitä, että mulla on tallikäytössä oikeastaan vain aika paksuja pipoja, joita käytän vasta kunnon pakkasilla. Niimpä mun on pitänyt hankkia myös panta, joka suojaa kuitenkin korvat, mutta hiuksia voi silti pitää ylhäällä. 

Löydettiinkin alekori, jossa oli paljon erilaisia pantoja 15 eurolla, ja sieltä sitten ostinkin eniten omaa silmää miellyttävän, eli tuollaisen roosan värisen pannan, jossa sisäosa oon fleeceä, ja ulko-osa neulottu. Myös tämä on ollut ahkerassa käytössä jo nyt, ja on kyllä tosi mukava ja lämmin, eikä yhtään kutittava!



HIKIVIILA

Meillähän oli kyllä ennestään jo hikiviila, mutta se jäi kesän lopussa Einolaan, kun oltiin siellä leirillä! Siitä asti meidän on pitänyt hommata uusi oma hikiviila, mutta tähän asti se on vähän jäänyt. Nyt kuitenkin muistin täältä ostaa uuden, niin ei enää tarvi lainailla muilta :D

Mietin ensin, ostanko muovisen vai metallisen, mutta päädyin tähän metalliseen siksi, kun sillä saa myös kätevästi karstattua irtokarvaa pois. Kuulla on nyt vähän vuodenaikarytmi sekaisin, kun se kylmän kesän takia kasvatti jo heinäkuussa talvikarvan, ja nyt kun on ollut lämmintä, on se alkanut pudottamaan sitä! Voi sitä karvan määrää mitä siitä nyt lähtee, yhtenäkin päivänä kun harjasin ja harjasin, lähti siitä kauhea kasa karvaa. Hölmö poni! :D



SPOOKS KISAPAITA

Alunperin en edes katsellut kisapaitoja, koska ostettiin juuri mulle uusi sininen kisapaita, joka sopii meidän siniseen kisaväriin. Lauantaina kun tehtiin vielä viime hetken ostoksia, huomasin kuitenkin yhden ainoan vaaleanpunaisen Spooksin kisapaidan, joka oli mun kokoa, ja maksoi 25 euroa!

Ja koska tuo kisapaitahan sopii erittäin hyvin myös uuden huovan ja hupun kanssa (joita siis ajattelin myös käyttää kisoissa ainakin kesällä), niin olihan se nyt pakko ostaa! :D Tykkään paljon noista paidan yksityiskohdista, ja muutenkin se oli vielä tuollaista teknistä materiaalia, joka on ainakin mun kriteeri kisapaidassa. 




Mitä sinä tykkäsit näistä ostoksista? Oletko tehnyt joitain hankintoja nyt lähiaikoina?

~Pauliina

10 kommenttia:

  1. Onpa kivan näkösiä ostoksia!😍
    Ite en oo viime aikoina hankkinu mitään uutta mutta ehkä sitten viikon päästä Hihsissä voisin kattellakin uusia tavaroita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! HIHSistä kyllä varmaan löytyykin aika paljon kaikkea! Olen sinne itsekin menossa, mutta siellä ei olisi tarkoitus shoppailla ihan näin paljoa, mitä nyt Tallinnassa :D

      Poista
  2. Eihän tuo mikään parkatakki ole kun siinä ei sitä karvaa ole hupun ympärillä��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kielitoimiston sanakirjan määritys sanalle parka = ”Tavallisesti. puolipitkä topattu ulkoilutakki, jossa on kiristysnauha vyötäröllä ja USEIN karvareunainen huppu.”

      Poista
  3. Tosi kivoja ostoksia! Erityisesti tuo satulahuopa, korvahuppu ja kisapaita pistivät silmään. Tosi ihanan värisiä varusteita!

    Teillä varmasti oli huippu reissu kerrakseen. Toivottavasti itsekkin pääsisin joskus katsomaan tuota tapahtumaa!

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Nuo olivat kyllä ihan munkin suosikkeja noista ostoksista :)

      Joo oli kyllä tosi hyvä reissu, kannattaa ehdottomasi mennä, jos on mahdollisuus!

      Poista
  4. Oijoi toi huopa on niin ihana! Ja perfect match huppu ja kisapaita, kyllä nyt kelpaa mennä ;)

    VastaaPoista
  5. Huopa on ihana, mutta siinähän on aivan liian iso logo eli kisoihin ei sen kanssa asiaa ole... :/ Tyhmät mainossäännöt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuten taitaa ollakin, ei tullut yhtään mieleen! :o No, ahkerassa treenikäytössä saa ainakin olla :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :--)