1/31/2018

MAASTOESTEET+UUSI MANEESI=KATASTROFI?

Viimeviikonloppuna saatiin Kuun kanssa oikea tehovalmennusviikonloppu kenttäratsastuksen parissa, sillä lauantaina oltiin hyppäämässä hallimaastoesteitä, ja sunnuntaina meillä oli vielä tammikuun toinen kenttävalmennus.

Meillä on nyt Kuun kanssa mennyt vähän vaihtelevasti, ja varsinkin tuolla uuden paikan maneesissa on hirveästi ollut mörköjä. Hypätty ollaan vain valmennuksissa kentän ollessa aika huono, ja lisäksi vuodenvaihteessa ollut hammasongelma on vähän sekoittanut normaalia treenirytmiä. Näiden kaiken pienten juttujen seurauksena Kuulla on ollut monella hyppytunnilla ylimääräistä pöllöenergiaa, joka on tullut esiin monella eri tapaa. Tuijan sanoin Kuulla tuntuu olevan nyt normaalia enemmän omia mielipiteitä kaikesta, ja se onkin nyt tällähetkellä ykkösprioriteetti karsia taas pois. Kuitenkin Kuu on ollut myös tosi hyvä, ja esim. tammikuun seuraestevalmennuksessa se oli tosi rauhallinen, ja suoritti aika varmasti kaiken. Nyt ollaan myös alettu löytämään sileällä ihan uudet nappulat, ja meno näyttää ja tuntuukin jo aivan erilaiselta!

Mennään kuitenkin itse asiaan, eli meidän toisiin hallimaastoestetreeneihin ikinä!


Hallimaastoesteille lähdön suhteen oli lauantaina aikamoista dramatiikkaa, sillä meidän oma vetoauto oli huollossa juuri tuolloin. Laina-auto ei tietenkään pelittänyt meidän kopin kanssa, ja juuri kun oltiin jo luovuttamassa, saatiin onneksi toinen koppi lainaan, ja se myös toimi laina-auton kanssa, jes!

Kerittiin melko tiukasta aikataulusta huolimatta ajoissa paikalle, ja pääsin näyttämään rauhassa vähän ennen aloittamista maastareita Kuulle. Ne olivatkin ilmeisen hurjia, ja monen puhinan arvoisia :D Alkuverkoissa olikin hieman työstämistä, että sain Kuun ylipäätään kulkemaan esimerkiksi maastoesteen ja seinän vierestä, saati sitten tekemään ympyrää sellaisen ympärille. Alkuun Kuu olikin todella jännittynyt, mutta pikkuhiljaa alkoi hyväksymään sen tosiasian, etteivät esteet hyökkää sen päälle.

Kun oltiin ravailtu hetki molempiin suuntiin, ja alkujärkytyskin oli mennyt jo vähän ohi, otetiin laukkaa. Laukattiin vain maneesia ympäri, mutta kokoajan säädeltiin laukkaa niin, ettei se kiihtynyt, mutta toisaalta hiipunutkaan. Kuulla oli havaittavissa pientä virtapiikkiä, mutta nyt se meni jo aika kivasti hirveästi esteitä ihmettelemättä.


Kohta alkuverkat olivat verkattu, ja siirryttiin itse asiaan. Ihan ensimmäiseksi tarkoitus oli tulla pientä tukkia ravissa. Olin sen jo käynyt ohimennen Kuulle näyttämässä, mutta olisihan se ollut ihme, jos siitä ensimmäisellä oltaisiin päästy yli :D Toisella yrittämällä ja hieman kovemmalla tsempillä Kuu meni kuitenkin hienosti yli, tosin siihen se teki aika mielenkiintoisen hypyn. Ensin se meinasi pysähtyä, mutta hyppäsi kuitenkin lähes paikaltaan. Parempi kuitenkin niin! Tukilta tarkoitus oli jatkaa suoraa ja pysäyttää vähän matkan päässä olevien puomien väliin. Kun esteestä oli selvitty, yritti Kuu lähteä aivan jonnekin muualle, lähinnä kavereiden luo turvaan, mutta pienten seikkailujen jälkeen päästiin hyvin puomien väliin, ja Kuu pysähtyi kyllä joka kerta aika mukavasti!

Tultiin muutama kerta tukki-puomien väli -tehtävä, ja se meni loppujenlopuksi ihan hyvin. Niiden jälkeen tultiin ensin yksittäisenä oranssi talo, ja kohta sitten tehtävänä niin, että alun tukkitehtävä, josta jatkettiin hieman pidemmällä reitillä oranssille talolle. Tuo kyseinen oranssi talo muodostuikin järkyttävimmäksi esteeksi koko tunnilta Kuulle, joten hetki saatiin neuvotella siitä, onko se nyt aivan pakko hypätä. Taas kuitenkin suurella tsemppauksella mahdollisimman vähällä paineella suuhun päästiin yli, jonka jälkeen se edelleen oli paha, mutta ei kuitenkaan ylitsepääsemätön.


Tämän jälkeen tultiin muutamia kertoja toista oranssi-valkoista taloa. Se menikin huomattavasti helpommin kuin edellinen, ja Kuu oli paljon rohkeampi sen suhteen. Saatiinkin aika mukavia hyppyjä siihen, ja muutaman yskittäisen pompun jälkeen jatketttiin kyseiseltä esteeltä sille koko oranssille talolle, joka oli äsken tuottanut hieman ongelmia. Nyt se meni jo helpommin, vaikka piti sitä edelleen vähän ihmetellä.

Näiden jälkeen tultiin vielä paria tehtävää, joista seuraava taisi olla linja. Tarkoituksena oli tulla linja vähän vinoon, mutta me aloitettiin tulemalla se suoraan, jotta se vaikuttaisi Kuusta helpmmalta. Sekin sujui aika vähillä erimielisyyksillä, ja päästiin tulemaan se hyvin sujuvalla seitsemällä askeleella suoraan, ja kohta myös vinolinjana. Taidettiin tulla vielä joku muukin tehtävä, muistaakseni vielä pari estettä peräkkäin, ja sitten olikin aika hypätä nämä kaikki kahdeksan esteen ratana.


Ensimmäisenä oli valko-oranssi talo, johon tultiin hieman kaarevalla linjalla esteen vastaiselta pitkältä sivulta. Siihen tuli aika kiva hyppy, Kuu hieman epäröi, mutta hieman pohjetta, ja päästiin mukavasti eka este. Toisena oli eniten kauhua aiheuttanut oranssi talo, joka tälläkertaa meni todella hyvin, ja Kuu ei juuri epäröinyt sille tultaessa. Sen jälkeen luonnollisesti suuntakin vaihtui, koska este oli lävistäjän alussa, ja nyt vaihtui myös tosi hienosti laukka! Sen jälkeen oli kahden valko-oranssin talon linja, jota oltiin jo aiemmin tultukin samalla tavalla. Nyt Kuu tuli myös sille aika mukavasti, ja vaikka tultiin hieman lähelle molempia, oli Kuulla kuitenkin hyvä hyppypaikka, eikä se epäröinyt.

Vitonen oli taas se oranssi talo uudestaan, joka nyt meni kuin mikä tahansa normaali este, jee! Siitä taasen hyvä laukanvaihto parin askeleen päästä, ja matka jatkui pitkällä tiellä toiselle valko-oranssille talolle, josta tultiin näiden valko-oranssien linja toisesta suunnasta. Ensimmäinen hyvin, siitä aika tasaiset askeleet linjan toiselle esteelle, mutta koska sitä ei ollut vielä hypätty kyseisestä suunnasta aiemmin, pitihän sitä pysähtyä ihmettelemään ':D Toisella kuitenkin hyvin yli, vaikka vauhti hieman sen juureen hyytyikin. Tämän jälkeen oli vielä viimeinen este, joka oli oranssi talo, tälläkertaa eri suunnasta. Sattumoisin ei oltu sitäkään tuosta suunnasta vielä menty, joten voitte varmaan arvata, päästiinkö heti yli.. Voi poni! :D Kuitenkin siitäkin selvittiin, ja tämän jälkeen Kuu sai isot taputukset rohkeudesta, sekä ansaitut loppukäynnit!


Eilen oltiin tosiaan pienten alkuongelmien jälkeen hallimaastareilla pitkästä aikaa! Oli super hyvä ja tehokas valkku, ja saatiin Kuun alkujärkytyksen jälkeen ihan kivoja pätkiä ja hyppyjä 😊 Huomasi kuitenkin, että pitkä aika kun Kuu on viimeksi nähnyt maastareita, oli kyllä varsinkin yhdellä esteellä sellaista tahtojen taistelua😅 Jäi kuitenkin hyvä fiilis, ja Kuu meni hienosti kun vain päästiin keskittymään siihen hyppäämiseen reitin sijasta!😂 Videolla vika rata, jolla Kuu oli jo melko hyvä noita paria stoppia lukuunottamatta (niille joille stoppasi, ei oltu hypätty siitä suunnasta. Onhan siinä nyt iso ero..🙃)!😍 Tänään oltiin puolestaan kenttävalkussa, jossa Kuu yritti taas ihan omia kuvioita vähän kaiken suhteen, mutta pienten kurinpalautuksien (ravi-laukka-pys-ravi...) se tuli ihan mukavasti avuille, ja saatiin hyviäkin suorituksia. Kuulla nyt ilmeisesti taas meneillään tällänen testailukausi, ja Tuijan sanoin sillä tuntuu olevan aika paljon omia mielipiteitä asioista😅 Noh, pitkäjänteistä treeniä taas niin eiköhän se siitä😁 #haflinger #hallimaastoesteet #playssonnet
Henkilön Pauliina Tasala, -01 (@raketillakuuhun) jakama julkaisu

Näistä treeneistä jäi päällimmäisenä kuitenkin ihan hyvä fiilis, vaikka Kuu olikin possuillut aika paljon, ja alku oli yksi työmaa. Toisaalta, tämä oli vasta toinen kerta Kuulla ikinä, kun se edes näkee hallimaastareita, joten tietenkään mitään pro-suoritusta ei voi odottakaan heti. Yksinään jo uusi maneesi on Kuulle jännittävä paikka, saati sitten siihen yhdistetyt maastoesteet. Kuitenkin lopussa Kuu oli jo aika mukava, ja meni suhteellisen rennosti, joten jos vertaa alku- ja lopputilannetta, ero on huomattava, josta saakin olla tyytyväinen!

Lisäksi tehokkuudeltaan treenit olivat oikein hyvät, sillä saatiin paljon hyviä vinkkejä myös muihin välillä ilmeneviin ongelmatilanteisiin, jotka erityisesti tälläisessä tilanteessa tulevat esiin. Tykkään tosi paljon siitä, että molemmilla valmentajilla on tosi rauhallinen tyyli opettaa, ja silloin kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, ei kukaan ole kuitenkaan hermostumassa. Kuulle kun ei voi hermostua tai näyttää turhautumistaan yhtään, sillä viimeistään silloin pakka leviää kokonaan. Toivottavasti päästäisiin nyt hallikaudellakin vielä hyppäämään ainakin pari kertaa näitä maastareita, sillä ne ovat tosi hyvää harjoitusta myös rataestesiin. Niiden jälkeen ei ainakaan pitäisi lankut ja muurit tuntua pelottavilta :D!


Ryhmäkuva!

Oletteko te päässeet hyppäämään hallimaastoesteitä?

~Pauliina

6 kommenttia:

  1. Olipas kivan yksityiskohtaisesti kirjoitettu postaus! Tätä oli mielenkiintoista lukea :)

    Itse en ole hypännyt ikinä oikeita maastoesteitäkään, joten myös halliesteet ovat minulle vieraita :D Olisi kyllä kiva päästä kokeilemaan ihan oikeita maastosteitä! Ehkä sitten joskus.. :D

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! :)

      Joo kannattaa kyllä joskus mennnä hyppäämään maastareita jos on mahdollisuus, se on kivaa vaihtelua!

      Poista
  2. Koodeissa on jotain häikkää, sun vasemmanpuolinen esittelyteksti ei näy puhelimella tai koneella kokonaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä näkyy kyllä koneella ihan oikein, täytyy katsoa vielä se puhelinnäkymä. Kiitos kuitenkin ilmoituksesta :)

      Poista
  3. Hyvä postaus! Jännitystä ilmassa, mutta onneksi kaikki esteet sitten lopulta ylittyi hyvin :) Superkivoja nuo kuvat, Kuulla on niin hyvä ilme niissä! :)
    Itse en ole koskaan hypännyt hallimaastareita, mutta olisi hauska kyllä talvellakin voida treenata näitä :) Erikoisesteitä on kyllä menty maneesissa ja sekin oli ihan hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jep, olihan ne aluksi kovinkin jänskiä, mutta onneksi Kuu aina lopulta kerää rohkeutensa :) Ja joo noissa kuvissa Kuulla on kyllä keskittynyt ilme :D <3

      Ja hallimaastarit on kyllä tosi kivoja nekin, vaikka onhan tietty maastossa hyppääminen vielä ihan eri asia.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :--)