7/28/2016

KISAPÄIVÄ

Olin siis 23.7 Niihamassa harkkaestekisoissa ja aattelin tehdä nyt ihan oman postauksen niistä. Menin siis Kuulla ja Juipilla.

Lähdettiin kahdelta Kuun tallilta, kun mun luokka alkoi 15.30. Meidän kyydillä tulivat myös Nella ja Jerica, joiden kisaponi Glara tuli siis meidän traikulla Kuun kanssa. Kuu tuijotti Glaraa koko matkan, kun oli ihan lumoutunut kun sai tamman viereensä! :D Niihamassa emme ottaneet heti poneja kopista pois, vaan mentiin maksamaan lähtömaksut ja kävelemään rata. Rata oli sinänsä aika haastava, koska vähän tiukempia käännöksiä ja linjoja oli aika paljon. 

Ensimmäisenä menin Kuulla luokan 40-50cm. Verkkasin joku 20-30min. Tein aika paljon siirtymisiä ja kuulolle ratsastusta. Verkkahyppyjen jälkeen kävelin aika pitkään ja vähän ennen kuin pääsin radalle, otin vielä yhden hypyn ja herättelin muutenkin Kuun. Pääsin jo valmistautumaan radalle, kuin edellinen ratsastaja hyppäsi. Ekana näytin Kuulle esteet, koska kaikki olivat erikoisesteitä muistaakseni. Rata meni hyvin, vaikka jollekkin esteille Kuu tuli vähän lähelle. Ihme kyllä Kuu ei katsonut mitään esteitä ja saatiinkin puhdas rata ja ruusuke, kun arvostelu  oli A.0.0. 


Seuraava luokka oli myös Kuulla, 60-70cm. Äiti talutti Kuuta sen aikaa, kun kävelin radan, sillä nyt arvosteluna oli 367.1, eli siinä oli uusintakin. Radan kävelyn jälkeen kävelin pitkään Kuulla ja kun mua ennen oli joku 7 ratsukkoa, otin ravia ja laukkka ja verkkahypyt. Kuu tuntui verkassa taas tosi hyvältä. Kaksi ensimmäsitä estettä meni hyvin ja kakkoselta kolmoselle, kun oltiin menossa, Kuu vaihtoi ristilaukan juuri ennen estettä ja askeleet eivät sopineet, joten tuli kielto. Loppurata meni tosi hyvin, mutta ei siis päästy uusintaan.




Viimisenä menin Juipilla 80cm. Anna meni myös Juipilla saman, joten sain jo valmiiksi verkatun ponin. Kävelin myös Juipilla pitkään, sillä olin vasta toisiksi viimeinen lähtijä. Jossain kohtaa aloin ottamaan käynti-ravi siirtymisiä ja niiden myötä sitten laukkaa. Juippi oli nyt tosi hyvässä vireessä ja yksi hipaisukin riitti laukannostoon. Verkkahypyt meni myös tosi kivasti. Rata alkoi hyvin ja kaikki hypyt onnistui, myös sarja meni sujuvasti yhdellä laukalla, vaikka se oli hiukan pitkä Juipille. Kuitenkin perusradan viimeinen este tuli alas, johtui ehkä siitä, että en ottanut kiinni tarpeeksi ennen estettä. Oon kuitenkin tosi tyytyväinen molempiin poneihin!❤️







            Kiitos hyppykuvista Nellalle!   


Huomenna, eli perjantaina lähdenkin sitten Kuopioon, ratsastuskouluoppilaidenmestaruuksiin Juipilla edustamaan Niihamaa! Mun lisäksi Anna tulee Juipilla myös ja Linnea Rellulla. Oon siellä pe-su ja menen pelkkiin esteisiin, eli mun luokat on la ja su. Osallistun Juipilla siis ponimestaruuteen (80cm). Postausta sieltä tulee sieltä varmaankin alkuviikosta ja teitenkin instasta @raketillakuuhun ja @team.trs päivittyy meidän tulokset heti :)

~Pauliina


4 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja teillä meni kyllä hyvin molempien ponien kanssa! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti :) ja sullakin meni hyvin Glaran kanssa!

    VastaaPoista
  3. Tosi kivasti kirjoitettu postaus, ratsastit hyvin molemmilla poneilla ja kisatkin menivät teillä tosi hyvin :)

    Näin uutena tulokkaana silmään pisti todella siisti ja silmää miellyttävä ulkoasu, väriteemaakin on pakko kehua :) Ainoat miinukset ovat ehkä videoiden pieni koko, tosin ne saa youtubesta isommaksi ja laajempien esittelysivujen puuttuminen mutta en nyt tiedä olisivatko ne tarpeelliset, tuli vain klikattua kuvia esitystekstien yläpuolella ja huomattua ettei olekkaan enempää :D

    Aivan ihana nimi Kuulla, näytätte hyvältä parilta Juipin että Kuun kanssa, toivottavasti ensi kisat menevät yhtä hyvin! Jään seurailemaan blogiasi :)

    http://erilaisuuskunniaan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon! Ja oli kiva saada rakentavaa palautetta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :--)