6/02/2016

KISOJA JA UITTAMISTA

Pahoittelut tähän alkuun, kun postausta ei ole tullut pitkään aikaa, mutta meillä oli vielä viime viikolla kolmet kokeet, joten en silloin oikein ehtinyt ja tässä muutenkin on ollut aika paljon kaikkea ja aikaa ei ole jäänyt postauksien tekemiseen. Nyt kuitenkin saan tehtyä useammin postauksia, kun kesälomakin alkaa ihan pian!
Ajattelin siis tehdä tästä postauksesta kuulumispostauksen ja kertoa vaan jutuista, joita on nyt lähiaikoina tapahtunut.


22.5 oli siis ne Powercupin aluekoulukarsinnat Anjalan hevostilalla. Lähdettiin joskus kahdeksalta Niihamasta Hurmurin kanssa. Mun luokka oli siis toisena, eli HeB k.n special. Hurmuri oli verkassa aika kiva ja reipas, kun sain vaan ratsastettua sen hyvin kuulolle ja reippaaksi. Tein väsitöjä, siirtymisiä ja ihan perusjuttuja, sekä pari pätkää aika kovaa laukkaa, että se heräisi. Verkan jälkeen kun menin odottelualueelle, se lössähti ihan kokonaan. Veikkaan että yksi syy oli se, että oli todella kuuma ja toinen se, että odottelualue oli pitkä, mutta tosi kapea, eli siinä ei mahtunut tekemään kunnolla kauheasti mitään. Rata alkoi kyllä hyvin ja sain Hurmurin menämään aika reippaasri ravissa ja muutenkin. Kuitenkin kun piti nostaa ekan kerran laukka, niin se ei vaan suostunut nostamaan sitä ja ravattiin siis ekan laukkapätkän osuudet :)) Toisella kerralla Hurmuri nosti laukan ihan hyvin ja loppuratakin meni ihan hyvin. Ton mokan takia jäätiin sii 2% loppukilpailurajasta, ja ei siis olla menossa Lahteenkaan. Vähän kyllä ärsyttää, kun jos Hurmuri olis nostanu sen laukan, oltais aika todennäkösesti päästy loppukilpailuun.


28.5 olin Kuun kanssa Papinojan ponitallilla, eli ihan viereisellä tallilla harkkakisoissa. Menin luokat ristikko ja 40cm-50cm, kun ei ollut korkeampia. Verkkasin ensin vähänaikaa kotikentällä ja sitten käveltiin 5 minuuttia kisapaikalle. Kuu oli myös hyppyverkassa kiva ja aika rauhallinen. Ristikosta tuli kuitenkin hylky (:D), kun se muka pelkäsi esteiden vieressä/alla olevia sokeripaloja. Veikkaan myös, ettei se oikeen jaksaisi enää innostua niin pienistä esteistä. 40-50cm radasta kuitenkin saatiin puhdas rata ja siinä Kuu menikin tosi kivasti! :)            


 
                                       Nää pari kuvaa (c) Maija



29.5 Kuu pääsi laitumelle ja olinkin kuvaamassa silloin. Ajattelin, että se olisi riehunut paljonkin, mutta ei se kauheasti jaksanut, kun ruoho kiinnosti enemmän XD Nyt kun oon ollu parilla tunnilla tän jälkeen, niin huomaa kyllä, että Kuu on ihan lomafiiliksissä, kun se on jopa laiska!







31.5 ja 1.6 olin uittamassa Kuuta. Ekana päivänä mentiin uittaan heti tunnin jälkeen ja sillä oli joku 3 vuotta siitä, kun se oli viimeksi käynyt vedessä. Saatiin kuitenkin se aika helposti veteen ja ihan uimaan astikin, kun sen omistaja oli myös auttamassa. Kuun mielestä kuitenkin parasta oli veden kuopiminen kaviolla, ja sitä se tekikin melkein koko ajan :D Toisena päivänä myös Kuun omistaja uitti Kuuta ja Aamulehdestä tultiin tekemään siitä juttu ja video, joka tulee varmaankin ensi viikolla julki! Silloin Kuu ei enää ihmetellyt järveä yhtä paljon, vaan meni aika reippaasti veteen. 










Ensi viikolla lähdenkin sitten ratsastusriparille Kekkolan Kartanoon, Mikkeliin, Kuun kanssa! En varmaankaan ehdi siellä ollessani postausta tekemään, mutta kun tuun takasin kotiin, niin teen postauksen siitä. Loppuun voisin vielä laittaa muutaman kuvan tän viikon puomitunnista ja viimeviikon estetunnista :)






Kuu hyppää myös puomit ;D


~Pauliina




















5 kommenttia:

  1. Kiva postaus, hauskaa riparia! (= Miten oot muuten saanut tuon tummumisefektin kuviin, kun hiiren vie päälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Ja mun yks kaveri teki tän ulkoasun, joten en itse tiedä, miten toi tehdään :D

      Poista
    2. Se on laitettu CSS-koodina. Malli > Mukauta > Lisäasetukset > CSS. Liitä CSS-kohtaan seuraava koodi;

      .post-body img {
      filter: grayscale(1%);
      -webkit-filter: grayscale(1%);
      -moz-filter: grayscale(1%);
      filter: grayscale(1%);
      -webkit-transition: all 1s ease-out;
      -moz-transition: all 1s ease-out;
      -o-transition: all 1s ease-out;
      transition: all 1s ease-out;
      }
      .post-body img:hover {
      filter: grayscale(100%);
      -webkit-filter: grayscale(100%);
      -moz-filter: grayscale(100%);
      filter: grayscale(100%);
      -webkit-transition: all 1s ease-out;
      -moz-transition: all 1s ease-out;
      -o-transition: all 1s ease-out;
      transition: all 1s ease-out;
      }

      Poista

Kiitos kommentistasi! :--)