Ensimmäisenä oli meidän toinen startti Turussa 16.9. Ensinnäkin, nämä olivat viikon pääravit, toisena, myös shettiksillä oli autolähtö (ja Leenuhan ei ole ikinä sellaisessa ollut, enkä itse tiennyt tarkkaan miten homma toimii), ja kolmantena, samoissa raveissa ratkottiin kylmäveristen Pohjoismaiden Mestaruudet! Ei toki ollut siis pelkoa, että paikalla olisi liian vähän porukkaa. Noh, mitä sitä turhaan harjoitella pikkuraveissa..
Kun saavuttiin paikalle, otettiin Leenu pois kopista, ja samalla kun äiti kävelytti sitä, lähdin hakemaan numeroa ja varmistamaan meidän lähdön. Oli muuten yksi operaatio löytää oikea paikka, mutta kun olin haahuillut varikkoalueella jonkin aikaa, löysin vihdoin oikean paikan (joka oli muuten melkein meidän auton vieressä :D).
Saatiin Leenu laitettua hyvin valmiiksi, ja kun olin itse vaihtanut vaatteet, lähdin lämmittämään sitä radalle. Ensimmäisellä kierroksella menin pikkuhölkkää, ja loppua kohden jo hieman kovampia pätkiä. Leenu meni tosi rauhallisesti ja hyvin, mutta takakaarteessa olevat mainoskyltit olivat vähän pelottavia. Toiseen kierrokseen lisäsin jo vähän vauhtia , ja otin yhden hiittipätkän. Vaikka radalla oli samaan aikaan kastelukone ja lana, ei Leenu juuri välittänyt niistä. Otin vielä kolmannen kierroksen, ja siinä myös yhden hiittipätkän, ja loppua kohden taas rauhallisempaa hölkkää.
Onneksi Sara oli mukana ja toimi groomina, oikeasti tosi iso apu!
Lämmityksen jälkeen Leenu sai huilata noin 20 minuuttia, ja samalla itse panikoin autolähdöstä, ja kertasin siihen menon ehkä noin sata kertaa. Tavoite olisi nyt alkuun se, että ei ainakaan mentäisi lähtöauton siivekkeen ali :D Kohta pitikin jo alkaa valmistautumaan esittelyyn. Odoteltaessa saatiin tietää, että meillä olisi lähtöautoharjoitus, jes! Todellinen helpotus, sillä en yhtään tiennyt, miten Leenu käyttäytyisi lähtöauton läheisyydessä.
Pian päästiinkin jo esittelyyn. Se meni oiken hyvin, ja sieltä keräännyttiin takakaarteeseen. Kaikki meidän edessä olevat valjakot jäivät siihen pyörimään, ja vain pari takana tulevaa lähti lähtöautoa kohti. Itse menin vähän sekaisin, enkä oikein tiennyt mitä piti tehdä, joten vasta liian myöhään tajusin, että harjoitus ei ollutkaan pakollinen. Vain muutama meidän takana tulevista valjakoista oli päättänyt osallistua siihen. Missattiin siis täten se harjoitus johon meidän piti mennä, ja eka kerta lähtöauton takana tulisi olemaan itse startissa. Hienoa.
Kun autolähtöharjoitus oli ohi, keräännyttiin pikkuhiljaa etukaarteeseen, josta auto sitten lähtisi. Kun oli alle minuutti aikaa lähtöön, lähdettiin siirtymään autoa kohti. Tässä vaiheessa huomasin jo, että Leenu vähän jänniittää. Se kiemurteli, ei menyt kovin lähelle, ja yritti poistua sivulle. Kun auto lähti liikkeelle, ei päästy todellakaan lähelle siivekettä. Kuitenkaan kiihdytyksessä ei oltu päästy vielä kovinkaan pitkälle, kun numero 1 juoksi siivekkeiden alta. Juuri se tapahtui, mitä olin ajatellut! Noh, ei ainakaan olisi ollut pelkoa, että me oltaisiin sieltä alta menty, kun etäisyys siivekkeeseen oli ainakin parisenkymmentä metriä :D Siinä sitten otettiin poneja takaisin, ja palattiin etukaarteeseen lähdön uusintaa varten.
Nyt toisella kerralla Leenu meni jo vähän lähemmäs, mutta jäi siltikin aika paljon jälkeen. Tällä kerralla saatiin hyväksytty lähtö, mutta Leenun kanssa jäätiin kyllä muista aika paljon sen takia, että meille lähtö oli ollut huono. Matkaa oli kuitenkin 1600m, eli pidempi kuin normaalisti, ja matkaa kiriä muita kiinni olisi ihan hyvin. Pikkuhiljaa Leenu saavuttikin muita, ja tuntui muutenkin tosi kivalta ja menohaluiselta. Kirittiin vähitellen muita kiinni ja ohitettiinkin, ja etenkin loppusuoralla Leenu otti älyttömän hyvin muut kiinni, ja melkein päästiin vielä kolmen joukon ohi!

Lopputuloksena oltiin kuudensia, ja Leenu paransi ennätystään puolella sekunnilla, ja edellisestä startista parannettiin seitsemän sekuntia! Vaikka lähtö olikin kovatasoinen, ei Leenu jäänyt niistä kovemmistakaan poneista paljoa, ja jos oltaisiin vielä saatu kunnon lähtö, olis i tulos ollut varmaan vielä parempi. Kuitenkin super tyytyväinen saa olla, Leenu toimi mukavasti ja oli super hyvä ajaa!
Jos muuten kiinnostaa, niin tää meidän lähtö löytyy videona täältä!
Toinen startti meillä oli Ypäjällä 23.9. Siellä matka oli taas normaali 1000m ja lähtö tuttu ja turvallinen volttaus. Muutenkin lähdön piti olla sellainen, jossa tultaisiin pärjäämään. jos kaikki menisi hyvin ja suunnitellusti.
Ypäjälle saavuttaessa oltiin vielä ihan hyvässä aikataulussa, mutta lämmittämään päästiin kuitenkin vähän myöhässä. Leenulla oli tietysti myös kiima juuri nyt, ja jo kotoa lähdettäessä se oli esimerkiksi vain pyörinyt, kun olisi pitänyt seistä. Nytkin lämmittelyssä Leenu yritti punkea ulos, ja muutenkin yritti kokoajan kiemurrella. Menin kaksi kierrosta, ja otin kaksi hiittipätkää, joissa se oli kuitenkin aika hyvä, ja tuntui kiiman huomioonottaen melko kivalta.
Lämmityksestä Leenu pääsi huilimaan noin vartiksi, jonka jälkeen lähdettiin odottamaan esittelyyn menoa. Siinä odoteltiinkin reilu viisi minuuttia, mutta kun aikaa esittelyyn piti olla enää kaksi minuuttia, pidennettiin tässä vaiheessa se kahdeksaan minuuttiin. Ei siinä muuta, mutta vasta nyt oltaisiin voitu siis ilmestyä Leenun kanssa odottelemaan, ja se olisi saanut huilata pidempään.
Vihdoin päästiin esittelyyn, jota me, koska oltiin käänteisessä numerojärjestyksessä ensimmäisiä. Juuri kun ravattiin kaiuttimien ohi, rupesivat ne rätisemään todella kovaa, ja tietenkin melkein kaikki ponit mukaanlukien Leenu pelästyivät sitä. Pientä kaaosta oli siis havaittavissa, mutta onneksi se jäi siihen. Esittelystä siirryttiin volttauspaikoille, jossa alettiin hakea oikeaa rytmiä.
Huomasin itsekin, että tein vähän liian pientä volttia. En saanut korjattua sitä tarpeeksi nopeasti, ja täten olin vielä valmis-huudollakin liian edellä. Yritin kyllä jarruttaa, mutta kun "aja" oli sanottu, otettiin silti pieni varaslähtö, ja lähtö piti uusia meidän takia, hups ':D. Nyt itse olin tarkkana voltin koon kanssa, ja päästiin tekemään ihan kunnollista volttia oikeassa rytmissä. Nyt kuitenkin meistä edempänä volttaava valjakko jäi todella paljon jälkeen, ja meidän piti lähtölaskennassa siirtyä käyntiin, ettei oltaisi menty valjakon toisen voltin edelle. Lähtö siis uusintaan, taas.
Kolmas kerta toden sanoo, ja niin kävi myös nyt. Päästiin siis jopa kolmannella yrityksellä hyväksytysti lähdöstä, mutta meidän asemat eivät juuri edellisestä parantuneet. Edellä oleva valjakko jäi siltikin tosi paljon jälkeen volttauksessa, ja jouduin hidastamaan tosi paljon, ja aja-komennolla pystyin alkamaan vasta käskeä Leenua vauhtiin. Ihme että lähtö hyväksyttiin, mutta ehkä se oli jo kolmannella yrityksellä melkein pakko, ellei halua koko päivää käyttää ponilähdön parissa :D
Jäätiin alkuun tosi paljon muista jälkeen huonon lähdön takia, ja kirimistä oli aikalailla. Leenu ei ollut yhtään vedossa, ja kiiman takia se kiemurteli myös nyt. Kirittiin joo ihan hyvin, mutta ei se missään nimessä ollut mikään kovin hyvä suoritus. Maaliin tultiin jälleen kuudensina, ja aika oli kyllä niin alta meidän tason. No, välillä näinkin, ei aina voi mennä putkeen! Vähän ehkä harmittaa se, että meistä riippumattomasta syystä tuli huonompi tuloskun olisi ehkä pitänyt, mutta hei, tälläistä tää laji on! Välillä tulee onnistumisia ja välillä epäonnistumisia, ainakin saatiin kokemusta :)

Kaikki kuvat ovat siis Turusta :)

~Pauliina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :--)