KUN VAIKEIN PÄÄTÖS ON SE OIKEA

Leenun kanssa ollaan tähän asti touhuiltu melko normaalisti, vaikka postauksia ei ole kauheasti siitä tullutkaan. Kuun muuton ja lukion alkamisen myötä olen päässyt käymään noin kerran viikossa Leenulla, jolloin ollaan tehty mukavia ajolenkkejä ja puuhailtu muutenkin kaikkea kivaa yhdessä. Kuitenkin, kaikki muuttuu aikanaan. Erinäisten syiden seurauksena ollaan harkittu monia erilaisia vaihtoehtoja, joista lopulta meille jäi jäljelle vain yksi, Leenun osuuden myyminen. 

Kyse ei ole siitä, etteikö tätä tilannetta oltaisi haluttu välttää viimeiseen asti. Kuitenkin, tämä ratkaisu todettiin kaikkein järkevimmäksi tähän tilanteeseen, vaikkei se todellakaan ollut helppoa. Yksi syy tähän oli jo aiemmin mainitsemani välimatkan pituus. Yhden tallireissun matkoihin kului pelkästään puolitoistatuntia, ja kun siihen lisää vielä päälle Leenun liikutuksen siellä, sekä Kuun liikutuksen ja muut toimet sen tallilla, on yksi päivä aika lyhyt aika. 

Toki tämä ei ole pelkästään ainut syy, vaan sanotaanko näin, että ratkaisu oli monen eri tekijän vaikutuksesta syntynyt. Muita syitä en kuitenkaan ala täällä sen enempää avaamaan, sillä ne menevät jo henkilökohtaisten syiden puolelle. 

Leenu tulee aina olemaan mulle erityinen samalla tavalla kuin Kuukin, onhan se kuitenkin mun ihan ensimmäinen oma poni. Vaikka ei kokonaan oma, niin joka tapauksessa. Ilman Leenua tuskin olisin ikinä päässyt tutustumaan raviurheilun maailmaan, saatika sitten starttaamaan itse raveissa! Leenun ansiosta olen päässyt itse myös näkemään ja olemaan osa sitä, kuinka kurittomasta ja ihmistä arvostamattomasta ponista kuoriutuu maailman ihanin ja läheisyydenkipeä halinalle. Siksi Leenulla on myös niin erityinen paikka, sillä Kuun tapaa siinä näkyy oman työn tulos. Tulos siitä, että oikeanlaisella käsittelyllä kiukkuponistakin voi saada ihanan ystävän.

Kun puolitoistavuotta sitten haettiin Leenu uuteen kotiin, osittain säälistäkin, voin sanoa, että odotukset eivät olleet ihan näin korkealla. Mitä nyt yleisesti odottaisit lähinnä pihankoristeena seitsemän vuotta olleelta ponilla? Jep, tuskin ihmeempiä. Leenu kuitenkin todisti myös tämä vääräksi, sillä siitä kuoriutui ajan kanssa todellinen helmi.

En voi väittää, että Leenun kanssa olisi ollut aina helppoa ja kivaa, ei todellakaan. Välillä metsästettiin ponia heinäpellosta, välillä istuttiin tuskanhiki päällä kärryillä, kun erään mielestä kaikki muu oli hauskaa paitsi neljällä jalalla rauhassa hölköttely. Voin sanoa, että myös Leenun kanssa ei tullut ikinä tylsää, ja harvoin kaikki meni niinkuin Strömsössä. 

Kuitenkin Leenu usein näytti myös parasta puoltaan, joista hyvä esimerkki on muunmuassa meidän viimekesän Ypäjän leiri. Aiemmin Leenun kanssa ei oltu reissattu noin pitkälle, eikä meillä ollut myöskään mitään hajua, kuinka se tulisi käyttäytymään vieraassa paikassa. Leenu ylitti kuitenkin kaikki odotukset, ja se oli kuin vanha tekijä kaikinpuolin! Ja näinhän se yleensä menikin, että se osasi olla se maailman ihanin tositilanteen koittaessa.

Tätä postausta en olisi todellakaan halunnut vielä kirjoittaa, ja se onkin lojunut luonnoksissa jo jonkun aikaa. Parhaat päätökset harvoin ovat niitä helpoimpia, joka tässäkin tapauksessa pätee. En kuitenkaan halua ajatella tätä asiaa surullisena, vaikka se vaikeaa vielä onkin. Leenu kuitenkaan ei ole lähdössä mihinkään tuolta, ja saan aina käydä katsomassa sitä. Mielummin ajattelen kaikkia hyviä ja ihania asioita, joita ollaan Leenun kanssa saatu kokea yhdessä, sillä ne ovat niitä, joiden muistot säilyvät hyvin pitkään. 

Leenun kanssa touhuilu ja tekeminen opetti ihan hurjasti, ja oon tosi onnellinen, että juuri Leenu oli se poni, jonka ostoon päädyttiin. Leenu oli ensimmäinen shettis jota mentiin katsomaan, ja vaikka alunperin vannottiinkin että ensimmäistä ei osteta, olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, että ostopäätös silloin tehtiin ♥

Leijonamielen Leenu, oma 1.8.2016 - 25.3.2018