9/24/2017

ESTE-ENNÄTYKSET UUSIKSI! - EINOLAN VALMENNUSLEIRI 3/3

Moikka! Nyt oltaisiin vihdoin viimeisen Einolan valkkuleiripostauksen äärellä, joka käsittelee kahta viimeistä päivää, perjantaita ja lauantaita. Oltiin siis Kuun kanssa Einolassa valmennusleirillä 30.7-5.8, postaukset neljästä ensimmäisestä päivästä löydät täältä ja täältä.

Perjantai alkoi ehkä koko leirin odotetuimmasta tunnista ainakin mun osalta, nimittäin isot esteet. Kyseessä siis 75 minuutin estetunti, jossa aiheena oikeastaan korkeushyppy. Jo aiemmin oli suunnitellut, että tälle tunnille osallistun Einolan hevosella, sillä Kuun kanssa ei pystyttäisi hyppäämään niin isoa, mihin tunnilla olisi mahdollisuus. Onneksi mulla oli viikko aikaa tutustua myös Einolan hevosiin katselemalla muiden tunteja, ja miettiä, millä haluaisin hypätä.

Pieni sneakpeak tähän alkuun ;)

Loppuviikosta mulla olikin jo suunnitelmat selvillä, ja tähtäimessä oli, että saisin pv-ruuna Alin. Ja niinhän siinä sitten kävi, että sain myös sen! Ali oli yli 170 senttinen, ja näin ponien jälkeen voin sanoa, että tuntui hieman isolta. Siihen kuitenkin tottui nopeasti, enkä mä nyt loppupeleissä niin pieneltä tuolla selässä näyttänyt :D?

Tunti aloitettiin käyntityöskentelyllä, tarkoituksena saada hevoset kuulolle niin hyvin, kuin mahdollista. Mitään varsinaista tiettyä tehtävää ei ollut, mutta paljon kaarteita ja sen semmoista. Teinkin voltteja moniin kohtiin, ja tunnustelin Alia. Heti alusta oli kuitenkin selvää, että nyt on kyllä ehdottomasti paras hevonen koskaan alla! Vähän kärjistettynä esimerkkinä, mutta kun otin ohjat käteen, hevonen oli peräänannossa. 


Käynnin jälkeen aloitettiin ravaileminen, ja siinäkin jatkettiin ympyröiden ja muiden kiemuraurien ratsastusta, sekä hyvän tuntuman ja tahdin löytymistä ja säilymistä. Olihan Alin ravi kyllä aika iso, mutta aika helppo. Ravissa se myös tuli tosi hyväksi, ja liikkui mukavan vetreästi eteen, mutta ei kuitenkaan liian kovaa. 

Ravien jälkeen otettiin laukkaa. Etukäteen mulle sanottiin, että kannattaa varautua siihen, että Alilla on oikeasti tosi iso laukka. Joo, olihan se kyllä iso, mutta kun istuin alusta asti vaan tosi rennosti, laukka oli tosi mukavaa ja ei edes kovin vaikeaa istua. Laukassa otin pitkiä sivuja kevyessä istunnassa ja annoin Alin venyttää askelta, kun taas päädyissä kokosin ja tein ympyröitä. Alin laukka oli kyllä ehdottomasti sellainen, jota olisi voinut vain jäädä tuntikaupalla työstämään ja istumaan!


Kun oltiin saatu työstettyä laukkaa molempiin suuntiin volteilla, ympyröillä ja temponmuutoksilla, alettiin tulemaan pientä ristikkoa lyhyellä sivulla. Tehtävässä oli ensin siis puomi, josta innarivälillä ristikolle. Ensin en ollenkaan osannut hahmottaa, kuinka pitkä Alin laukka oikeasti on, ja tämän takia en saanut ensiksi millään sovitettua askeleita sopiviksi väliin. Kuitenkin muutaman kerran jälkeen tahti alkoi löytymään ja saatiin lopulta hyviä lähestymisiä.

Ristikon jälkeen alettiin tulemaan pari kertaa vielä pystyä ja okseri yksittäisenä ennen varsinaisten tehtävien aloitusta. Käännettiin esteille siis kulmasta (riippuen kumpaa tultiin niin siitä suunnasta), ja sen jälkeen vaihtuikin suunta, eli esteelle tuli myös laukanvaihto. Tämä sujui ihan ok, Ali vaihtoi kyllä hyvin, mutta vaihto täytyi kuitenkin pyytää. Yleisesti saatiin hyvin vaihto esteen päällä, mutta pari kertaa se ei vaihtanut esteellä, ja siitä syystä se venyi hieman pitkäksi ja kerran jopa ravin kautta vaihdoksi.

Tilannekuva vaihdosta :D Tässä meen kyllä itse vähän liikaa ylävartalolla mukaan!

Näiden jälkeen tultiin tehtävää, jossa tultiin ensin yhden askeleen sarjana okseria ja pystyä, siitä viisi askelta ja porttieste. Ensimmäisellä kerralla valuttiin vähän ulkoreunaan, mutta toisella meni jo hyvin! Alin laukkaa piti lyhentää aika paljon, että mahdutaan tuohon sarjaväliin, mutta se siltikin jäi vähän ahtaaksi. Pitkä linja jäi ensimmäisellä kerralla myös lyhyeksi, mutta toisella tosi hyvin!

Tätä samaa tehtävää tultiin myös toisesta suunnasta, eli ensin portti ja linja, ja sitten vasta yhden askeleen sarja. Nyt varsinkin sarjalle tultaessa piti jarruttaa, koska oltiin jo päästy vauhtiin ja tultu linja alle, mutta saatiin sarja ihan ok kuitenkin.


Linjan jälkeen alettiin tulemaan okseria lävistäjällä, siitä jatkettiin lyhyen sivun poikki ja pystylle, josta viisi tai kuusi askelta vinolla linjalla okserille. Okserille tultiin aina hyvin, ja Ali malttoi odottaa hienosti ja lyhentää askelta ennen estettä. Sen jälkeen piti olla tarkkana vaihdon kanssa, koska este oli aika pieni varsinkin Alin näkökulmasta, ei vaihto tullut ihan nii nautomaattisesti. Ensimmäisillä kerroilla en pidättänyt Alia tarpeeksi, joten jos vaihto jäi puolitiehen ja Ali kiihdytti vähän liikaa, piti pari kertaa tehdä voltti. Sain kyllä nopeasti touchin Aliin tässäkin tehtävässä, ja nyt vaihdot tulivat paremmin eikä Ali kiihdyttänyt liikaa. 

Linja tuli joka kerta aika hyvin. Pystylle tultiin joka kerta vähän lähelle, mutta ei kuitenkaan niin, etteikö hypystä olisi tullut hyvä siitä etäisyydestä. Okseri meni joka kerta ihan super, ja sen jälkeen saatiin aina esteen päällä puhdas vaihto.


Jatkettiin samalla tehtävällä koko loppuajan. Viimeistä okseria vain korotettiin joka kierroksen jälkeen, ja tultiin siis samaa rataa monilla toistoilla. Ali oli siitä tosi kiva, että vaikka tultiin samaa tehtävää kokoajan, ei se alussa ennakoinut häiritsevästi, ei se edes meinannut lähteä käsistä eikä se yrittänyt mennä yhtään kovempaa, mitä itse siellä selässä halusin. 

Kun okseri oli jossain ysikympissä, jätettiin tehtävästä pois alun okseri, ja tultiin vain pysty-okseri vinolinjaa. Tai oikeastaan sai itse päättää, tuleeko ensin pysty ja siitä jatkaa okserille, vai tuleeko pelkkää okseria. Itse tulin joka kerta alkuun pystyn, että saisin laskettua askeleet helposti ja lähestymisistä tulisi hyvät. Estekorkeus nousi noin viisi senttiä joka kerralla, ja kun Alin kanssa oltiin ehkä metrissä, tuntui sekin joltain seiskakympiltä! 


Estekorkeuden nostamista jatkettiin. Muut meidän ryhmästä hyppäsivät viimeiseksi korkeudekseen 105cm, mutta tällä kierroksella meille Alin kanssa laitettiin suoraan 110cm. Linja taas hyvin, mutta tultiin ehkä hieman lähelle, ja takajalat ottivat puomin. Tultiin uudestaan, mutta okseri oli tälläkertaa 115cm. Mitäs sitä nyt turhaa sen korkeuden kanssa säästelemään :D Nyt saatiin hyvät lähestymiset taas, ja Alin kanssa suorittaminen tuntui niin varmalta, ja pystyin luottamaan siihen täysin. Nyt okseri myös superisti ja puhtaasti! Vaikka hyppy oli iso, ei siihen mukautuminen ollut millään tavalla hankalaa, vaan tuntui pikemminkin helpolta ja vaivattomalta.

Tähän oli meidänkin hyvä lopettaa, ja saatiin alkaa tekemään loppuverkkaa. Tunti oli ollut ihan super kiva, ja Ali oli niiiin hyvä! Kerrankin kaikki tuntui niin helpolta ja vaivattomalta, ja pystyttiin suorittamaan vaikeampiakin tehtäviä hyvin ja ilman mitään ponnisteluja. Ali oli kyllä ehdottomasti paras hevonen, jolla oon ikinä mennyt, ja sen kanssa olisi kyllä kiva vääntää myös koulua!

115cm!

Perjantaina meillä oli vielä toinen tunti, joka oli koulua. Aamun jälkeen oli satanut lähes kaatamalla koko ajan, joten oltiin maneesissa. Onneksi meitä oli loppujenlopuksi vain neljä, eli mahduttiin vielä ihan kohtuullisesti maneesiin. Päätin tehdä Kuulle tästä päivästä vähän rennomman, ja mennä tunnille ilman satulaa.

Tunti aloitettiin aika pitkällä käyntityöskentelyllä, jokas sopi meille Kuun kanssa paremmin kuin hyvin. Itse tykkään tehdä Kuun kanssa koulutunneilla ja muutenkin kun menen itsenäisesti koulua, niin pitkän käyntityöskentelyn alkuun, jolla saan sen hyväksi. Tehtiin paljon voltteja, pysähdyksiä ja taivutuksia, jolla Kuu tulikin aika mukavaksi.

Mulla ei valitettavasti oo loppuajalta kuvia, joten laittelen näitä alkuviikosta otettuja :)

Sitten siirryttiin raviin, ja aloitettiin siinä työstäminen tekemällä molempiin päätyihin aina pääty-ympyrät. Taivuttelin Kuuta paljon, ja keskityin siihen, että se liikkuu tarpeeksi hyvin eteen. Kuu tulikin aika nopeasti super hyväksi. ja alkoi liikkumaan mukavan pyöreänä. Ravissa jatkettiin aloittamalla myös tekemään kolmikaarinen kiemuraura joka kerta toisesta päädystä. Siinä piti keskittyä niin taipumiseen kaarteilla, mutta myös suoristukseen kaarteiden välillä. Tämä onnistuikin hyvin, ja Kuu oli tosi hyvä!

Ravin jälkeen otettiin vielä laukkaa molempiin suuntiin pääty-ympyröillä. Kuu tuli ajoittain aika vahvaksi, mutta oli kuitenkin melko hyvä kokoajan. Muualla työstin Kuuta ravissa ja käynnissä, ja keskityin siihen, että muoto säilyy samana myös suoralla mentäessä. Tääkin onnistui aika hyvin, ja Kuu liikkui tosi hienosti, ja laukassakin tuli jo aika pyöreäksi!


Lauantaina meillä oli vielä leirikisat, joissa orkeusvaihtoehdot olivat 60, 70 ja 80cm, ja mentiin Kuun kanssa tietysti tuttu kasikymppi. Kenttä oli koko yön kaatosateen takia aivan velliä, mutta maneesin pienuuden takia kisat pidettiin siinä.

Jo verkassa kaikki meni kaikkea muuta kuin hyvin. Alkuverkkaa käynnissä ja ravissa jäi lyhyesköksi, koska Kuun suoja oli joutunut ratsastuskouluhevosen jalkaan, ja oli pieni operaatio etsiä se. En saanut ratsastetua Kuuta siis niin hyväksi kun olisin halunnut. Laukkaa otin ympyröillä, ja tein temponmuutoksia siinä. Tässä vaiheessa Kuu oli vielä ihan hyvä, vaikka pohjan takia vähän hidas.

Lentsikka :D

Kun alettiin ottamaan verkkahyppyjä, muuttui Kuu tosi vahvaksi. Tultiin pystyä ja okseria, pystyssä oli muuripressu, okserissa tötsiä alla. Tultiin sitten kumpaa vain, Kuu meni ohi, painoi ohjalle tai muuten vain possuili. Kummastakaan esteestä ei selvitty ilman kieltoja verkassa, vaan oli se lähinnä pelkkä katastrofi. Kuu ei ollut yhtään sellainen kun yleensä, vaan veteli ihan mihin sattuu. Tilanne lähinnä turhautti, ja parin ihan ok hypyn jälkeen piti vain nollata ajatukset ja jäädä odottamaan vuoroa. 

Kun meidän lähtövuoro sitten koitti, oli pohja vielä vähän enemmän liejuna. Ensimmäinen este oli ristikko, johon tultiin vähän lähelle, mutta hyppy tuli ihan ok. Seuraavana oli lainepysty vinolla tiellä, johon oikeastaan tuli tosi hyvä lähestyminen ja hyppy. Nyt olin itse kokoajan tosi napakkana, koska halusin vain, että päästään kaikista yli. Sitten mentiin lyhyen sivun kautta ja kulmasta käännettiin okserille, johon tultiin lähelle kun Kuu ei tullut ihan tarpeeksi nopeasti takaisin. Siitä puomi. Matka jatkui porttipystylle, johon myös hyvä hyppy. Siitä seuraavana oli linjassa vesimattopysty, jossa vesimaton päällä oli sateen takia vettä. Se olikin Kuun mielestä erittäin kamala, ja siihen se teki viimehetkellä sivulle väistön. Uusi lähestyminen, tälläkertaa ravissa, mutta Kuu oli sitä mieltä, että ei. Kolmannella sentään päästiin yli. Vaikka meidät hylättiin tässä vaiheessa, saatiin onneksi ratsastaa rata loppuun. 


Vesimaton jälkeen jatkettiin okserille, johon saatiin hyvä lähestyminen, ja tosi hyvä ja iso hyppy. Sen jälkeen oli jo verkassa pelottavana toiminut muuripressupysty, johon Kuu meinasi stopata, mutta sain sen yli, ja päästiin vielä puhtaasti. Viimeisenä oli kapea lankkupysty, joka päästiin sekin ihan hyvin. Muuten rata meni siis yllättävän hyvin, verrattuna siihen, että verkka oli ollut ihan kamala. Vaikka tietysti harmitti, niin voi olla tyytyväinen silti siitä, että Kuu kielsi vain sille vesimatolle.

Ei tietenkään sijoituttu, mutta kisan päätteeksi saatiin kuitenkin lohdutusruusuke :D Tämän jälkeen mentiinkin pakkaamaan meidän kamat, sillä parin tunnin päästä oltaisiin jo kotimatkalla. Ennen leirin loppua saatiin kaikki vielä todistukset, jossa oli opettajien palautteet koko leirin ajalta tiivistettynä, joka oli mun mielestä tosi kiva! Tässä mun palaute:

Sait kivasti korjattua istuntaa viikon aikana, nyt leuka pysyy ylhäällä ja rintakehä paremmin auki. Muista pitää pidempi jalustin. Laukannostoissa muista istua keskellä satulaa. Pidättäessä käytä enemmän istuntaa. Hienostit ratsastit vieraallakin isolla hevoselle :) Esteet sujuvat hyvin! Tarkista omalta hevoselta satula/hevonen, se kulkee koko ajan oikea puoli alempana ja satula valuu oikealle. (Tuota viimeistä kohtaa ollaan päästy korjaamaan jo, johtuu siitä, kun Kuu on niin vino sinne suuntaan)

Leiri oli kaikenkaikkiaan tosi kiva, ja päästiin tekemään monipuolisesti kaikkea! Sain myös itse hyvin korjattua asioita, ja mielestäni opetus oli myös hyvää ja yksilöllistä, vaikka meidän ryhmässä olikin välillä seitsemän ratsukkoa! Ensi vuonna olen myös menossa Einolaan, onhan sinne tälläisen huippuleirin jälkeen pakko päästä uudestaan! ;)

~Pauliina




4 kommenttia:

  1. Vaikutti kyllä kivalle leirille! Mäkin oon kuullut Einolasta paljon hyvää useilta kavereilta, joten ehkäpä sitä joskus uskaltautuu lähteä sinne leireilemään. :)

    Tää Ali vaikuttaa kyllä hienolle. Ja siistiä ratsastusta, hirmu kivalta näyttää teidän meno kokonaisuudessaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sitä se kyllä oli! Kannattaa kyllä ehdottomasti mennä joskus, on ihan mahtava paikka :)!

      Kiitos paljon, Ali oli kyllä ihan huippu <3!

      Poista
  2. Tosi kiva postaus! Ihania kuvia, varsinkin tuo kolmas ylhäältä päin, ja tietty hyvin kirjoitettu niin kuin aina!

    Hypyt näyttivät hyviltä, kädet ovat aia pitkällä hevosen kaulalla mutta parempi myödätä liikaa kuin liian vähän ;D

    Postauksen perusteella leiri oli oikein onnistunut ja kiva. Itse olin kesäleirillä heinäkuussa, ja oli kyllä super kivaa! Hevosleirit on ihan parhaita!

    viisiaskellajia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, tosi kiva kuulla :)

      Joo, Ali kyllä hyppäsi ihan huippuhienosti! Huomasin myös itse tuon pienen ylimyötäyksen, mutta tosiaan parempi vähän liikaa kun liian vähän :D

      Joo oli kyllä erittäin onnistunut leiri, ne on kyllä ihan super kivoja!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :--)