EPÄONNEN SAATTELEMANA MAASTOESTEILLE

Meillähän oli tosiaan suunnitelmissa mennä hyppäämään Parkanoon maastoesteitä yhdessä kaverini ja hänen poninsa kanssa keskiviikkona. Tätä oli kyllä suunniteltu tosi paljon, ja innolla taas odotettiin maastoesteitä, olihan edellisestä kerrasta jo yli puolivuotta. Sitäpaitsi meillä on Kuun kanssa lauantaina ihan ekat maastoestekisat, joten nämä treenit saisivat toimittaa siis viimeistelytreenien virkaa.

Kaikki ei kuitenkaan ihan mennyt niinkuin suunnitelmissa. Oikeastaan voisi sanoa, ettei mikään. Kun olimme lähdössä kotoa tallille, odoteltiin vielä äitin palaavan pieneltä kauppareissulta. Odotettiin siis tätini kanssa äitiä kotona, ja ihmeteltiin, kun reissu vain venyi ja venyi. Lopulta viivytyksen syy selvisi. Auto oli hajonnut! No, ei muuta kuin hinausautoa odottelemaan ja toivomaan, että homma olisi pieni ja päästäisiin ehkä vielä reissuun. Alkuun näytti hyvältä, mutta korjaus olikin kuitenkin sen verran aikaa vievä, että maastoestetreenin siltä päivältä sai pian meidän osalta haudata. Sovittiin kuitenkin, että huomenna eli torstaina koitettaisiin uudestaan.

No, torstaina kun saavuttiin tallille, oli meillä onneksi hyvin aikaa, sillä tarkoituksena oli ajaa vielä Leenu. Kun koppia alettiin laittamaan kiinni (joka tehtiin onneksi heti tallille saavuttua!!) huomattiin, että autosta on rengas puhki! Ja kaikenlisäksi hyvä vararengas on kotona. Oikeasti, kuinka voi olla näin huono tuuri? Iskä lähti hakemaan rengasta kotoa, ja tilanne tuolloin näytti siltä, että juuri ja juuri kerkiämme. Kuitenkin silloin kun olisi pitänyt jo lähteä, saapui iskä vasta tallille, eli hetkellisesti hylättiin suunnitelmat. Reissusta ei tulisi taaskaan mitään. Soitin tallille peruakseni, mutta treenien siirtäminen kuitenkin onnistui ja päästiin sittenkin matkaan, jes!

Yllättävät sattumukset eivät toki loppuneet tähän. Kun olimme ajaneet hetken aikaa, kuului melko kova kopaus. Emme voineet pysähtyä heti, koska olimme valtatiellä, vaan piti ajaa parin minuutin matka Niihamaan. Miten niin lyhyt matka voi tuntuakaan niin pitkältä? Matkalla kerkisi hyvin kuvitella kaikki mahdolliset vaihtoehdot päässään. Mikä noin oudon kolinan oli aiheuttanut? Niihamassa kävimme tsekkamassa trailrin, kaikki oli siellä kunnossa. Äänen syy paljastui kuitenkin sen jälkeen, kun katsoimme auton katolle. Siellä oli äitin puhelin! Täytyy kyllä sanoa, että aikamoinen ihme, kun puhelin pysyi reilun kymmenen kilometrin ajan katolla, vaikka ajettiin kahdeksaakymppiä!

Loppumatka meni normaaleissa tunnelmissa taas vaihteeksi, ja perille päästiin hyvin. Kuulle varusteet päälle, ja kohta päästiinkin jo lähtemään tallilta maastoon. Meidän lisäksi lähti siis kolme muuta ratsukkoa hyppäämään, ja oli kyllä harvinainen tilanne, meinaan yksi niistä oli myös haflinger!

Maastoon saavuttua menimme aluksi ravailemaan alkuverkkoja yhdelle hiekkatielle. Siinä Kuu oli aika paljon menossa, ja kun mentiin vielä jonon viimeisenä, piti sitä pidättää aikapaljon. Nopeasti se kuitenkin rentoutui ja malttoi mennä tosi rauhassa ja nätisti. Pian saimmekin jo siirtyä esteiden pariin.

Ensimmäisenä menimme vähän ratsastuskenttää muistuttavalle hiekkakentälle, jossa pystyttiin ottamaan laukkaa. Ennen hyppäämisen aloittamista laukattiin vielä muutamie kierroksia. Laukassa Kuu oli tosi hyvä, eikä yrittänyt rynniä yhtään mihinkään. Sitten siirryttiin hyppäämisen pariin autonrengaspystyllä. Ensimmäinen hyppy oli tosi hassu, hypyssä Kuu vasta tajusi, että mikä kamala siellä onkaan alla, ja veti aikamoisen tasajalkaloikan! Parilla seuraavalla kerralla ei mitenkään pystynyt menemään yli, mutta napakalla ratsastuksella päästiin siitäkin, ja sen jälkeen ei ollut ongelmia. Toisena mentiin penkkiä, jossa ei ollut mitään ongelmaa. Pari kertaa kun oltiin menty penkki yksittäisenä, jatkettiin siitä valkoiselle, vähän erinäköiselle penkille. Siinäkään ei mitään ongelmaa. Väliin tuli kuusi askelta, joka saatiin aika hyvin, kerran taisi tulla seitsemän kun tultiin pohjaan, mutta muuten super hyvin sekin!

Jatkettiin vielä samassa paikassa, mutta näiden jälkeen tultiin tikapuita, sekä pienellä polulla olevaa pystyä. Molemmat menivät ihan ongelmitta, ja Kuu meni ne vielä tosi hyvin! Tulin muutaman kerran

myös pientä radantynkää, eli ensin penkki, valkoinen penkki, polulla oleva pysty ja sen jälkeen vielä tikkaat. Myös tämä sujui mukavasti, ja Kuu hyppäsi hyvin.

Näiden hyppyjen jälkeen siirryttiin menemään pientä rataa, joka kulki myös metsäpolulla. Näitä esteitä en Kuulle siis voinut näyttää. Ensiksi pieni alamäki ja pysty, joka oli tehty kaapelikeloista. Siitä jatkettiin kaarevalle mäntypystylle, jonka jälkeen tiukka käännös vasemmalle ja liikennemerkkieste. Kaksi ensimmäistä sujuivat ihan ongelmitta joka kerta, ensimmäisellä kerralla tuli yksi stoppi liikennemerkkiesteelle, mutta toisella yli ilman mitään. Tätä samaa rataa tultiin muutamia kertoja peräkkäin, ja jossain vaiheessa liikennemerkkiesteen jälkeen jatkettiin vielä n. kasikymppiselle seinälle. Yhden ohimenon kautta sekin sujui mukavasti, kerran Kuu yritti vähän väistää ohi, mutta sain pidettyä sen kuitenkin esteellä ja hyppy oli silloinkin ihan hyvä, tosin vähän reunassa.

Kun oltiin menty tätä rataa tarpeeksi, siirryttiin nyt ratsastamaan hieman pidempää rataa, johon kuului pressupysty, siitä tiukka kaarre ja ylämäki, toinen ja hieman korkeampi kaapelikelapysty, tukki, hauta jonka päälle oli rakennettu pysty, vesi ja kukkalaatikko. 

Ensin meni kerran pelkän pressupystyn, ja Kuu meni senkin kuin vanha tekijä. Sitten tultiin koko rata. Pressu hyvin, sen jälkeen Kuu lähti aika kovaa, ja tiukassa kaarteessa hieman jännitti, että pitääkö hiekka meidät pystyssä. Siitä selvittiin kuitenkin hyvin. Ylämäen jälkeen kaapelikelapystylle tuli tosi hieno hyppy, sen jälkeen kuusi askelta ja tukki. Tässä kohtaa Kuu alkoi vähän saavuttaa edellämenevää ratsukkoa. Olisi pitänyt odottaa vähän aikaa vielä, ennenkuin lähdettiin radalle. Tukin jälkeen Kuu kaasutti taas, hauta meni siinä samalla ihan hyvin, mutta oltiin ihan kiinni melkein toisessa ratsukossa, ja Kuuta olisi varmasti huvittanut lähteä ohittamaan :D Vesi onneksi hidasti, ja sain Kuun raviin. 

Tultiin tätä samaa rataa vielä useampia kertoja uudelleen (joko koko rataa tai vain pari viimeistä), ja niillä kerroilla aloitin joko ravissa tai pienessä laukassa pressupystylle, ettei ihan niin paljoa liirattaisi käännöksessä. Muilla esteillä ei ollut millään kerralla mitään ongelmaa, ja ne menivät aina mukavan sujuvasti. Myös muutaman veden ylittämisen jälkeen Kuu uskalsi mennä sen laukalla, ja pisteli aina ihan innoissaan sen menemään! 

Tämän pidemmän radan jälkeen hypättiin vielä kerran tukkiokseri, sekä seinä, ja laukattiin yksi ylämäki. Esteissä ei ollut niissäkään mitään ongelmaa, Kuu ehkä ei enää niin jaksanut mennä kovaa, mutta suoritti silti hyvin.  Näiden jälkeen lähdettiin kävelemään tallille, jossa kävelytin Kuuta maastakäsin vielä hetken. 

Vaikka lähdön kanssa oli hieman ongelmia, oli maastaritreenit sitäkin paremmat! Kuu oli ihan elementissään, ja selkeästi sekin tykkää hypätä maastoesteitä! Nyt vielä kun siitä on kuoriutunut jo niin rohkea ja se ei kyttäile juuri mitään, olisiko lajinvaihdos kenttäratsastukseen? ;)

~Pauliina