5/14/2017

YLÄ- JA ALAMÄKIÄ

Ratsastus on laji, jossa väistämättä tulee ylä- ja alamäkiä. Se vain kuuluu lajiin. Meillä on Kuun kanssa mennyt hyvin nyt pitkään, ja ollaan päästy nyt joulun jälkeen kehittymään tosi paljon.

 Välillä sitä miettii, ollaanko edetty liian nopeasti? Onhan siitä vain reilu puolitoista vuotta, kun Kuuta on edes alettu kunnolla ratsastamaan. Toisinsanoen silloin sitä on alettu vasta kouluttamaan kunnolla. Se on kuitenkin todella lyhyt aika, vaikka siinä kerkiääkin tapahtumaan paljon. Vuosi sitten alettiin käymään välillä kisoisssa, mentiin ristikkoluokkaa ravissa. Syksyllä alettiin enemmän vasta kisaamaan, jolloin mentiin 50-60cm. Niitäkin osittain ravissa. Niinkin pieni asia, kuin radan ratsastus laukassa ei ollut tuolloin mahdollista.  Siitä on nyt reilu puolivuotta, ja ollaan tässä pisteessä. Rata menee laukassa sujuvasti, ollaan hypätty ysikymppiin asti. Kehitys, mikä tässä on tullut, on ollut todella nopeaa. Vaikka aina ei tunnu siltä, on hyvä miettiä, kuinka kokematon Kuu oikeastaan on, ja kuinka vähän sitä on ratsastettu kunnolla. 


Tahti on ollut nopeaa, mutta toisaalta, ollaan voitu edetä tätä tahtia. Ympärillä meillä on hyvät valmentajat ja apujoukot, joiden avulla ongelmat on saatu aina ratkaistua. Viimeisimpänä ongelmana ollaan selätetty tuo ennen joulua ollut pöllöily ja kurittomuus kisoissa, ja esteillä ylipäätään. Kuu oppii kuitenkin aika nopeasti, joka on mahdollistanut etenemisen. 

Moni, tai varmaan kaikki jotka eivät tiedä Kuun taustoja, jäävät vertaamaan sitä muihin samanikäisiin hevosiin ja poneihin. Myönnän, että välillä myös minä itse. Ajatus siitä, että miksi me ei edetä niinkuin jotkut muut, on turhauttava. Kuitenkin kun miettii, mitä oikeastaan ollaan saatukaan aikaan ja päästy tekemään, palauttaa aina maan pinnalle. Ollaan Kuun kanssa kuitenkin aloitettu ihan nollasta, joten kehitys ja eteneminen on todellakin ollut hurjaa. Välillä kuitenkin ihan eri tavalla, kuin muut. Kuun kanssa toimiessa täytyy muistaa kuitenkin aina se, että se on syntyjään villi, eikä se villiys sieltä ikinä tule kokonaan häviämään. Tästä olen puhunut jo aiemmassa postauksessa. Kuulla vain tulee olemaan aina ne primitiiviset vaistot ja toimintatavat paljon enemmän pinnalla, kuin normaaleilla hevosilla. Sen kanssa on vain opittava toimimaan, ja hillitsemään niitä.


Ollaan päästy hyppäämään kisoissa jopa ysikymppiä, ja ensimmäinen rata menikin hyvin. Toinen kerta hypättiin ysikymppi 7.5, ekoissa 2-tason kisoissa. Silloin meillä meni kyllä niin tason alle, ettei mitään rajaa. Itse ratsastin alisuorittamalla, ja Kuu ei keskittynyt sitten yhtään. Tuloksena näistä kisoista kaksi hylkyä, kasikympistä kahden ylimääräisen voltin takia, sillä se kyttäsi aivan kaikkea. Ihmisiä, katsomoa, esteitä, verkkaa, kaikkea. Ysikympistä hylky sen takia, koska kiellettiin ja tipuin. Täytyy sano, että nämä kisat olivat täydellinen vajoaminen maan alle. Kuu oli kuitenkin sille niin vieraassa tilanteessa silloin, että se meni yksinkertaisesti vain hämilleen. Kisapaikalla oli todella paljon porukkaa, monet hevoset hirnuivat, ja muutenkin kaikkea sekalaista melua ja huutoa oli joka puolella. Kaikki hälinä ympärillä hermostutti sitä.  Kuu ei tämän takia keskittynyt yhtään mihinkään olennaiseen, enkä saanut sitä verkka-ajassa ratsastettua hyväksi, jonka takia radalla ratatempo hyytyi.

Päätettiinkin nyt, että mennään muutamissa kisoissa 70&80, ja ysikymppiä sitten, kun on sopivan pienet kisat tulossa. Ensimmäinen paikka, missä hypättiin kisoissa ysikymppi, oli pieni talli, jossa oli rauhallinen meininki. Siellä Kuu oli kuin kotonaan, eikä radalla siten ollut mitään ongelmaa. Isompiin kenttiin tietysti nyt totutetaan Kuuta, mutta toistaiseksi pienemmillä luokilla. Kun se tottuu ja sietää hälinää, sekä ihmis- ja hevospaljoutta muuallakin kuin Niihamassa, voidaan tasoa nostaa myös isoilla kentillä.


Näidän kisojen jälkeen onkin mennyt oikeastaan joka kerta ihan super hyvin, niin este-, kuin koulutunneillakin! Tytteliltä saatiin jo myös hyviä vinkkejä tuollaisiin tilanteisiin, kun noissa kisoissa oli. Ollaan tehty myös maastakäsittelyä enemmän, se kun hieman pääsi unohtumaan tuossa välissä. Tai ollaan kyllä treenattu niitä juttuja, mutta ei aivan niin paljoa. Niinhän se menee, että usein sen kaltaiset jutut tuppaa unohtumaan, kun menee hyvin ja "sitä ei tarvitse tehdä". Mutta kyllä vain tarvitsee. Myös ne harjoitukset ovat sujuneet nyt hyvin.

Onneksi ollaan taas saatu myös paljon onnistumisia noiden kisojen jälkeen, ja kaikkea kivaa on nyt kuukauden sisällä tulossa! Oltiin esimerkiksi tänä viikonloppuna Talent cupin -aluekarsinnoissa. Teen kisoista oman postauksen, mutta voin paljastaa, että finaalissa ollaan! Noiden 7.5 kisojen kisamoodi ei onneksi jäänyt päälle, ollaanhan tässä korjattu nyt kaikenlaisia asioita, niin mun tekemisessä, kuin Kuunkin!

Vaikka nämä alamäetkin ovat väistämättömiä, eivät ne siltikään tunnu kivoilta. On kuitenkin kiva huomata, että tuollaisesta ihan toivottomaltakin vaikuttavasta tilanteesta pääsee taas omalle tasolle, ja jo seuraavana päivänä menee päinvastaisella tavalla! Eihän tämä aina ruusuilla tanssimista todellakaan ole, ja onnistumiset tuntuu epäonnistumisien jälkeen tuplasti paremmilta!


Tässä nyt hieman erilainen mietintä- ja ajatustenpurkupostaus yhdistettynä kuulumisiin. Toivottavasti ei mennyt liian sekavaksi ':D. 

~Pauliina


6 kommenttia:

  1. Tosi hyvin kirjotettu. Oot tehnyt hyvää työtä Kuun kanssa, moni ei samalle polulle sun kanssa uskaltaisi edes lähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon! Ja onhan tää kyllä ollut aika haastavakin tie välillä, mutta kyllä se onneks palkitsee sitten aina lopulta :)

      Poista
  2. Tää oli ihan sairaan hyvä! Tosi taitavasti kirjoitit ja puit hyviä ajatuksia sanoiksi. Lisää vaan tämmösiä! :)

    Ootte Kuun kanssa ihan supereita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiva kuulla! :) Voisin kyllä tehdä tälläisiä tosiaan enemmänkin, aina sillon kun on jotain syvällisempiä juttuja ;)

      Poista
  3. Olit saanu tosi hyvin koottua omai ajatuksia teidän "matkasta" nollasta tähän pisteeseen. Me ollaan myös Siinan kanssa aikalailla samanlaisessa tilanteessa, tosin ravipuolella. Oot saanu Kuusta kyllä ittelles upeen kisahevosen, ei voi muuta sanoa kun että Vau!😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kivasta kommentista! Kiva huomata, että tästä pidettiin, kun en ollut ollenkaan varma, että onko tää nyt ollenkaan hyvä ,:D. Mutta kiitos vielä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :--)